maanantai 24. elokuuta 2009

Tyhjä olo


Edit Piaf haluaa kertoa että tänä aamuna (25.8.) kotiin hipsi kovin kylmissään ja nälissään pieni tuuhea kisu, jolla oli edelleen punaiset henkselit yllään. Yksi murhe siis vähemmäksi!


Tänään on ollut kovin tahmea päivä. Siitä huolimatta että aamu alkoi sutjakasti ja sain paljon hauskaa ja hyödyllistä aikaiseksi (ämpärillisen herukoita, tuoreita uuden sadon nokkosia, uusia multia kukkaruukkuihin...) tuntuu kuin istuisin ilmassa ja pitäisin tyhjästä kiinni. Pumppu on kaiken päivää puuhaillut omiaan, piittaamatta säädetystä lääkityksestä pätkääkään.

Olen ollut myös saamaton. Olen väistellyt asioita jotka piti (mielestäni) EHDOTTOMASTI hoitaa tänään. Olen ollut välinpitämättömän masentunut. Ja väsynyt.

Onerva on ollut poissa lauantaista asti. Liekö kettu vienyt? Jos tytsy on hengissä, se varmaan hiippailee aikanaan kotiin. Casper on huudellut sitä nyt pari päivää pitkin pihoja ja Roosa on ollut levoton. Olen huolissani.

Päivän päätteeksi sain surupuhelun. Ystäväni kihlattu on kuollut. L
upasin hänelle pitää ensi maanantaina muistohetken edesmenneelle toverillemme ja ystävällemme, jonka sydän ei jaksanut enää. Ensi maanantaina on syksyn ensimmäinen AVH-kerhoilta Riihimäellä.

Kautemme alkaa muutenkin surujen siivittämänä. Yksi vanhimmista (ei iältään) kerholaisista oli saanut lopullisen tuomionsa. Hän on taistellut harvinaista verisyöpää vastaan kolmatta kymmentä vuotta, saanut siinä ohessa aivoinfarktin, opetellut uudelleen puhumaan, kävelemään ja elämään kahden vakavan sairauden kanssa. Hänelle oli luvattu pari kuukautta. Hän haluaa jakaa sen ajan kanssamme niin pitkään kuin kykenee. Niin tärkeä on meidän kerhomme meille. Minullekin, vaikka harvoin paikalle osunkin.

Juuri tänään en keksi positiivisia ilonaiheita. Tiedän, että niitä on ja niitä tulee myös minun kohdalleni. Nyt olen masentunut, päätäni särkee ja minua itkettää.
Luultavasti nämä maailmanlopun tunnelmat ovat jälkilöylyjä vuotuisesta kesämasennuksestani, kuolemanpelosta. Ja maailmanlopusta, josta toipumiseen menee aikaa.

Muutto oli fyysisesti minulle liian raskas. Olen tehnyt töitä kuin robotti, tuntematta, ajattelematta mitään. Syönyt särkylääkkeitä ja lääppinyt kylmägeeliä ja jälkiruuaksi lääkkeensyöntilääkkeitä.


Auttaisikohan tähän pätkä Väinö Linnan Sotaromaania? Taidankin keittää pannullisen rauhoittavaa iltateetä, napata iltadoupit ja kavuta pehkuihin sen Linnan kanssa.

Herra,
näitäkin päiviä tiellemme osuu,
suo meille rauhaisa ja turvallinen uni,
näytä meille valosi
jälleen aamulla.

Lohduta meitä surussa
anna enkeliesi kantaa meidät
huomiseen



6 kommenttia:

  1. No onpa sinulla murheita, mutta joku on sanonut, että meille annetaan vain sen verran, kun jaksamme kantaa. Toivon enkeleitä tiellesi kannattamaan sinua ja ystäviäsi.

    VastaaPoista
  2. Jo vuotehelle vaivun
    ja patjaan painan pään,
    sun turviis Isä taivaan
    mä lapsi hento jään.

    En säiky tummaa yötä,
    en pelkää peikkoja,
    on luonain enkelisi,
    ne suojaa heikkoja.

    Myös luona vanhempaini
    ne on ja siskojen,
    ja hyväin tuttavaini
    ja kaikkein ihmisten.

    Se ain on mielessäni
    kun illoin uinahdan.
    -Jo kuulen vierelläni
    mä siipein suhinan.

    - Immi Hellen-

    Oikein rauhallista iltaa ja lähetän meidän enkelit tänä yönä teidän vierelle valvomaan untanne! Halaus Mummikummille!

    VastaaPoista
  3. Eipä ihme että olet väsynyt. Kaikki tuo suru, huoli muista ihmisistä ja muuttorumba plus masennuksen jälkeiset. Toivu rauhassa, sinua ja voimiasi tarvitaan vielä moneen paikkaan! Rakstaen Hanni

    VastaaPoista
  4. Jaahas, tuhlaajapoika palasi. Anna sille selkään ja sitten makkaranpala päälle :)

    VastaaPoista
  5. Hui kuinka rankkoja uutisia! Mutta ihanaa kun kisu palasi!

    VastaaPoista