lauantai 1. tammikuuta 2011

Taas ensimmäinen päivä

Miten nämä ajat kuluvat näin sukkelasti?
Vasta oli tammikuun eka päivä ja nyt taas on.

Jouluhan siis meni kohtalaisen mukavasti. Tunnustan että se kurkkukipu yltyi huikeaksi ja piti Liskonaisen peittojen alla tutisemassa hyvän tovin. En kertakaikkiaan kyennyt liikkumaan. Kaikki koski kovasti.

Sen väliviikon kulutin tarkkaavaisen rauhallisesti. Vain muutaman jutun kirjoitn pois kuleksimasta. Keskiviikkona puhtia oli niin paljon että ryykäsin Päivi-takasin kanssa Riihimäkeen, ensin optikolle, joka otti kakkulapoloiseni vastaan murheellisen näköisenä ynnä lupasi niille jotain yrittää tehdä. Sitten syvä hengenveto ja rohkeasti Atomiin (se on HIRRRVITTÄVÄN iso kauppakeskus, ainakin minun mittapuuni mukaan) ja tarkemmin Prismaan, jossa en ollutkaan ikuna käynyt.

Kun on valmiiksi kirjoitettu kauppalista sekä hyvin koulutettu, mummoihin erikoistunut taksikuski apuna, jopa hypersuuresta ja hypersekavasta kaupasta saattaa selvitä sujuvasti ulos. Vain todetakseen että ostettu kynsilakkapullo oli rikkoutunut, kaulastaan katkennut, ja levittänyt sulotuoksuja ympäriinsä. Onneksi se potti oli erillisessä muovipussissa muiden pikkysäläjen kanssa eikä sotkenut koko autoa. Ja koska olin ostannut hyllystä viimeisen putelin, toi opaskoirani vaihtoreissulta kourallisen kolikoita ja kuitin.

En ihan äkkiä mene uudelleen tuttua S-kauppaa pitemmälle. En.

Eikä niitä silmälasejakaan ole näkynyt.

Vieläkin on kaapit täynnä herkkuja.
En käsitä miten niitä on tullut silleen paljon loihdittua. Eihän meitä ole kuin kaksi syöjää.

Voisiko joku tulla vähän auttamaan? Täytekakkuakin on. Ja monenlaisia pasteijoita.

Kulkekoon Herra kanssanne koko yllätyksiä uhkuvan uuden vuoden.


ps. valokuvia saatte odotella vielä. opettelu uuden käyttöjärjestelmän kanssa on vielä vaiheessa...

4 kommenttia:

  1. Oi, mä voisin tulla syömään. =)
    KAIKKIA EDELLESIÄ VUOSIA PAREMPAA ALKANUTTA UUTTA VUOTTA 2011, teille rakkaat! ♥
    (...mä vielä ilmoitan siitä tiistaista!)

    VastaaPoista
  2. Hups, olipas tuo yksi sana vaikea. Siis E-DEL-LI-SI-Ä.

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta! <3

    Mä voisin tulla syömään ellen olis jo halkassut itteeni Poloniuksilla ja nyt tarttis laihtua. =D

    Odottelen sitä porvaripostausta... ;-)

    VastaaPoista
  4. Minäkin tulisin, jos vaan matka olisi pikkasen lyhyempi. Toisaalta, laihtua pitäisi täälläkin. Siksi meilläkin avaamattomat (fazerin)suklaalevyt vaan lisääntyvät laatikossa :)

    Terveempää uutta vuotta!

    VastaaPoista