keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Ihan tavallista

Pikkuinen adoptiosisareni Otto kaipaili taannoin juttujani (lehti-).Tässä yksi viimevuotinen, aloitetaan siitä.

Ihan tavallinen lauantai-ilta Läykän nuopparilla

klo 17.52
- Mummi, mummiiii. Mummi, äkkiä! Tääll on kyyylmä!
- Joo, joo, tullaan tullaan. Ja annetaan Merkulle avaimet että ovi saadan oitis auki
- Hei, muistakaa varoa niitä rappusia! Niitä ei taaskaan ole putsattu eikä hiekoitettu.

Ryminää, tohinaa ja kiljuntaa...

- Hei, mitä, Mummi? Mihin sä meet, eiks nuoppari ookaan auki?
- Postilaatikolle.
- Miks?
- Kun kukaan ei varmaan ole käynyt siellä tälläkään viikolla.
- Ai jaaa-a... Ryminä jatkuu.

Merkku on avannut oven ja hyökyaalto on kotiutunut. Mummi vielä kompuroi keppeineen ja posteineen rappusissa. Eteinen on taas täynnä erikokoisia talvikenkiä mutta kaikki takit ovat järjestyksessä naulakoissa. Jees! Kyllä ne oppii, hitaasti mutta varmasti Huomaa että uusi sukupolvi on valtaamassa tilan. Pikainen invis kaappeihin toi saaliiksi pari murua kahvia paketissa, teepusseja ja sokeria sekä melkein tyhjän jääkaapin. Siellä oli vain tyylikkääksi kukkavihkoksi sidottu puska eteisen muovipalmun lehtiä. Mummi ihmettelikin tullessaan palmun vähän harvahkoa ulkoasua. Ja laittoi lehvät paikoilleen. Kaikki olivat tallessa.

***
- Mummi!
- No?
- Saaks keittää kahvia?
- Totta kai saa, jos sitä on. Kenen vuoro?
- Tääll ei oo kahvia!
- Jaa no sitten ei kukaan ole muistanut tuoda.
- Miksei kunta voi ostaa kahvia?
- Miksi kunnan pitäisi ostaa kahvia?
- No..., ku..., no tänne meille.
- Ei kunnan kuulu kahveja ostaa. Eiks me olla jo moneen kertaan puhuttu että jos te tahdotte nuopparilla kahvia tai safkaa, teidän on tuotava itse.
- Niin, mut ku se maksaa.
- Niin maksaa. Ja jos tänne järkätään kahvit kunnan puolesta, niistäkin pitää maksaa. Kuka rupee kioskinpitäjäksi ja vahtii kahveja, sokereita ja rahoja?
- No sä tietenkin.
(no niinpä tietenkin)

Ja niin edelleen. Tämä keskustelu käydään joka ikinen kerta kun lahjaksi saatu kahvipaketti on tyhjä.
***

- Mummi!
- No?
- Misson kaikki pingispallot?
- Jaa-a, enpä tiedä. Mihinkähän ootte ne laittaneet? (virnuilua mummin taholta)
- No, joo, tässä on kolme. Ne mä äsken hain sieltä postilaatikosta, kun Marjo lähetti.
- JEEEES!
- ...ja pankaa ne loput kaksi omalle paikalleen, ettei ne taas katoa...
- Miksei me saada pelata kolmella pallolla?
- OUUUH! No koska kilpailuissakin pelataan jopa nelinpeli VAIN YHDELLÄ pallolla kerrallaan.
- Niin, mutta...
- TEHKÄÄ NYT NIIN KUIN MÄ SANON!
- Okei, okei, älä ny hitsaa mummi. Me vaan pelleiltiin.

***

- Tässä vaiheessa, kello oli jotakuinkin seitsemän pintaan, sisälle pyyhälsi seuraava porukka. Myös alimarsalkka Nieminen ilmoittautui vahvuuteen.
- Moi.
- Moi.
- Muistiko kuitata?
- Emmä vielä...
- Hoidatko sen heti ettei unohdu, kiitos.
- Okei sitte.

Alkutohistus rauhoittui, Merkku löysi telkkarista asemat, keitettiin teetä, kun kahvi oli siis loppu. Mummi päätteli Benjan toisen sukan ja neuloi keskeneräisen lapasen peukalon. Nekin on nyt sitten valmiit.

