tiistai 11. toukokuuta 2010

Kissatappelu

Nyt on tälläkin plantaasilla nähty niin kovin muodikas kissatappelu.
Taisin jo taannoin kertoakin että Tytti, se pieni pirulainen lehahti siivilleen tuossa huhtikuun puolimatkassa. Eikä sen koommin ole nenäänsä sisätiloihin työntänyt.

Tuolla pihalla se leuhaa, pitää vissiin majaa navetan nurkissa tai jossain lähinaapurissa. Kovin on hyvin syöneen (toivottavasti ei hyvin saaneen)näköinen. Syötiksi ja lepykkeeksi laitettuja herkkuja se ei ole suostunut rappusilta syömään.

Äskenpä tytsy taas näyttäytyi. Ja Onerva sinkosi tuplaksi tuuheutuneena perään ja sitten suorastaan kimppuun. Ajoi toisen poloisen puuhun. Korkealle. Onsku puun juuressa pöyhisteli ja murrasi väliin kiljahdellen pelottavan kuuloisesti.

Ajattelin, että nytpä voisin katin saada jopa kiinni, kun se puussa pakoilee, mutta ei. Karkuun loikkasi. Nyt on asiat silleen, että on vissiin hankittava loukku, pyydystettävä se kisu ja etsittävä sillekin uusi koti. Nuo kaksi ämmää eivät ilmiselvästi enää mahdu samaan pihapiiriin saati huusholliin. Pah! Sanon minä taas.

Oltiin tänään reissussa aamupäivä ja Roosa jäi talonvahdiksi. Asianmukaisesti aamuhuollettuna kusetettuna, paskatettuna ja ruokittuna.
Kaksi ja puoli tuntia kesti asiointiretki meillä ihmisillä. Sillä välin se iäksi hylätty ressukka oli panikoinut torpan sekaisin, kussut VALTAVAN lätäkön lattialle sohvan taakse ja ties mitä muuta.

Jonakin päivänä se vielä innoissaan tahi ikävissään teloo itsensä kohtalokkaasti. Nytkin kävi silleen ensi minuutteina että koiralta jäi pää vessan oven väliin, löin sitä kaljatölkillä otsikkoon,peukalonkynnellä melkein silmään ja McGyver sotki sen jalkoihinsa niin että otus kupsahti nurin. Ja kaikki vain suunnattoman jälleennäkemisen huumassa. Myönnetään, onhan sillä kaihi molemmissa silmissä ja muutenkin akka alkaa olla vähän vanhuudenhöppänä, mutta tuollainen toheltaminen ei ole enää edes naurettavaa, se hipoo jo säälittävyyttä, en aina tiedä itkisinkö vai nauraisin toiselle. Roosasta on muutenkin tullut päivä päivältä enemmän "mamin koira". Se pääkin jäi vessanoven väliin vain siksi etten huomannut koko otusta kun kiireissäni sinkosin kotiin tultua pytylle.

Kai tuo ikävä sitten tarttui Tapani Kansaankin. Purkista kuului tavanomaista tuhdimpi loiskinta, joten poika oli sekin otettava ihmisten ilmoille ja taapertamaan pitkin huushollia. Tulipahan ukko pestyä samalla vaivalla.

Ja sitä en käsitä mihin täältä taas katosivat kaikki fontit.
Ei aavistustakaan miltä tämä teksti ruudulla näyttää. Jospa vaan lihavoin sen ja menen tekemään ison pytyllisen pastasalaattia. Laitan siihen sitruunamarinoitua lohikalaa. Ja tilliä. Nam.


4 kommenttia:

  1. Voi Roosa riepu ♥...toinen tohkeissaan telotuttaa ittensä joka paikkaan.
    Sain aivan hillittömän hihityskohtauksen tuota lukiessani! =D

    VastaaPoista
  2. Tämä päivä alkoi hymy huulessa, vaikka toisten (Roosa ja kissat) vahingolle ei pitäisi nauraakaan. Kyllä sinä osaat sitten kirjoittaa kaiken kuin filmille tuohon eteen!

    VastaaPoista
  3. Voi Roosa ♥ !!! Rapsuta pikkasen puolestani, jookos?
    Ja kiitos puhelusta! Miksi meidän ei KOSKAAN anneta puhua & puhua niin pitkään kun haluaisimme? Pöh McGyverille. Menköön Roosan kanssa siksi aikaa. Tai sitten seuraavan puun alle seisomaan ja kissoja kiusaamaan.. ;o)

    VastaaPoista