perjantai 12. elokuuta 2011

Oxfordista itään


Täällä Lopella alkoi koulutyö eilispäivänä. Samana päivänä Liskonainen rullasi lukiolle kameroinen kaikkineen. Tapaamaan brittiläisiä partiopoikia.

Olivat olleet vähän reissussa nuo Oxfordin pojat, lähteneet jo Jaakonpäivänä Tanskan kautta Ruotsin Jamboreelle ja sieltä viime perjantaina tänne Lopelle hostaukseen. Niitä Oxfordin poikia oli kaikkiaan neljäkymmentä, mutta vain kymmenen niistä osui pitäjäämme, muut muualle.

Kävivät siis kierroksella uutukaisen koulurakennuksemme uumenissa. Tutustuttiin ATK-luokkaan, kemian ja fysiikan luokkiin ja labroihin ja visiteerattiin yhden ysiluokan luokanvalvojan tunnilla.

Fysiikanluokan käsienpesulaite kiinnosti kovasti brittipoikia.

Kivoja poikia olivat, kovasti hanakoita keskustelemaan ja kertomaan retkestään ja kokemuksistaan ynnä vertailemaan vastaavan kouluasteen eroja sikäläisen ja täkäläisen välillä. Pähkättiin myös toisistaan hiukan poikkeavia järjestelmiä. Niillähän on siellä ne public- ja private shcoolit ynnä sostilasuralle valmentavat opinahjonsa. Yhtä mieltä oltiin siitä että molemmissa maissa pääjärjestelmä on kuitenkin "boring shcool". Jep.

Alkuehtoosta tulivat uudet perheenjäsenemme Niilo ja Hugo.
Hugo kävi oitis taloksi, jopa niin perusteellisesti että tyttöä oli vähän ojennettava; meillä toimitaan meidän talon mallin mukaan. Myös vieraat.

Ensitapaaminen lupaa hyvää vuotta.

Roosa ihastui vallan jättiläiskokoisen Hugon saapumisesta, kiehnääminen ja pussailu oli molemminpuolista. Niiloa ei näkynyt missään. Tytti ja Onerva tutkailivat turvallisen matkan päästä muukalaisia ja silminnähden harkitsivat vastavetoa. Toistaiseksi kaikki ovat yhtenä kappaleena ja kunnioittavan välimatkan päässä toisistaan.

On siellä kissa. Ihan varmasti.

Varsinkin Niilo. Aamuyön hämärinä hetkinä kuulin pojan laulaa luikauttavan jossain päin residenssiä, mutta aamun valjetessa katti oli taas maastoutunut parisängyn alle. Kai se sieltä jonain päivänä tulee sanomaan käsipäivää.

2 kommenttia:

  1. On tuo teidän Roosa kyllä hyvä tyyppi. Virkeä koiramuori on selvästi avoin uusille potentiaalisille seikkailuille. On tainnut tulla emäntäänsä ;)

    VastaaPoista
  2. Roosa on ihana ja aivan kuten Millankin kommentoi: selkeästi emäntäänsä tullut! ♥

    VastaaPoista