tiistai 26. elokuuta 2008

Enää neijä päivää

Eilen oli sovittelu ja sen jälkeen kylien kokous.
Sovittelusta ei sen enempää, mutta kylien kokous oli taas mielenkiintoinen. Ja työteliäs. Enää neljä päivää ElmoFestiin. Sitten sekin on tältä vuodelta tehty ja ohi.

Tänä aamuna heräsin ennen kuutta, viimeiset lepakotkin vielä haahuilivat etsien päiväpiiloansa kun aloitin työrupeaman. Ihan vaan muutama sähköpostikirje esiintyjille ja viime hetken ohjeet sekä tämän viikon ilmoitusten tarkistus. Lauantaina sitten nähdään nappaako festaritouhu maaseudulla.

Lopun päivää ajattelin viettää laiskotellen ja vaikka keskeyttää raitistelun ja ottaa muutaman oluen tai lasin-pari viintä. Ja senkin tässä aamutuimaan sillä huomenna mennään päävikaisten kanssa vesijumppaan. Se on sen verran tuhtia toimintaa ettei auta krapuloissaan edes yrittää. Voi sattua pahasti.

Se viimeinen ehjä jalka on jo aikas hyvässä kunnossa. Turvoksissa on ja kaikenvärinen, pääosin kuitenkin vielä sininen ihan puolisääreen asti. Eilen käppäilin tukevasti paketoituna ensimmäisen kerran pitempään ja hyvin kesti.


Onerva, 4 kk ja Tapani Kansa tanssin pyörteissä


Kristiinan blogissa oli tiputesti. Minä olen haukka. Käypä itse kurkkaamassa minkälainen höyhenikkö itse olet.

4 kommenttia:

  1. *reps*
    Haa, mikä kuva !

    Toivottavasti se sun jalkas nyt toipuu ilman mitään "jälkivaivoja". Ota kaikki tarvittava käden ulottuville, ettei tartte kesken viininmaistiaisten lähteä minnekään pitemmälle konuaan.

    Mää oon korppi. Nimi ja luonnehdinta meni ihan nappiin.

    Haepa halit mun lokista.

    VastaaPoista
  2. Piti viä sanomani....
    Teitin Onervalla on melko samanlainen väritys kuin meitin Viivillä. Hännänpäätä myöten.

    VastaaPoista
  3. Vasta vierailulla. Aivan ihana kuva sulla tuossa. Ihanaa toimintaa.

    VastaaPoista