Olipa Kerran Epilogi osa I

- Petri, perhanan penikka! Missä mun Celine Dion on? Mä kiljuin tapani mukaan pikkuveljelleni - Etkö sä saakelin kakara opi pitään näppejäs erossa mun asioista!

Petri makoili ihan rauhassa olohuoneen divaanilla lukemassa kirjaa maailmanhistorian karmeimmista laivaturmista. - Aattele että Titanicissa hukkui puoltoista tuhatta ihmistä, Petri kommentoi. Estoniassakin meni mereen enemmän kuin meillä.
- Ja mitä sä oikeen höyryyt sun asioihin puuttumisesta? Kenenkähän ansiota oli että me faijan kanssa saatiin teidät hengissä ulos niistä pakkilaatikoista? Petri kysäisi muina miehinä.

Petri oli jotenkin hujauksessa miehistynyt ihan parissa kuukaudessa. Se oli mennyt ihotautilääkärille, yksityiselle, voitsä kuvitella! Se on oikeestaan aika komee kun sen akne on hoidettu ja sillä on tosi komee ääni, sellanen pehmeän syvä. Niinku jollain filmitähdellä. Ei meinaa ollenkaan muistaa kun se siellä laivallakin kimitti ja kakoi kun se yritti jotain sanoa.

- Äh, antaa sen cd:n olla.Me kerrotaan teille kuinka meille lopulta kävi sillä faijan viiskytvuotisristeilyllä. Olihan melkoinen synttärilahja sillekin. Takuulla muistaa sen lopun ikäänsä, niin kuin me kaikki.

Meillä oli mutsin kanssa aika kireet paikat kun oli just saatu siteet pois mutsin ranteista ja oltiin melkein vapaita. Sitte me kuultiin kun joku raplasi ovea. Avaimella!

- No niin arvon leidit, alkaa olla kauneusunien aika. Mielestään hurmaavasti hymyillen se ruskeasilmäinen poika heitteli avainnippua kädessään. Sen toinen käsi oli selän takana. Mä aattelin että sillä on siellä ase ja se ampuu meidät siihen paikkaan. Ei kai se sitä tarkoittanut niillä kauneusunillaan?

Mä vilkasin vaivihkaa mutsia ja se näytti ihan haamulta. Sillä on oikeestikin suuret , tummansiniset silmät, ne näytti ihan pelottavilta sen valkoisessa, melkein harmaassa naamassa. Voi mutsi parka, se ei ole koskaan ollu missään ilman faijaa ja sen tukea.

Ruskeasilmäinen poika vain hymyili meille. Kyllä sillä oli tosiaan kaunis hymy vaikkei se sille risteilyisännälle siinä pärjännyt. Sen kaunis hymy ja koko ilme oli niin ystävällinen ja lämmin ihan niinku faijallakin. Poika pani avainnipun taskuunsa, oikeaan etutaskuun, huomasin. Se on varmaan vasenkätinen, mä aattelin. Saattaa olla tärkeä pointti.

***

Risteilyisäntä katto meitä mietteliään näköisenä. Se varmaan piti meitä ihan daijuina, ainaki musta tuntu sen katse sellaselta. Faija oli karjunu niille naamansa punaiseksi ja nyt se paineli kännykän näppäimiä ja oli hiljaa, tuhisi vaan. Ja odotti. Pitkään, muttei sulkenu puhelinta.

- Laura missä te olette, me tulemme heti sinne, koittakaa kestää! Sitte se kuunteli hetken ja pani puhelimen povitaskuunsa. Me katottiin sen risteilyisännän kanssa ihan hoo moilasena sen ilmettä. Mä olin kerran ysiluokalla tet:issa yhessä sen kapakoista kun se luki lakia yhdelle kundille joka oli väärentäny asiakkaan luottokorttilaskuja, siis silleen förannu välistä asiakkaan rahoja. Faija on muutenki aika iso mies, sillä on tummat hiukset ja sen parrankasvu on ihan älytön. Nyt se näytti vielä pelottavammalta ku sillon sen duunissa. Mä ootin että ihan kohta sille kasvaa sarvet päähän ja se rupee hengittämään ulos myrkyllistä rikkikaasua. Me jotenki vaistomaisesti peruutettiin muutama askel sen risteilyisännän kanssa.

Ne rupes yhessä tekeen suunnitelmaa millä ne löytäis mutsin ja Lauran. Risteilyisäntä otti yhteyttä laivan turvapäällikköön ja muihin, ties kehen. Mä jäin siinä sitte vailla huomiota ja mä liukenin paikalta.

Me ei vielä oltu ehditty laivakierrokselle, kun sen piti olla vasta seuraavana päivänä. Mutta mä muistin kyllä missä komentosilta on ja muistaakseni siellä piti olla myös laivan radisti ja sen vempeleeet. Mä en malttanu odotella mitään hissejä. Mä juoksin ku joku Usain Bolt pitkin hyttikansia ja portaita. Ja eksyin tietty pariinkin kertaan. Mä vannoin että mä rupeen suunnistaan ihan tosissaan jos tää juttu joskus selviää.

