Hauki on kala

Kalajutuista pitäisi ottaa aina kuva. Ikään kuin todisteeksi todellisesta tapahtumasta ettei se jäisi pelkäksi kalajutuksi. Vaan enpä ottanut, hetken harkitsin kameran esiin kaivamista mutta luovuin ajatuksesta koska pidin sitä tilanteeseen nähden kohtuuttoman hankalana lisänä. Joten joudut tyytymään selostukseeni joka kyllä on tapojeni mukaan perusteellinen ja polveileva.

Ovesta käveli sisään kala. Tai eihän se tietenkään itse kävellyt, oletko muka koskaan nähnyt kävelevää kalaa? Tiedän että hauki on muinoin noussut puuhun laulamaan, mutta nyt ei ole kyse siitä. Tämä kala, siis hauki, saapui isossa mustassa jätesäkissä ja kahden hengen saattueessa. Hän oli (siis se hauki) parin kaverinsa kanssa änkeytynyt samaan katiskaan ja kalastaja-eemelin ynnä hänen vaimonsa mielestä kolme kohtalaisen kookasta haukea on yhdelle perheelle liikaa. Ainakin yhdellä kertaa.

Tämä turvapaikkaa hakeva hauki oli arvioni mukaan kolmen kilon kimpale. Vähän pienempi Casperia mutta ainakin tuplasti Onervan kokoinen. Sen verran iso ettei mahtunut suorin vartaloin yhtään mihinkään, ei tiskialtaaseen, ei leikkuulaudalle ei oikein käsiinikään. Sitä paitsi se oli niin tuore ettei se tahtonut pysyä näpeissä lainkaan, senkun sätkytteli kun sitä perkasin.

En ruvennut sitä suomustamaan, ajattelin nylkeä sen ja purkaa sen monikäyttöisiksi paloiksi.
Vähän jänskätti. Olen haukia tai mitään muitakaan isoja kaloja purkanut joskus edellisessä elämässäni. Jonkun ahvenen jos joku niitä on kantanut. McGyver kyllä tarjoutui sen käsittelemään mutta tahdoin tehdä sen itse. Nähdäkseni kykenenkö siihen, toimivatko käteni ja aivoni yhteen, tuleeko lopputuloksesta säällistä syötävää.

Runsaasti ruokaa kuulkaa tulee tuon kokoisesta vonkaleesta. Suolestin tyypin, pesin, irrotin pään. Ensin sormistani sitten koko kalan ruumiista. Fisu oli niin iso ja liukas ja käteni niin kömpelöt että sormeni olivat vähän väliä jossain kidusten syövereissä ja niitä sai kaksin käsin sieltä irrotella. Fileoin sen, (minulla on loistava ainoastaan kalan fileointiin varattu veitsi jonka McGyver pitää aina taisteluvalmiina) nyljin, heitin sisälmykset ja nahat jätteisiin, loput isoon kattilaan merisuolan, pippurin ja laakerinlehden kera. Itse fileet suolasin kevyesti ja sysäsin jääkaappiin odottelemaan parempaa aikaa eli paistamista huomiseksi lounaaksi jauhoisten perunoiden ja munakokkelin kanssa. Osan fileistä vielä pakastin. Eli kahden hengen perhe syö siitä ainakin neljä - viisi ateriaa. Nam.

Lopuksi on pakko tunnustaa että jälki ja kalan purkuun käyttämäni aika olisivat tuoneet minulle kouluarvosanaksi ainakin ykkösen jollei peräti hylätyn. Eipä ihme että panivat suorilta eläkkeelle aikanaan. Olipa vaan haastava homma vaikka nyt kirveleekin kovasti sormia.