torstai 4. kesäkuuta 2009

Päin näköä

Tämä istui tänään kolme ja puoli tuntia silmäläärissä.

Ei, e-hei , en ollenkaan ollut missään sairaalassa, vaan ihan kantis-instrun läärissä Riihimäellä. Ihana paikka. Ihana liike. Ihana henkilökunta ja aivan ällistyttävän perusteellinen lääkäri. No, kyllä kahteensataankymmeneen minuuttiin mahtuu aika paljon perusteellisuutta.

Olin ottanut mukaani kioskikirjan paksuisen nipun epikriisejä keskussairaalasta, säästyin isommilta selittelyiltä. Siellä oli tarinat SAV:sta, niistä pikkuaivoinfarkteista ja syntymäsilmävioista. (nämä näkimet on siis leikattu kaikkiaan kolmeen kertaan, että olisi jonkinlainen säällinen näkyvyys johonkin suuntaan)

Sitten minulta tivattiin allergiat ja sellaiset. No niitähän on syntymälahjana vaikka muille jakaa.
Eli ei mitään puudutuksia silmänpaineenmittaukseen. Ne mitattiin sellaisella uudella "kimmo-koneella" ilman puudutuksia. Kunnossa olivat, 12 ja 14.

Minulla on kaksitoiminen näkövika. Normisti kakkulat on siinä miinus kymmenen diopterin pinnassa, lisäksi sylintereitä on melkoinen nippu synnynnäisen hajataittoisuuden takia.
Sekin oli siis ihan ok, vähän tuli pinnoja lisää.

Sitten pähkättiin tämän halvauksen tuoman diplopian kanssa. Ja oikean silmän ikioman harituksen kanssa. En ollut tiennytkään että minulla on kaksisuuntainen (hihhih) karsastus. Siis leikkauksista huolimatta. Siellä sitten istuksin tyylikkäässä optikkoliikkeessä sovituslasit nokallani neljään otteeseen aina vartin kerrallaan ja totuttelin asteittain muutettuihin prismoihin.

Lopuksi vielä laajennustipat ja silmänpohjan syynäys. Sieltä ei löytynyt muuta huomautettavaa kuin alullaan oleva kaihi. Ihan vaan vähän, mutta tarpeeksi jotta kompurointi on vallitseva tila, mikään ei osu kunnolla mihinkään, syvyysnäköä ei käytännössä juurikaan ole. Toisaalta saman vaikutuksen ovat tehneet näkökeskuksen vaurioituminen niissä infarkteissa, en siis ole edes ajatellut kaihin mahdollisuutta. Vaan tämä silmälääri-Saripa ajatteli.

Nyt tässä vähän natustelen uutta diagnoosiani. Eihän harmaakaihi mikään ongelma ole, vähän laseria peliin ja taas mennään, mutta silti....

Uudet silmälasit maksavat maltaita ja mansikat päälle. Ei riitä liskopolon eläke mitenkään. Pitäisi hakea toimeentulotukea, sanovat. Mutta Silmälääri-Sari sanoikin että nyt tehdään VALTAVA-hakemus ja sairaanhoitopiiri saa maksaa tämän lystin. - Jaa? Minä ihmettelin. - Juu, sanoi lääri, siksi että edelliset on korvattu jo vuonna 2001 ja ne olisi pitänyt uusia ja korvata jo moneenkin kertaan sen jälkeen. - Ai, jaa? Ällistelin taas. Ja minä kun olen lykännyt kakkuloiden uusimista ja lääriin menoa, kun rahat ei mitenkään piisaa.

Pönttö, mikä pönttö.
"ei tartte auttaa".

Mutta lääripä vielä lähtiäisiksi halasi tiukasti ja sanoi että kyllä me tämä hoidetaan.
Arvatkaa meinasiko itkettää? Ei meinannut. Itku tuli.

***
Tiedättekö miksi tänään liputetaan?
No siksi että Onerva (Lutra Lutra Onervalais) täyttää tänään kolme vuotta!
Ja nauttii nyt Sheba-Gourmet ateriaa Casperin kanssa onnellisena ( ja Roosa kuolaa)

Onhan tänään myös Puolustusvoimien Lippujuhla ja sen Marskin synttärit.
Mutta liputus on siis Onervan kunniaksi.
Tänään.

14 kommenttia:

  1. Voi mikä lääkäri :-) Tuommoisista kannattaa pitää kiinni ja tosiaan kertoa muillekin.

    VastaaPoista
  2. Oi!
    Sulla on Kaksisuuntainen karsastus ja mulla Demokraattinen skitsofrenia!
    Mepä ollaan monijakoisia!
    Hienoa että saat sen klasi-edun!
    Jotain täytyy hyötyä veromarkoistakin!

    VastaaPoista
  3. Olipa se päivä sulla. Onneksi oli lääkäri paikallaan. Onervalle onnea. Ja sulle kesämieltä!

