Syksyn ensimmäinen

Miten se taas ehti kuukausikin vaihtua?
Ainakin täällä eteläisessä Hämeessä on syksyisen tuhnuinen sää. Kauppaan pitäisi lähteä käpsimään, mutta ei tuonne oikein viitsisi. Ehtoolla on kuitenkin taas lennettävä Riihimäkeen, sovittelukausi alkaa. Siis minun syyskauteni. Ensi kertaa vuosiin olen männä kesänä pitänyt pääni ja kaihtanut kaikkea "työn" tekoa. Olen pitänyt tiukasti lomaa ja kärvistellyt yksityisasioitteni ja elämäni/mme kanssa. Nyt tuntuu jo etukäteen uuvuttavalta hypätä kyytiin niille rattaille, joilta ymmärsin alkukesästä loikata tieheni.

Uusi koto alkaa sentään jo muistuttaa ihmisasumusta. Vähän. Vessaremontin loppuun saattamiseellea ei tunnu olevan mitään kiirettä. Pah! pitää mennä häätämään Agatha, Agnes ja Absalom *) jonnekin piiloon huussin seiniltä siksi aikaa kun Blondi Epsoineen tulee kylään.

Olipa muuten eilen vaikeaa poistua kotipihalta.
Roosa oli sitä mieltä että mamia ei nyt voi ilman vahtia ja turvaa päästää lähtemään. Pitkällisen piirileikin päätteeksi haukku hyppäsi taksiin, kuskin penkin kautta takapenkille ja istui siinä kuin tatti. Aulis-kuski epäili että heidän pässinsä on kenties hiukan taipuisampi kuin päättäväinen terrieri. Väkivalloin koira oli autosta irrotettava ja toimitettava lukkojen taakse, muuten ei olisi lähtö onnannut mitenkään. Nolotti ja suututti, toisaalta typyn käytös oli niin liikuttavaa.

Neuvottelen tässä paraikaa puuhellan kanssa lämmittämisestä. Olenhan minä nyt tulien kanssa maalaistyttönä ollut ikäni tekemisissä. Ei siinä pitäisi mitään kummallista olla. Puuhella toimii säädetyllä tavallaan ja sillä siisti. Paitsi ettei toimi. Jokainen tulisija on omanlaisensa, jopa uutukainen Siro-liesi. Aika äkkiä pääsin jyvälle sen metkuista ja nyt pesässä rätisee mukavasti pesällinen jos toinenkin remonttisälää ja mainoksia.

Kun tänään sain viikon toimittajantyöni postattua, voin alkaa remottirouvaksi.
Minun osalleni lankesi salin muurin kunnostaminen, tasoitus ja pinnoitus. Se on sopivaa puuhastelua meikäläiselle. Varsinkin kun kuntoni on selvästi kohentunut viimeisen parin viikon aikana rampatessa ylös, alas, ulos ja vaikka minne, olen ollut ulkona OMALLA pihalla ja siis ruskeampikin kuin varsin kesällä. Selkähän tässä vielä vihoittelee, mutta lisääntynyt liikunta helpottaa sitäkin oloa. Eikä sovi väheksyä tyytyväisempää mieltä. Täällä maanpinnalla on liskonaisen mukavampi ja itsellisempi olla.





Ja tämä, tämä kuolemankielissä virunut, seniili dementikko on vironnut elävien kirjoihin, syö kuin kissat ikään, ei oksentele kaikkea syömäänsä ja on lihonut ynnä vankistunut muutenkin.
Koko perheelle on muutto "maalle" tehnyt kerrasssaan eetvarttia.

Josko jo seuraavaan postaukseen pläjäyttäisin muutamia preesenskuvia. Nyt kun alkaa olla muutakin kuvattavaa kuin pahvilaatikoita ja jätesäkkejä...


*) ovat hämähäkkejä