- Mummi, missä Naukka on? (Naukka on lepakko, ei haukka, ei naakka, vaan lepakko, sellainen pehmo-) Mulla ei oo ketään kaveria.
- Naukkaa pelottaa tulla tänne, kun se viimeksi joutui suureen leikkaukseen eikä se ole vielä siitä toipunut.
- Tee mummi mulle sitte lapaset.
- Kelpaako nää. Sain juur valmiiksi.
- Emmä haluu erivärisiä peukaloita. Etkä sä oo tenhy näitä mulle.
(ouh!)
- Okei, kokeile nyt kuitenkin onko tää sopivan kokoinen.
- Joo, tää on just hyvä. Äänensävystä kuului hienoinen ihmetys.

***

Uusi satsi väkeä. Kuittauksen jälkeen suoraan pleikkarihuoneeseen. (Nimi on jäänne vanhoilta ajoilta, nyt meillä on Xbox ja suosikkipeli on aina vaan, vuodesta toiseen rallipeli, joka jostain mystisestä syystä pysyy ehjänä, aina vaan) He ovat vähän vanhempaa vuosikertaa ja tyttöystävät on mukana. Ei siis mitään outoa odotettavissa.
Rauhallista pelailua, ramppaamista ulos ja sisään, jutustelua eri seurusteluryhmissä.
Poppikoneen volyymi pysyy itsekseen kuudessatoista, mikä on havaittu tässä tilassa korva- ja naapuriystävälliseksi. Tänään ei kukaan halunnut erityishuomiota, vaikka Ville olikin syönyt äidin tekemää kalakeittoa. (inside joke?)

Puoli yhdeksältä Mummi pyysi luvan käydä pahanteossa ulkona. Lupa myönnettiin.
Palatessa oli suuretsintä käynnissä.
- Mikäs nyt on hukassa?
- Raivokasta etsintää.
- No se kukkapuska, Merkku valisti.
Mummi ei viitsinyt vastata. Merkku hoiti asian selvittelyn ja kehotti taas kerran jättämään sen lahjaksi saadun wanna-be-viherkasvin rauhaan.
(puuuh!) Mummi ajatteli mielessään.

***

- Tunti ja kakstoista minuuttia, Merkku totesi.
- Miten tää ilta on taas menny niin nopsaan? Mummi ihmetteli.
Loppuilta on tavan mukaan ihanan rauhallinen. Osa ajeli Monte Carlon rallia, osa pelasi pingistä (yhdellä pallolla), osa biljardia ja vanha trivial pursuit viihdytti yhtä porukkaa vihreässä huoneessa. Vain Ville keitteli teetä oman reseptinsä mukaan:

lasketaan mukiin kuumaa vettä
laitetaan yksi teepussi suuhun, siten että vain naru ja paperilätkä roikkuvat suupielestä ulkona
sitten juodaan se vesi.

On tarkoin varottava ettei teepussi hajoa suussa.
Siitä voi seurata ylläri. Ainakin iso sotku.

Loppuillan vakio on myös mummin kyynärsauvan kanssa leikkiminen. Siinä Riku on ehdoton mestari. Kahdeksaa vaille kymmeneltä tapahtui ihme:
- Tehän ootte ihan väsyneen näköisiä, yksi rasavilli huomasi.
- Joo, me ollaan ihan väsyneitä, Merkku ja Mummi sanoivat yhtaikaa.
- Jaksakaa viel vähän, kello on kohta kymmenen ja pääsette kotiin.


Esittelinpä tässä vaan yhden mieluisen harrastukseni. Kokeilkaapa.


Dokumenttina Villen ottama kuva samalta ehtoolta. Vasemmalta: Alimarsalkka Nieminen, Merkku ja mummi ja tietenkin sukka( tai lapanen, taitaa tosisaankin olla se Benjan sukka)

5 kommenttia:

  1. Häh??? Taas mun kommentti on jossain???? Onko se sulla hyväksyttävänä, vai missä? En ala, jos se taas katosi :´( Mutta mummin sana on laki, ja postaus odottaa lukijaansa.

    VastaaPoista
  2. Tuon kuvan minäkin muistan...Oi niitä ensi aikoja? :)
    Ikävä sua... ♥

    VastaaPoista
  3. Tunnusta pois: pelaat pleikkaa tuossa kuvassa.

    VastaaPoista
  4. Oikeesti ihquuuuuuuu, niinku nuoriso sanoisi, meitsin mielestä ainakin, tästä tuli tosi kiva olo lukea tätä, kiitos sisko. t. otto-Kristiina

    VastaaPoista
  5. Tuolla vois viihtyy meikäläinenkin...
    Nuorten ja pipanoiden kanssa on aina yhtä antoisaa rupatella.
    Joskus jopa hilpeetä:)

    VastaaPoista