perjantai 11. joulukuuta 2009

... ja se vaan jatkuu

.. se synkistely.

Valopilkkujakin toki on. Ensi tiistaina näkee uusi lapsenlapseni päivänvalon. Muistattehan, Aapo on tyttärenpoikani. Joka siis sektioidaan ensi tiistaina, Heimonpäivänä. Joka muuten on Aapon isän nelkytvuotispäivä. Aika messevä synttärilahja.

Siinäpä se valo sitten olikin. Lopen kunta säästää. (mikäli näitä juttuja tunnen, tämä linkki ei kovin pitkään ole käytettävissä)

Eniten minuun sattuu Läyliäisten nuorisotilasta luopuminen. Ainoa tila. joka on viimeiset kaksitoista vuotta toiminut tauotta ilmoitettuun aikaan ja vähän muinakin aikoina. Elikkä ollut avoinna pennuille, jotka ovat kokoontumistilaa vailla olleet. Ja välittäviä aikuisia. Ja meidän kylässä niitä on paljon. Molempia. Valvojia on ollut käytettävissä, koulutettuja vapaaehtoisia, sydämessään sitoutuneita aikuisia, nuorten kanssa. Kaksitoista vuotta. Ja sitten tuli tulva. Ja mitä tekee kuntamme asianomaiset virkahenkiöt? Levittelee käsiään, tosin vain näön vuoksi. Tämä tulva iski meihin tammikuun neljäntenätoista. Silloin yöllä.

Tänään on tämä päivä. Nyt on kiinteistöhuollon mukaan paikka entrattu ja homevauriot häädetty hittoon. Mutta arvatkaapa huviksenne, voidaanko tilaa enää hyväksyä kokoontumistilaksi? Juu ei voida. Itse jo ajoissa sanoin päälliköllemme, että älä turhia kuvittele, tämä tila on mennyttä. Ja jos joku viranomainen sen vielä penskojen kokoontumistilaksi hyväksyy, minä ihan itse soitan poliisit paikalle.

Tässä taloudellisessa tilanteessa (taantumassa?) otettin ao.lautakkunnassa iloiten onnettomuutemme vastaan. Ai, mikä säästö!!! Yhtiövastike on "vain " 460 egee kuussa, pannaan tila myyntiin. Ja tätä vastiketta on siis maksettu jo kohta vuosi. Tyhjästä. Ja maksetaan ainakin toinen vuosi. Tyhjästä. Ja kyläni pennut ovat vailla kokoontumistilaa.

Kävin äsken kaupassa. Tällä kertaa penskoja oli vain neljä kimpussa. Kysyivät tietty tulevia ja pakkohan minun oli kertoa mitä viisaat päättäjämme olivat tuumineet. Olihan se kerrottu jo jopa nettiuutisissa.

Takki on tyhjä. ainakin mitä nuoriin tulee. En jaksa enää. Olen kahdesti kiskonut kyläni pennuille kokoontumistilan katastrofin partaalta, jopa alta. Eikö nyt olisi jonkun muun vuoro?
Mutta kuka siihen enää lähtee, kun kuntakin on kiskonut roposensa pois nuorisotyöstä.

Tilaisuus tekee... ja siihen tartuttiin kuin hukkuva oljenkorteen.


Ei täällä nyt muutkaan jutut ole menneet ihan toivomusten mukaan. Tämä on vaan sellaista aikaa.

Mutta huomenna vien pitäjäni aivohalvaantuneet Hauholle, Lautsiaan ihan, suorastaan helveeeeeetin kalliille joululounaalle. Toivottavasti tykkäävät, minä jouduin nöyristelemään, että sain lainatuksi sen kakskytviiseurosen. Hei miettikää: me kaikki ollaan ennen oikeaa aikaa jouduttu eläkkeelle, useat joka pelkälle kansaneläkkeelle. En käsitä miksi pitää noin kalliilla rahalla järkätä bileitä ihmisille, joilla ei ole niihin varaa, saatikka rahaa.

Sinne sitten vaan mennään.

Saattaa olla että tästä vielä iloksi muutun. Ehkä. Jonakin päivänä. Mutta ehdottomasti vasta joulun jälkeen. Aikaisintaan. Kun minulla on se joulutrauma.

OLKAA KUULKAA KILTISTI JA KIITTÄKÄÄ SAAMASTANNE, OLIPA SE MITÄ HYVÄNSÄ.

4 kommenttia:

  1. Voi Liskonainen. Olet kyllä oikea enkeli, joka meitä on lähetetty varjelemaan ja lohduttamaan:) *halaan* ja kiitän kommentista omaan pajatukseen. Olipa ihanaa, että olit hereillä. (Ja erityisesti kiitän siitä, kun olen sinuun saanut tutustua!)

    Oih:) Tiistaina on jännä päivä!

    VastaaPoista
  2. Ja minä niin olen ollut muuttamassa Läyliäisiin, kuulostaa niin mukavalta paikalta. Mutta enpä taidakaan. Toisaalta ihan kai kaikkialla ollaan ajattelematta mitään muita kuin omaa persusta.

    Mutta ihana tiistai tulossa!

    (mikä joulutrauma? nimim.utelias)

    VastaaPoista
  3. Vauva on ihana onni!

    Mutta kieltämättä nuo kaiken maailman leikkaukset ja karsimiset AHDISTAA... =/

    VastaaPoista