maanantai 21. syyskuuta 2009

Sanaton jono


Arvatkaas, montako sanaa olen tänään saanut jonoon ansaitakseni voita (benecolia) leivän päälle?

Aivan oikein! En yhtään.

Kyllä luonto omistaan huolen pitää ja Herra myös. Männä viikollakin olin vielä kykyjäni ahkerampi ja viime yönä se sitten kostautui. Heräsin tuossa puoli kolmen pintaan siihen että aivastutti, kutitti niinkin paljon että olin ehtinyt unipäissäni raapia toisen kyynärtaipeeni verille ja silmät olivat täynnä hiekkaa, tai oikeammin liejua, jonka läpi ei oikein tahtonut näkyä mitään, mutta kutitti senkin edestä. Syksy on tullut ja maan homekansa alkaa pyrkiä nenääni.

Ainoa järkevä ratkaisu oli varhaiseksi suunnitellusta herätyksestä huolimatta kömpiä alakertaan ja lääkelaatikolle: ataraxia kaksin kappalein heti alkuun, sitten pesulle, kortisonit iholle, puhdas uimuli (se on se yöpaita) päälle ja takaisin pehkuihin. Nooo. Tunnustan että vietin tunnin verran blogistaniassa kukkumassa odotellessani ataraxin vaikutusta. etten pyöriskelisi nukkuvan McGyverin kiusana aviovuoteessa.

Tästähän seurasi se etten tokikaan ollut moinaankaan puhelimen herätysyrityksistä vaan nukuin sujuvasti lääkeunta ainakin puoli yhteen.

Seuraava virhe olikin nyrkkipyykin pesu kahvia odotellessa. Kas kun meillä ei vieläkään ole sitä kellarin lattiaa jolla pesukoneen pitäisi keikkua, olen ollut pakotettu paljupyykille. Ehtoolla liotin ja esipesin, yön vielä likosivat ja aamusella
(siis MINUN aamusella) huuhtelin ja kiikutin kuivausrumpuun, joka sentään toimii.

Aivoni eivät tälle päivälle heränneet koskaan. Oikeasti tämä on ihan normaali tilanne tähän aikaan vuodesta. Mutta kun olen viime aikoina jaksanut niin paljon enemmän kuin tavallisesti on paluu arkeen kovin katkeraa.

Kissat keksivät tänään uuden extremelajin ihmistensä riesaksi. Olin harvinaisilla päikkäreillä, kun väsytti ja särki niin kovin.

Makuuhuoneemme on vielä tähän aikaan vuodesta kovin lämmin, kun alakerran lämpö kipuaa ylös. Siksi patteri on tiukasti kiinni ja tuuletusikkuna auki ehtoolla. Onerva, se nuori uskalikko hokasi että haa, tästähän pääseekin katolle ja loikkasi alas ainakin seitsemänkymmenen sentin huimaan lentoon. Ei taida tarvita kertoa miltä puolitoistakiloinen kissa kuulostaa lonksuvalla peltikatolla? Se varmaan hyppi siellä tasajalkaa uusien soundien innoittamana. Kotvan päästä geriatrikkomme kyllästyi kolinaan ja pomppasi perässä. Sitten ne hyppivät molemmat tasajalkaa mutta eri tahtiin siellä katolla. Kunnes Onsku luikahti alas pihalle tarpeilleen ja Cassu jäi keskenään pyörimään katolleen ja kiljumaan apua. Ei uskaltanut hypätä perässä pihalle eikä älynnyt hypätä ikkunasta takaisin sisälle. Ei ymmärtänyt puhetta, ei maanittelua, ei avuksi heitettyä kylpytakkia, ei. Kiersi vaan ympyrää ja kiljui.

Älysi ukko sentään tulla sen verran lähelle avointa ikkunaa että McGyver sen niskavilloista sai kiskottua sisälle ja huudon loppumaan. Tuleekohan tästä sitten jokailtainen maneeri? Antaas kattoo.

Ja kun kerran valittamisen makuun pääsin, tulkoon muutkin. Siitä pyykin kanssa huljaamisesta ja viime päivien ahkeruudesta näillä takakesän keleillä ei muutenkaan hyvät heilu. Sekä iskias että fibromyalgia ovat elämänsä kunnossa ja voimissaan. Minä vastaavasti sitten en. Ristiselässä on edelleen se kotti siellä risan nikaman ympärillä, muka suojana, pöh. Tukkii vaan lopunkin hermo- ja verenkierron takajalkaan ja aiheuttaa kipua joka sitten säteilee lonkkia myöten. Olen jopa joutunut turvautumaan kipulääkkeisiin. Kohta on siirryttävä tramaliin, että pääsee liikkeelle.

Ai kevennyskuva, vai? Katsotaanpa mitä löydän, hetkonen...

Olisko tämä hyvä? Otettu kolmantena tätä kuuta, vessan seinän liimauksen jälkeen.

Varjelkoon Herra untanne ja antakoon uuden päivän.

Minä yritän loihtia jotain ymmärrettävää urheiluseurasta, kunnan nuorisotarjonnasta ja rokkaavasta parturista.

5 kommenttia:

  1. mene vaikka naapuriin pyykin pesulle

    VastaaPoista
  2. Täskohin ei oikein taida mun piipitykseni auttaa:(
    Toivon silti, että huomenna ois paree päivä.
    Tuo kuva on kyllä hyvä!

    VastaaPoista
  3. Tuo kuva on iiiiiiihana, ja uusi päivä jo onkin varmaan. Halauksin otto-Kristiina. ;D

    VastaaPoista
  4. Voimia ja terveyttä sinulle toivotan! Kivut ovat inhottavia ja kutinaa vielä lisäksi, huh.

    VastaaPoista
  5. Halaan lujaa! Ja rapsutan samalla Roosaa... ♥

    VastaaPoista