Elämä on ihanaa!

Uskokaa vaan.Uusi ystäväni ennusti minulle taannoin tarotkorteistaan näkemiään asioita. Ja selvitti näkemäänsä. Se oli niitä omin pikku kätösin -taitohaasteita. Nyt ne ovat alkaneet toteutua. Tuntuu aika hurjalta!

Alkuvuosi meni osaltani vähän niin kuin ohitse. Fysiikkani ei ollenkaan ollut mielisuosiolla matkassa mukana. Eikä mielikään. Krooninen masennukseni kolkutteli joka oven ja ikkunan takana, univaikeudet olivat viedä viimeisenkin järjenrippeen. Jotenkin vaan nyt, kun suut, silmät ja korvat ovat täynnä siitepölyjä ja maahometta ja kuivaa maantiepölyä tunnen taas olevani vahva ja iloinen, kaikkivoipa! Räkänokka tosin mutta vahva ja murtamaton.

Mistäs se sitten johtuu?

No siitä että olen taas JOTAKIN. Teen tärkeää työtä, josta saan positiivista palautetta. Pääsen ilahduttamaan ihmisiä saamallani lahjalla. Kirjoittamisella. Olen väliin moittinut Stanstaa vajaasta itsetunnosta, ja mielestäni olen ollut oikeassakin. On vaan asioita jotka kummasti friskaa päätä ja niskaa.

En ole tietoisesti kärsinyt itsetunto-ongelmista. En edes lapsena kun luontoani ja itsetuntoani pyrittiin määrätietoisesti murskamaan paremmin keskiluokkaiseen muottiin sopivaksi. Pää pystyssä olen pyrkinyt kantamaan kaiken sen sonnan mitä tielle on lykätty. Pidän itseäni realistina kykyjeni ja voimavarojeni suhteen. Tiedän rajani (Hanni tähän saattaa jotain päinvastaista mainita) joskaan en niitä aina kunnioita. Kärsin sitten suu supussa seuraukset liioittelusta.

Uusi aluevaltaukseni pakottaa minut liikkeelle, ihmisten ilmoille ja ennen kaikkea liikkumaan.
Ryhdyin siis paikallislehtemme avustajaksi. (pyynnöstä) Mikä tarkoittaa sitä että viikoittain on rustattava 2 - 4 lehtihuttua (tämä ei ollut vahinko, kirjoitin tuolleen vahingossa yhteen kommenttilootaan), siis juttua kuvineen. Hidastahan se on, tuntipalkoille ei kyllä pääse minun fyysisillä rajoituksillani mutta se on hauskaa. Jo toisen viikon jälkeen tiedän että koville tulee ottamaan, mutta aion nauttia tästä niin pitkään kun jaksan. Toisekseen on kovin hienoa että kirjoittelustani maksetaan. Olen vuosia toimittanut tiedotteita erilaisista tapahtumista läpyskäämme, ihan ilmaiseksi. Nyt minua pyydettiin virallisesti avustajaksi. Jees!

Muutenkin kevätaika tuo tullessaan vähän vipinää. Koko pääsiäinen meni työntouhussa. Lauantain vietin markkinoilla sekä Vasemmistoliiton teltalla että toimittajana kamera rollaattorin penkillä tai kaulassa keikkuen.

Varsinainen hommani teltalla oli lörpötellä viisaita /puutaheinää/politiikkaa/hauskoja... ihmisten kanssa ynnä mitata verenpainetta. Oikeesti EU-ehdokkaamme Aino-Kaisa Pekosen oli meininki hoitaa se homma, mutta Aino-Kaisa oli kaatunut äänetönnä kevätflunssaan.
Olisi tyttö saanut olla kuosissa, hommia olisi piisannut kahdellekin, sen verran paljon markkinoiden inhimillisimmällä kojulla kävi väkeä.

Siksi toisekseen tehokkain tapa saada a) asiansa kuulluksi, b) viestiä kuntalaisilta on istuttaa "uhri" mukavalle jakkaralle, sitoa verenpainemittari ranteeseen, käskeä olla hiljaa mittauksen ajan ja tuijottaa suoraan silmiin. Samalla voi sitten puheenvuoron saatuaan rupatella. Olen viimeksi kuluneen vuoden aikana havainnut että tällä menetelmällä tulee esiin monia kuntalaista askarruttavia kysymyksiä. Tärkeitä. Ihan arkikielellä, ystävällisessä ja luottamuksellisessa hengessä.

Maanantaiaamu alkoikin vähän ikävämmissä merkeissä. Tuttavapariskunta oli aamukävelyllä kylämme kirkonmäellä. Missä on se kylämme ylpeys, rukoushuone. Rouva soitti aivan kauhuissaan ja kertoi että rukoushuoneelle on murtauduttu ja kaikki paikat on sotkettu ja raamattu on poltettu ja.... Kielsin koskemasta mihinkään ja odottamaan siellä. Soitin suntiolle ja kerroin mitä oli tapahtunut ynnä painelin Harley Parkinsonin renkaat vinkuen kirkonmäkeä ylös kuvaamaan tuhot.

Niin kuin tämän. Kylläpä on taas mukava olla Mummina tämän tapahtuman jälkeen. Kylän pennut takuulla tietävät kenen/keiden tekosia tämä oli. Ja kyllähän ne sen minulle taas tälläkin kertaa kertovat. Ihan kuin se minulle kuuluisi. Poliisille se asia kuuluu. Veikkaan että tarina etenee silleen että saan tiedon, jonka jälkeen mennään yhdessä pentujen kanssa tunnustamaan syntejä. Niin on tehty ennenkin, valitettavasti myös samasta syystä.

Eipä tule Liskonaisen aika tänä keväänä pitkäksi, ei. Lähdenpä tästä siis kylätoimikunnan kokoukseen suunnittelemaan tämän vuotista Kylälehteä ja muita kevään jekkuja kyläläisteni iloksi.

Voi pentuja poloisia.