perjantai 13. syyskuuta 2013

sitä mä vaan ihmettelen ettei tähän ryhdytty varhemmin!

Rohkeus ja heittäytyminen ovat ihmeellisiä juttuja!

Oikeesti!

Puolitoista kuukautta uudella paikkakunnalla, uudessa maakunnassa ja vallan uudessa läänissä on tehnyt tälle perheelle niin uskomattoman hyvää!

 Roosa, 14 v, elää uutta nuoruuttaan, nauttii ilmiselvästi ja silmin nähden elämästä, ulkoilee mielellään (mitä hän ei oikein arvostanut Lopella asuessamme) ja vallan ottaa vapaaehtoisesti laukka-askelia!

Liskis ei ihan ota laukka-askelia, mutta tästä torpasta on ihan mahdottoman helppoa lähteä liikkeelle, ei rappuja. ei kynnyksiä, selkeä tasainen piha ja suora tie metsään, jossa voi sitten kaatuilla ja kompuroida mielin määrin. Me Roosan kanssa ollaan ihan hirmuinnokkaita mettämiehiä nykyään.

Tänään peruuntui kalevalaisen jäsenkorjaajan vastaanotto kun  korjaajakisälli-Terhi Häijäästä soitti sairastuneensa koululaistautiin. Edellinen treffaus peruuntui kun Liskis itte sortui suu- ja sorkkatautiin, siis enterorokkoon. Yritetään parin viikon päästä uudemman kerran.

Huushollimme sekä yksityispuolella että täällä liiketilassa on päivä päivältä kauheamman kaaoksen vallassa kun tavaraa tunkee ovesta sisään kiihtyvällä vauhdilla ja tuvan nurkassa on useampikin verstas. Täällä syntyy noitia, mobileja, ensiluutia,  kylpy- ja hoitosuoloja, yrttisekoituksia ja tänään meinaan vielä leikata luomuomenia kuivuriin, jotta asiakkailla riittää naposteltavaa.

Viikonloppuna, siis männäviikonloppuna käytiin McGyverin ja Roosan kanssa itämaanretkellä. Täsmällisesti ottaen Ylämaalla. Tapaamassa uutukaista Maija-ystävää, keräämässä kiviä - niitähän ylämaalta löytyy: käytiinn spektroliittilouhoksella, hiomolla ja sen sellaisissa paikoissa.

Kun retken viimeinen päivä koitti oli ohjelmassa vielä kylän tsasounan vihkiminen.
Se oli kuulkaas kokemus! Kerrassaan. Ei voi sanoin kertoa. Tai ehkä toisen kerran. Nyt saatte kuvamuistoja.

Ja laiskuuksissani ne tulevat yhteen pötköön:




To be continued...

1 kommentti:

  1. Kuulostaa tosi hyvältä kaikki! Ihania naamareita sulla hyllyssäsi!

    VastaaPoista