    VastaaPoista
  4. TYTÖT:
    siksi tästä hehkutankin, ei tällaista ole olemassakaan.
    ainakaan ei ole ollut minun maailmassani!"

    VastaaPoista
  5. Kuullostaa hyvältä silmälääkäriltä - minunkin pitäisi varmaan jossakin vaiheessa käydä tarkastuttamassa näköni, edellisestä kerrasta on jo monta vuotta. :) Ja nämä lasitkin ovat 90-luvulta. :D

    Onervalle isot, hieman myöhästyneet synttärionnittelut! Kurmeeateria varmasti maistui synttärisankarille ja kanssajuhlijalle. :)

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihana lääri. Ihminen oikealla paikallaan. Mullakin tuli itku.

    VastaaPoista
  7. Niin. Sittenhän meitä olisi kaksi, täällä nimeltään "sekalaista seurakuntaa" ;)

    VastaaPoista
  8. No höh. Se eka jäi pois :( Uusiks.
    Hyvä, että onnistaa noiden lääkäreidenkin kanssa. Pidä "kynsin, hampain" kiinni!
    Ja mitä lähetykseen tuleen, lähtee ensi viikolla. Vaikka eipä silti, saat muuttaa tännekin. Sittenhän meitä olisi kaksi sajassamme "sekalaista seurakuntaa" ;)

    VastaaPoista
  9. Onneksi maailmaan mahtuu vielä näitä ihania ihmisiäkin, jotka pyyteettömästi auttavat toisia... tämä lääkäri on oikealla alalla, ihmisiä varten... olen onnellinen puolestasi, että hän sattui juuri sinun kohdallesi... :)

    p.s Onnittelut Onervalle täältäkin...

    VastaaPoista
  10. Myöhästyneet onnittelut Onervalle! Ja vielä suuremmat sulle noin mahtavan silmäläärin löytämisestä! Peukutan VALTAVA-hakemuksen puolesta. Laitan sulle vielä tänään s-postia kunhan käyn ensin hinaamassa pyykit pois koneesta...

    VastaaPoista
  11. Päädyin tänne seikkaillessani jossain toisissa blogeissa ja juutuin kiinni.
    Ihastuttava silmälääri sinulla! Haluan samanlaisen. En ole käynyt ensi rillien hankinnan jälkeen kuin kerran optikolla hankkiessani arskat vahvuuksilla. Siitä on jo vuosia ja pitäisi varmaan päivittää silmäasiat, mutta se kulupuoli kauhistuttaa minuakin.

    Ei ole mitään halpaa olla silmävammainen (vaikka minulla ei ole edes kovin huono näkö, mutta piilokarastusta ja hajataittoa kyllä löytyy. Etenkin aamuisin ja väsyneenä näen kaikki kahtena ja se on muuten kaamea, kun ei pysty tarkentamaan katsetta edes rillit päässä)

    Eräs sukulaiseni oli muutama kuukausi sitten kaihileikkauksessa ja hänen kohdalla kaikki sujui hyvin. Hän pääsi sairaalasta pois samana päivänä ja operaatiokin kesti vain vartin. Silti hänen kuvailunsa kuulosti hurjalta, mutta sinulla taitaakin olla kokemusta silmäleikkauksista ennestään…?

    Toivon täällä kovasti, että hakemuksesi hyväksytään ja silmäasiat sujuvat hyvin – olen hengessä mukana!

    VastaaPoista
  12. Vasta nyt tulin ajatelleeksi, että tottakai sun tapainen "silmävammainen" tarvitsee ilmaiset silmälasit, kun mun tapainen "kuulovammainen" saa ilmaiseksi kuulokojeen. Hienoa että oli tuollainen lääkäri, ihmisen asialla. Mun isältä leikattiin molemmista silmistä kaihi, eikä toista, laserilla tehtyä leikkausta pitänyt minään, joten hyvin se menee, jos leikkausta tarvitaan. Ja jos sekin menee aikanaan oikeudenmukaisesti, sun täytyy saada siihen avustus myös. Niin isänikin sai, tosin sun ei ehkä kannata anoa avustusta samasta paikasta, sotaveteraaniyhdistykseltä :D Tai olethan siekin aika sissi kuitenkin... *jää miettimään, mikä on sotaveteraani*

    VastaaPoista
  13. Saas nähdä mitä silmillään näkee...Hih, ja tuo oli muka vinkkivitonen, hah... :D

    VastaaPoista
  14. Siis mä oon niiiiiiiiin ylpee, että mulla on sun kaltainen isoliskosisko, kunnioitan sua päivä päivältä enemmän. Omat narinat tuntuvat ihan suoraan sanoen turhilta. Tuollaisen lääkärin minäkin haluaisin löytää, kukapa ei. Halaus pikkusiskoltasi Kristiinalta :D

    VastaaPoista