MIKSI PÄÄSIÄISENÄ ON TÄYSIKUU

Ennenvanhaan, hyvin, hyvin kauan aikaa sitten kuu paistoi täytenä ja ylpeänä koko kasvoillaan kaikille jotka vain halusivat sitä katsella. Sitten tulivat ihmiset ja kylät ja kaupungit ja katuvalot. Ja hehkuvat mainosvalot, jotka himmensivät kuun turvallisen loisteen.

Sinnikäs Kuu ei kuitenkaan antanut periksi. Alkuun se ei oikein osannut pitää puoliaan vaan pieneni pienenemistään kunnes katosi taivaalta kokonaan. Viikon verran murehdittuaan pimennossa kovaa kohtaloaan se pinnisti viimeisetkin voimanrippeensä – ja kas vain, se saikin kuin ihmeen kaupalla näkyviin aivan langanohuen kaarevan viirun juuri ja juuri taivaanrannan yläpuolelle. Kuu veti syvään henkeä ja pullisti itseään. Tuskin silminnähtävä viiru kasvoi ja koheni, ensin sirpin malliseksi kaistaleeksi joka oli hävitä kirkkaiden tähtien tuikkeeseen, sitten yhä tukevammaksi valoksi ja vihdoin kahden viikon kuluttua hopeanhohtoiseksi tai punertavan kullankeltaiseksi pyöreäksi kiekoksi joka hallitsi taivaankantta uhoten valoa ja voimaa.

- Minä rupean auringoksi! Kuu julisti.

Ylpeys käy lankeemuksen edellä, sanotaan. Voimansa tunnossa Kuu oli tykkänään unohtanut maailman kulun ja avaruuden tavat. Mikä pahinta, Kuu oli myös unohtanut noidat. Kaikki noidat: trullit, maahiset, Kyöpelinvuoren ilkikuriset akat ja Velhovuoren ahkerat, taitavat ja tunnolliset, mutta aika eriskummalliset velhot sekä kaikki keijut, menninkäiset ja monenlaisiin toimiin erikoistuneet tontut.

Joitakin Noitia Kuun rehentely alkoi ärsyttää kovasti. Noitamaailmassa kutsuttiin pikaisesti koolle Suuristunto päättämään mitä Kuulle tehtäisiin. Tuollainen käytös oli noitien mielestä kerrassaan sopimatonta. Kokous kesti yökausia. Sinä aikana Kuu pantiin boikottiin. Siihen ei kertakaikkiaan mahtikäskyllä saanut kiinnittää mitään huomiota.

Kuu häkeltyi kun se ei saanutkaan toivomaansa huomiota ja ihailua. Se alkoi kutistua jälleen yö yöltä kunnes se taas katosi kokonaan.

Noitien Suurkokous käsitteli Kuuasiaa pitkään ja perusteellisesti. Kysymystä pohtimaan asetettiin työryhmiä ja komiteoita, nimitettiin pääneuvottelija ja Suuressa Onkalossakin käytettiin lukuisia puheenvuoroja ongelman ratkaisemiseksi.

Kokouksen kestäessä Kuu ehti moneenkin kertaan koota voimansa ja kasvaa täyteen mittaansa ollen milloin kalpea utuinen kajo milloin taas niin suuri ja keltainen että sen ilakoivat kasvot näkyivät ihan maan pinnalle asti. Mutta aina sen voimat ehtyivät ja kerran toisensa jälkeen se uupui ja katosi pimeyteen suremaan häpeäänsä.

Noitien Suuristunnon komiteat ja työryhmät saivat viimein mietintönsä valmiiksi. Oli aika julistaa päätös.

Yleisestihän on kaikkien tiedossa että suurin osa noitaväestä elää ja puuhastelee öisin ja pimeässä. Vain keijut työskentelevät mieluusti päivänvalossa, koska niiden toimissa ei ole mitään hämärää. Paitsi Hammaskeijut. Niiden työaika painottuu aamuyön hämäriin hetkiin ihan käytännön syistä: maitohampaan ja lahjan vaihto on suoritettava ehdottoman salassa ettei yksikään ihminen, ei lapsi eikä varsinkaan aikuinen pääse vaihtoa näkemään. Hammaskeijut ovat erittäin ammattiylpeää väkeä. Niin ovat kaikki muutkin. Ja tavattoman kateita toisilleen.

Noitien maailmassa vallitsee kaksi suurta ryhmää: Velhovuoren ja Kyöpelinvuoren noidat. Velhovuoren väki maahisineen ja menninkäisineen viihtyy parhaiten syksyn pimeydessä. Ne ovat sangen taitavia kokkeja.

Otollisinta aikaa ruokavarastojen ja taikatarpeiden keräämiseen, valmistamiseen ja säilömiseen on synkein syksy loka-marraskuun tienoilla, jolloin pikku pakkanen on jo puraissut metsän varpuja ja muita herkkuja. Silloin kärpästen ja lepakoiden siivet ovat rapeimmillaan.

Kyöpelinvuorelaiset sen sijaan ovat aika veijareita. Ne nukkuvat sikeää talviunta vuorensa uumenissa talvikuukaudet. Kevään koittaessa ne heräilevät, keittävät kunnon kahvit ja virittelevät luutansa lentokuntoon.

Kyöpelin kansa pitää myös pimeästä. Ne ovat kuitenkin niin itserakkaita että ne mieluusti paistattelevat parrasvaloissa ja niiden lempipuuhaa on lennellä suuren täysikuun halki, jotta kaikki varmasti näkisivät heidän taitonsa.

Ihmisten ilmoilla lentely ei koskaan ole ollut noitien Suuristunnon suosiossa. Kuuongelman hoitamiseksi päädyttiin kuitenkin siihen, että Kuu paistakoon täytenä keväisin Pääsiäisen aikaan jotta lentävät noidat saisivat yleisönsä. Kuu saisi muutenkin toteuttaa itseään, mutta vain viikon verran kuukaudessa ja sen olisi oltava myös viikon verran kuukaudessa tyystin poissa näkyvistä ja noitien tieltä. Loppulauselmassa päätettiin vielä että mikäli Kuu ryhtyisi toiste rettelöimään, se sammutettaisiin välittömästi ilman edeltäkäypää varoitusta joko kokonaan tai osittain riippumatta siitä minkä kokoinen se sillä hetkellä olisi.

Tähän oli kuun tyytyminen. Noitaväkeä vastaan ei auta ruveta hangoittelemaan.

© jaana karmala-vanamo 2008

Ja kun ne pikkunoidat sunnuntaina tulevat virpomaan niille pitää olla varattuna runsaasti herkkuja!