Vuorokaudenaika

En mene tänäänkään kirkkoon. Mieleni kyllä tekisi, pitäjämme kirkko on hyvin kaunis ja rauhoittava. Se rankattiin muutama vuosi sitten Suomen kymmenen kauneimman kirkon listalle.
Tänään palveluksen toimittaa kirkkoherramme kesäkanttorin säestyksellä.

Mutta en mene koska juon juuri nyt vuorokaudenaikakahvia. Puoli viideltä söin sämpylän vaikka olisi pitänyt ottaa aamudouppaus tyhjään mahaan. Ei sillä niin väliä ole, koko viikko on mennyt aivan väärällä aikavyöhykkeellä. Otan lääkkeet sitten joskus yhdeksän aikaan. Sekin varmaan vaikuttaa että jätin pöpipastillit muutamana aamuna tahallaan väliin. Oli niin luonnotonta tietää olevansa kauhuissaan ja suruissaan eikä kuitenkaan tuntunut mitenkään. Olihan se taas vähän riskipeliä, mutta itku tuli. Tulivat myös ptsd-oireet pikalähetyksenä.

***

Bloggailun opetteleminen toimittaa terapian ja surutyön virkaa. Olen vieraillut tsiljardissa blogissa utsimassa ideoita ja vertaillut (joo,joo, kuola valuen ihastellut) toinen toistaan hienompia ulkoasuja, sisältöjä ja tyyppejä. Se kasvattaa luonnetta. Malttia pitää olla ja edetä rauhaksiin askel kerrallaan, mikä on kyllä ihan luonnonvastaista minulle, oinas-kukko kun olen. Kaikki pitää saada hetijustnyt valmiiksi ja täydelliseksi. On tämä vaan sentään ihan hirmumielenkiintoinen maailma!

Tietenkin olen kääntänyt veistä haavassa ja lukenut kyyneleet valuen kaikki löytämäni (etsimäni) muistokirjoitukset ja kommentit ja sytytetyt kynttilät. Moneen kertaan.

Jaksetaan ja jatketaan.