Toisin sanoen istun tyhmänä koneella ja odottelen (turhaan?) unentuojaa. Kuuntelen Radio Suomipoppia.
Ensin tuli Hengaillaan. Asemalla ja junaa odotetaan. Kirka-vainaa.
Siitäpä johtui mieleeni tapaus kun Ankkarokki Korsossa täytti tasaiset kymmenen vuotta. Wikipedian mukaan se tapahtui vuonna 1999. Tässä kohtaa ajantajuni jonkin verran heittää, sillä mielestäni se oli aiemmin....
Mutta yhtä kaikki... oltiin Ankkarokissa isommalla porukalla, oli lapset ja niiden kaverit, sulhaset ja mitä kaikkea nyt rokkireissulle mukaan otetaan.
Siihen aikaan vielä oli rokit ilmaiset ja pienimuotoiset. Monena vuonna meillä oli vakiopaikka johon levitimme vilttimme ja asianmukaiset tarpeet. Jos tulimme joukkoineni myöhässä, oli paikka ihmismeren keskellä vapaa, odottamassa meitä. Sellainen oli tapa silloin. Vakiopaikka, vakionaapurit. Ei juurikaan markkinahössötystä, vain mukavaa yhdessäoloa ja hyvää musiikkia. Omat viinit. Omat safkat. Ja omat mehut, sillä mukana oli tietty omat mukulat, silloin alaikäiset, ja niiden kaverit.
Juttuhan meni niin että Liskiksen piti lähteä Ankkarokkiin että muksut pääsee sinne. Ja muksujen kaverit. Sitten kun ne tulivat täysi-ikäisiksi, ne huolehtivat samoilla kekkereillä äidistään.
Niin, bileet olivat hienot ja ilta huipentui Korso-talolla Neumannin keikkaan, jota piti ehdottomasti mennä katsomaan. Ja mentiin.
Yksi tytär oli sinä vuonna teatterikeikalla Virossa ja se lähti onnistuneesti etelän junaan. Ja Loput oli menossa junalla pohjoiseen. Väkeä oli ihan hillittömästi liikkeellä Vaikka ystävämme VR oli varannut ylimääräisiä junavuoroja nimenomaan ankkarokkilaisille ei siitä ollut juurikaan apua silla yksi ylibuukattu juna-poloinen on lipsantanut ylipainosta raitelta. Siitä seurasi hyvänlainen hässäkkä ja viivetystä päradalla molempiin suuntiin.
Niin me Lopen joukkueen kanssa hengailtiin asemalla ja junaa odotettiin. Ihan aamutuimaan asti. Kun oli sunnuntain-maanantain välinen yö meneillään, oli osalla porukasta huoli jo töihin pääsystä. Eikä silloin ollut kännyköitä tuhkatiheään, ett olisi voinut viivetyksestä ilmoitella.
Kaikki päättyi aikanaan ihan onnellisesti. Mutta mieleen jäi ihana muisto hengailusta Korson rautatieasemalla elokuisessa kesäyössä silloisten vävykokelaiden ja muiden nuorten ystävien kanssa.
Toinen muisto hiipi mieleeni ja sieluuni, kun soittolistalla oli J. Karjalaisen Mennyt mies. Aah!
Mennyt mies
Mä olen mystinen hopeinen discomiesmä olen kieltään lipova liskomies
mä olen Uuden-Englannin nahkamies
aina ilosta syntyvä uudestaan
Sä tunsit mut aiemmin Markkuna
sitä poikaa ei enää olekaan
sä revit lehden muistokirjasta
oon sun mielestä poissa kokonaan
chorus
Mennyt mies
on historiaa
Mennyt mies
on historiaa
Sokerijuurikas ei mua kiinnosta
en aio mennä syksyllä opistoon
en enää vuosiin oo käynyt metsällä
mä en tahdo tarttua aseeseen
Mul on synkka ja skitta ja vahvari
pitsiverhoissa ruusukuvio
mul on huoneessa mennyt maailma
mul on loistava tulevaisuus
chorus
Isäni veisteli puisia ukkoja
puisen naisen mä löysin pellosta
keihäänkärjenkin löysin ja hävitin
omat ukkoni veistän vinyyliin
Sitten kerran kun avaat radion
kuulet kumman tuttua, kaunista
jonka luulet, oot kerran tuntenut
jonka luulit, oot voinut unohtaa
chorus
Mä olen mystinen hopeinen discomies
mä olen kieltään lipova liskomies
mä olen Uuden-Englannin nahkamies
aina ilosta syntyvä uudestaan
Tämä on selvästi aikoinaan tallentunut tunnepankkiisi ja nyt jakelet meille siitä korkoja...
VastaaPoistaOikeastikin olen sitä mieltä, että nuoriso tarvitsee näitä säästöjä omaan tunnepankkiinsa ja kun meistä on aika ajanut ohi, ne siirtyvät taas seuraaville polville.