perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulun alla 2011


 Jotenkin on ankean näköistä maailma ilman totuttua lumipeitettä. Hyvällä ajatuksella laitetut jouluvalotkin näyttävät pikemminkin valokakofonialta.



Vielä tänään täällä Lopella on valkeaa, jännityksellä odotamme aaton sääyllätystä.

Joulunalusaika on mennyt miten kuten, lepäillessä, huonosti nukkuen, kivuissa kiemurrellen ja mieli vähän alarekisterissä.

Ilonpilkkuna saimme melkoisen määrän paketteja ja ihan silkkaa rahaakin kun  leijonavoimin jälleen päivystimme viikon Pelastusarmeijan Joulupadan poristessa tyytyväisenä paikallisen marketin edustalla. Jotenkin minusta vaan tuntui että tänä vuonna kaupanoven käynti oli vaisumpaa näin juhlapyhän alla, kuin viimeksi, ruuhkasta ei juuri voinut puhua. Oliko se totta vai tuntuiko se vaan siltä?

 Liskolandian joulu on tänä vuonna peruutettu. Kokonaan. Kuten muistatte, en ole mitenkään jouluorientoitunut muutenkaan ja tänä vuonna taloudellinen tilanne ratkaisi loput. Tässä kuussa rahat eivät vaan riittäneet ylimääräiseen, sitä joulukin on siinä mielessä.

Toisaalta, tulin tätä pohdiskelleeksi siellä padan äärellä. Tässä liskonluolassa on sentään seinät ja katto ympärillä, on lämmintä ja eläimillä on kyllin ruokaa ja kuiviketta. Mutta ne, joille joulupadalla kerätään apua, ovat toisella tapaa vähäosaisia. Kuka mistäkin syystä.

Kunhan muistamme että Joulu on rauhan ja rakkauden juhla. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen juhla. Eiköhän siinä lopultakin ole se kaikkein tärkein, ei Jeesus kaipaa hurjaa tuhlausta ja markkinamenoa syntymäpäivälahjakseen. Eihän?


Ja mitä tulee blogini ulkoasuun, olen äimänä. Lukijoideni silmiä huojentaakseni poistin Elegian ihmemaasta löytämäni pohjan. Palaan kyllä siihen rähjäiseen maisemaan, kunhan (jos) Elegialta siihen apua saan, mutta se saa odottaa arkea.

Hyvää, rauhallista ja rakkaudentäyteistä Joulua toivotan kaikille teille, rakkaat.

5 kommenttia:

  1. Rauhaa jouluusi rakas ottoIsosiskoni. <3 t. Kristiina

    VastaaPoista
  2. Rauhallista joulua rakas! Ja samaa kaikille muille siellä! Meiltä molemmilta!
    (saatan soittaa illemmalla..)

    VastaaPoista
  3. No nyt näkyy taas :) Toivottavasti joulun aika on ollut onnistunutta, krempoista ja muusta huolimatta. Uutta vuotta kohti, eikös vaan?

    VastaaPoista