Suruaika

Nykyäään ei enää julisteta suruaikaa. Suruliputus kyllä joskus, varsinkin jos kysessä on julkisuutta herättänyt ja /tai koko kansakuntaa ravisteleva tapahtuma. Vaikka ihan samanlainen shokki ja maaillmanloppu on jokaisessa perheessä kun perheenjäsen menehtyy. Ei kukaan ole käsi ojossa tarjoamassa kriisiapua perheelle.

Akuutti kriisi on henkilökohtainen asia. Sillä on ihan yhtä mahtavat mittasuhteet kuin suuremmillakin onnettomuuksilla.

***

Tänään puoliltapäivin oli omaishoitajien ja omaishoitajaperheiden mielenosoitus eduskuntalla Helsingissä. Asia on yksi tärkeimmistä inhimillisistä ja taloudellisista tämän "kriisiajan" keskellä.
Ampparien uutishaussa sanalla "omaishoito", ei yhtään osumaa; sanalla "omaishoitajat" yksi osuma, Keskipohjanmaa.net sivulla ja sekin kaksi päivää sitten. Meillä täällä Lopella väännettiin kaksin käsin ennakkopuffin saamisesta paikallislehteen. "ei laiteta, kun tapahtuu Helsingissä" sanoi ajan hermolla kykkivä päätoimittaja. Piti oikein ärähtää ja muistuttaa että Lopella on paljon omaishoitajaperheitä, joita asia koskee myös oman pitäjän lehden lukijoina. ...kele. Puffi julkaistiin.

Olen itse ollut viikkoja, itse asiassa kuukausia omaishoidettavana, kunnes tokenin sen verran että kykenin opettelemaan hiljalleen omien asioiden toimittamista. Lapseni ovat olleet Isinsä omaishoitajina sairauden viimeiset kuukaudet ennen saattokotiin pääsyä. Omaissuhde ei katkennut eikä omaishoitokaan, Terhokodissa myös omaiset saivat tukea ja huomiota.

Kummallakaan kerralla lapseni eivät hakeneet omaishoidon tukea koska asian käsittely ja tarvittavat selvitykset hoitajan tilanteesta, palkasta jne. olivat heidän mielestään järjettömät ja käsittelyajat vielä järjettömämmät. Jo omaishoitotilanteeseen joutuminen on jonkinlainen shokki ja kriisi. Varsinkin jos kyseeessä on ollut akuutti onnettomuus tai nopeasti etenevä sairaus joka vaatii nopeita toimia ja ratkaisuja. Ei silloin ole aikaa eikä resursseja ryhtyä ottamaan kriteereistä selkoa eikä kinaaman kunnan kanssa. Miksi se on niin vaikeaa?

Kaikkein kummallisnta tässä on se että nämä asiat muuttuvat kunnissa tärkeiksi joka neljäs vuosi tuossa syys-lokakuun taitteen tienoilla. Muina aikoina ne eivät ole kovin tähdellisiä asioita. Ei ainakaan budjettiruljanssissa. Toinen kummallisuus tässä on se että monissa kunnissa valtuustotyöskentelyä johtaa kansanedustaja. Eikös tässä nyt ole jonkinlainen ristiriita? Eduskunta istuu työpöytiensä ääressä hioen juustohöyliä, leikkureita ja vesureita joilla sitten
karsitaan kuntien valtionavustuksia ja muita tukia. Ja samat edustajat valtuustoryhmineen kiljuvat naama punaisena leikattujen eurojen perään.

Kukahan tässä nyt oikeastaan ajaa kenen asioita?

***

Niin, hyvää minulle muuten kuuluu. Vähän väsyttää ja syysflunssa vaivaa. Cladosporum-itiöiden lisäksi. Tyttäret painivat hautajaisjärjestelyiden ja lähisukulaisten kanssa, niin kuin varmaan kaikissa perheissä kuoleman sattuessa.

Olen lohduttanut että post mortemit riidat, kiukuttelut ja itsekkys ovat Luojan lahja johon on helpompi purkaa ensimmäinen suru, tuska ja turhautuminen kunnes hautajaisten jälkeen on mahdollisuus rauhassa antaa surun tulla elää vaatimansa ajan päästäkseen sitten hiipumaan omaan asemaansa, kauniiksi muistoiksi ja helläksi kaipuuksi.

Anteeksi pitkä poissaoloni, pitäkää huolta toisistanne ja itsestänne.