Mä pääsin sinne komentosillalle ihan hengästyksissä ja hikisenä. Mun finnit loisti varmaan Etelänavalle asti, niin kuumissani mä olin. Sillalla oli kolme miestä. Ne käänty ihmeissään kattoon että mikä pyörremysky niitten tontille oikein iski.

Kun mä olin vähän tasaantunu, mä sain kerrotuksi mistä oli kysymys. Kaikki kolme miestä suhtautu mun asiaan jokainen ihan eri tavalla.Se joka istu tuolillaan vähän sivummalla kuunteli tarkkaan mitä mä selitin. Se näytti vähän hassulta: sillä oli vaan toinen iso korvakuuloke päässä, toinen oli sen kädessä joka oli pysähtyny kesken liikkeen. Sen vieressä oli ulkomaalaisen näkönen tyyppi joka rupes nauraan ja sano että se soittaa jonkun stuertin ohjaan mut omalle kannelle. - Eikös nyt ole jo liian myöhää sinun ikäisesi olla yksinään liikkeellä isossa laivassa? se virnuili silleen setämäisesti, aika huonolla suomenkielellä. Niinku jolleki eskaripennulle.

Mä en ehtiny edes ärähtää ku se kolmas mies otti mua hartioista kiinni ja sano että mennäänpä tuonne toimistoon niin saat kertoa kaiken ihan rauhassa. Mun teki mieli kieltäytyä ja lähtee pois. Mä olin ihan varma että sillä oli jotain tekemistä mutsin ja systerin katoamisen kanssa. Mut mä en kerenny tekeen mitään ku mä olin jo toisessa hytissä ja ovi oli kiinni meidän perässä.

***

Se ruskeasilmäinen poika jutteli meille laivan seuravan päivän ohjelmasta, kerto ruokalistasta ja muusta. Se vielä autto loppujen siteiden kanssa ja pahoitteli että heidän laivassan joku oli sellaista tehnyt. Ja pyyteli kaiken aikaa anteeksi. Mutsi alkoi olla jo aika relana. Se tais uskoa koko jutun ihan vilppittömäksi pelastamiseksi. Mua kyllä epäilytti.

Se kundi ohjas meidät molemmat istuun parin tyhjän puisen pakkilaatikon viereen ja jutteli rauhottavia koko ajan. Se kysy että onko nyt kaikki hyvin? Tarvitaanko me jotain? Juotavaa?
Meillähän oli sen varaston, tai ruuma se kai oli, kylmyydestä huolimatta aika kova jano ja me kiitettiin kun se toi juotavaa muovimukeissa. Mua alko väsyttää ihan hirveesti, mä sanoinkin mutsille että hepl...oltu...st.....

***

Kapteenin työhytissä mä sain kerrotuksi koko jutun, ihan siitä laivaan astumisesta lähtien. Se kolmas mies oli oikeesti se laivan kapteeni ja tosi reilu mies. Se kuunteli tosi tarkkaan mun sekavaa juttua ja heitti jonkun kysymyksen väliin ja kirjotti koko ajan. Sitte se sano että pysy tässä ja ole hiljaa. Ja poistui toisesta ovesta mistä me oltiin tultu sisään.

Mä olin hetken paikallani mut sitte mua alko epäilyttää koko tilanne ja mä päätin häipyä paikalta ja yrittää jotain muuta. Ovi oli kuitenkin lukossa. Molemmat ovet oli lukossa. Voi ei! Mä olin mokannu koko jutun, mutsia ja Lauraa ei enää pelasta mikään! Sitten mä mietin että miltä? Enhän mä tienny muuta kuin että ne oli kadonnu ja sen mitä mä kuulin rivien välistä siitä faijan puhelusta. Olinkohan mä kuvitellu koko jutun?

Mä en tiedä kuinka pitkään mä siinä kapteenin hytissä istuin, mun kännykkä ja kellokin oli jääny hyttiin. Yht'äkkiä mun korvat meinas revetä kun hälyytysääni alko kaikua kaiuttimista.
Mä muistelin mitä tollanen ääni merkitsee, ja sitte mä muistin! Se oli palohälyytys! Laivassa oli tulipalo ja mä olin vankina! Ja mutsi ja Laura oli vankina jossain laivan ruumassa. Mä rupesin hakkaamaan ovea ja välillä sitä toista mutta kukaan ei avannu.

***

Tässäpä teille äitienpäivälukemista. Uudet lukijani voivat käydä lukemassa koko tarinan alusta lähtien näistä blogeista.

Mitähän sille perheelle ihan oikeasti oli tapahtunut? Palohälytyskin vielä......
Nythän tiedämme että hengissä siitä selvisivät, mutta miten?

Kukas sen kertoo meille?