Hymyilevä koira

Aletaan siirtyä helmikuun puolelle.
Oikeastaan muistikortinlukijani, se uusi, on jo helmikuussa. Väärä aika enkä viitsi sitä kovin oikoa. Ainakaan just nyt.

Tuumasin tässä joitakin päiviä sitten yrittää taas kerran ottaa kuvia Roosan valloittavasta hymystä. Roosa on niitä koiria jotka hymyilevät jos sillä on hyvä mieli tai se on tehnyt jotain TOOOSI tyhmää. Se myös vastaa ihmisen hymyyn. Asiantilasta riippuen hymy on sellainen neljänkymmennen kahdeksan hampaan väläytys, se voi olla myös vieno tai aavistuksen vino hymy. Oudommat tytsy on säikäyttänyt pahemman kerran tullessaan mieluisantuntuista vierasta vastaan koko kalusto esillä, kiemurrellen, tiedättehän, silleen kun häntä heiluttaa koiraa.

Roosa on hymyillyt aina, jo ennen kotiini muuttamista.
Ensitapaamisemme sai sekä minut että Seurakuntasisaren hyrähtämään itkuun. Syykin siihen aikanaan selvisi. Roosa on samaa huonetta ja sukua kuin ihka ensimmäinen irskini. Kerron joskus tarkemmin oikein kuvien kanssa, niin ymmärrätte paremmin.

Noh, otetaan siis kamera ja houkutellaan haukku seuranpitoon.

- No Roosa, otetaanko hymykuva?
- Jooo, otetaan, otetaan, kiva kiva!

Hän siis silminnähden riemastui ja ryhtyi nyökyttelemään.

Nyt se tajusi jutun juonen.

Vielä vähän vienompi versio.

Tämän kummempaan emme kykene. Tähänkin tulokseen päätyminen kesti kuutisen vuotta.
Yleensä kuvaussessioiden tulos on suunnattoman suuri kirsu läpimärkää linssiä vasten.

Eikä sitten muuta kuin hymyilevää helmikuuta, rakkaat!

Ystävättäreni kävi eilen kylässä.
Tulppaanit ovat niin ihania.