hei.

On tämäkin aika aloittaa blogitaival. Ja opetella kaikki asiaankuuluvat kotkotukset

Nyt on vaan niin tavattoman tyhjä olo.
Katili lähti eilen.

Tuntuu siltä että ainoa oikea tapa muistaa tärkeää ystävää on astua rohkeasti uusille urille.
Oppiäitinäni Katili avasi minulle uuden kokonaisen maailman uusine ihmisineen.
Meidät saattoi yhteen aikoinaan - mitä, onko siitä vain puolitoista vuotta?- tyttäreni kissoineen. Frank ja Niilo asustivat Jamin kavereina muutaman kuukauden kunnes vieras kissaepiteeli aiheutti talon emännälle vaikeita allergiaoireita. Niinpä pojat palautuivat syntymäkotiinsa.
Oma nuorempi kissani Onerva on näiden veijareiden täyssisko ja se riitti. Mehän olimme Katilin kanssa samaa perhettä: kissa-mummeja molemmat.

Kiitos Katili ystävyydestäsi, kiitos Anne eilisiltaisesta, oli turvallisempaa jakaa huoli ja pelko yhteisestä ystävästä ja itkeä yhdessä kun surullinen uutinen viimein vahvistui.

Katili on matkalla kotiin.
Rukoilen voimaa surutyöhön perheelle ja läheisille.