sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Liskoja taivaalla

Tässä aamu(?)kahvin seurassa yritän viimeiseen asti vältellä pakollista. Siis huomenna toimitettavien lehtijuttujen viimeistelyä.

On vielä jotenkin tahmea olo. Minullehan ei yleensä kuume kovin nouse. Siitä on usein ollut harmia ja pitkittynyttä tautia. Männä viikolla lämpötilani kuitenkin kohosi reilusti kolmeseiskan hikisemmälle puolelle ja se oli omiaan vetämään tästä manaatista voimat pihalle. (oikeastaan en voi itseäni enää manaatiksi verrata. Minulla on vyötärö! Ja miljoona makkaraa. Olen nähkääs hiukan päässyt laihtumaan viimeisen kuukauden aikana ja tasaisen hurmaava manaattivaikutelma on tiessään.)

Siksi olen myös nukkunut.
Selailin blogiani vuodentakaisiin tunnelmiin ja muistin jokavuotisen unihäiriövaiheen viime kesältä. Tänä vuonna ei sitä lajia ole ollut tarjolla. Unirytmi asettui puoliväkisin ihmismäiseksi: iltayhdeksästa - aamuseitsemään (plus-miinus puoli tuntia). Aika paljon yössä, eikö? Alkuun nautin siitä kovasti. Jaksoin tehdä fyysisiä töitä aivan uudella voimalla ja olin OIKEASTI väsynyt kun maatemenon aika koitti.

Sitten läsähti taas kerran julma totuus päin naamaa: vaurioituneet aivoni ja kroppani eivät pitkään sellaista iloittelua sietäneet. Oikea puolisko on pistelevä, osin tunnoton ja voimattoman kömpelö poskea myöten, kaksoiskuvat ponkaisivat maailmaani uusista prismoista piittaamatta. Fibromyalgia äkääntyi ja kolme uutta sorminiveltä on rikkoutunut. Ja pitkäaikaisin ystäväni iskias ärhääntyi muodostaen sellaisen nestepussin ristiselkään alimpien nikamien "suojaksi".

(Totuuden nimessä on mainittava että syntymäastmani on jo kuukauden ollut kovasti säyseä. Selvästi hirsitalon kokonaisvaltainen hengitys sopii minulle. Ajatelkaa: kuukauteen en ole kertaakaan tarvinnut akuuttisuihketta! Täytyy vaan muistaa päivittäin ottaa hoitavat kortisonisuihkeet, vaikka oireita ei nyt olekaan. Jippii!)


Koskahan opin hyväksymään Luojan laittamat uudet rajat? En varmaan ikinä.

Mutta minä nukun, kuin ihmiset ikään.

Sen sijaan Hubble on taas voimissaan. Ja kuvannut uusia juttuja matkallaan.
Erityisesti minua ilahdutti tämä. Tässä tarkemmin. Eikö olekin kaunista!

Ei tässä kuulkaa ystävät nyt auta muu kuin hyvästellä ja Liskonaisen ryhtyä leipätyöhön. Ehtoolla on vielä Lopen Vasemmistoliiton vuosikokous, jossa minun on kuulemma ihan pakko olla läsnä. Onneksi Leena-Täti tulee minut ohiajaessaan noukkimaan kyytiinsä.

Seurustelu Herran kanssa ei ole sidottu kellonaikaan.

Herra,
Unohdamme liian helposti antamasi lahjat
Ravista meidät löytämään tarkoituksesi
Salli meidän nähdä osoittamasi tie
Käsi kädessä Sinun ja läheistemme kanssa sen kulkea voisimme
Anna valosi ja turvasi loistaa meille tänäänkin
Sillä, virren sanoin: Herra me kiitämme nimeäsi.

aamen

2 kommenttia:

  1. Kyllä maalla on ihanaa - tai ainakin terveellistä! Minäkin muutin vanhaan hirsitaloon vuosi sitten :)Ensimmäinen asia minkä panin merkille täällä oli tuoksut! Ja toinen on hiljaisuus! Käväisin eilen nuorteni luona Helsingissä, he ovat siellä tyytyväisiä mutta minua ei saisi sinne enää takaisin! Tietenkin vannomatta paras.

    VastaaPoista