Perjantai 13. päivä perkele

Saako tässä maailmassa kirota, noitua tai langettaa kirouksia? Jaa ei vai? No hitto! Ei sitten.

Mutta tänään on joka tapauksessa sellainen päivä etteivät edes mustat kissat uskalla juosta tien poikki eikä ainakaan tikapuiden alitse. Velhovuoren Vanha Emäntä on hyvin kiukkuinen.

Aamu alkoi niin kuin aamut alkavat: silmät turvoksissa, jäsenet jäykkänä eikä oikea jalka taaskaan tahtonut kannattaa ylipainoani. Puuduksissa ja pistelevä oli, perhana. Ensin kaivetaan silmät esiin taltalla ja vasaralla (vitsi, mauton pila, mutta totta), sitten pannullinen kahvia. Maitokahvia, kuumaa, kiitos kamalan kalliin (1,89 €/l) maitojuoman kanssa, siinä kun ei ole laktoosia ja pysyn ympäristöystävällisenä.

Kun tietokonerassukkani on rouskuttanut itsensä sosiaaliseen tilaan, aloitan yleensä päivän pakolliset. Pasianssilla tai uppopuppelilla . Siihen se tekeminen tältä päivältä jäikin. Paitsi että lähetin paikallislehteen ilmoitusmatskun ja puffin ja yhden haastattelun. Olisi pitänyt siinä paketissa vielä olla kirjoittajavieraskolumnikin, mutta eipä nyt vaan ollut. Saattaa olla että vielä yön hämärinä hetkinä intoudun, varsinkin jos tämä vuotuinen paniikkikohtaus vähän hellittäisi.

Niin, tänään on taas SE päivä.
Tänään aamupäivällä tuli täyteen yhdeksän vuotta siitä kun heitin henkeni.
Mikähän siinä on että kehoni kyllä muistaa sen ja reagoi uskollisesti joka ikinen vuosi sairastumiseeni asianmukaisin menoin, mutta minä en

Tänä päivänä on niin fyysisesti kuin henkisestikin paha olla ja kaikki kulkee niin kovin tahmeasti - ihan aikaa myöten. Tänään on mahdottoman vaikeaa olla kiitollinen uudesta elämästä. Hermostuttaa ja päätä särkee, kaikki lihakset on ihan tönkkönä (ja huomenna vielä tönkömpinä tämän päivän jännitystilasta). Olin kompuroida naamalleni toiseenkin kertaan pissalenkillä Roosan kanssa, joku oli vaihtanut varmaan jalat keskenään kun niitä oli niin hankala hallita.

Tänään on sellainen päivä jolloin kenenkään on turha tulla lohduttelemaan tai paijaamaan. Ärsytyskynnys on hyvin, hyvin matalalla. Tänään on se päivä jolloin nautin kurjuudestani, menetyksistäni ja surkuttelen kohtaloani. Tuleepa sekin hoidetuksi taas vuoden tarpeiksi eteenpäin.

Tänään olen ihan sikaitsekäs. Ja kuin päivän kruunuksi putosi silmälaseistani toinen linssi, onneksi ei sentään särkynyt. Niin että olen vielä yksisilmäinenkin kunnes mieheni sen taas korjaa. Siis kiinnittää linssin paikoilleen, itse en osaa.

Onneksi huominen tulee jo huomenna ja tämä päivä on selätetty. Huominen on taas helpompi.