tiistai 1. kesäkuuta 2010

Aina tassuilleen

.. putoaa siis kissa. Niin näemmä Liskonainenkin. Olen siitä kiitollinen, vaikka harmaata-harmaata-valkoista(*) taisi tulla monta tupasta lisää viime viikkojen aikana.

Tänään se kuitenkin allekirjoitettiin. Uusi vuokrasopimus. Tilalle saatiin seitsemän avainta. Tästä nokkelampi hoksaa että sain raavituksi ne puuttuvat rahat ajoissa. Nam.

Sen asumistukiasian aiomme yhdessä mennä livenä hoitamaan kerran viikossa auki olevaan Kelan konttoriin asiakaspalvelua vieroksuvien tätsyjen riemuksi.

Ensimmäiset kamat myös kuskattiin uuteen kotiin tänään, samalla kun riehuin siellä luuttujen ja puhdistusaineiden kanssa.

Myös kaikki asiaankuuluvat sopimukset on tehty ja tarpeelliset siirrot tilattu. Niin kuin tämä nettiyhteys. Hauskinta ja erinomaisen huojentavaa on sekin että monet laskut jäävät tykkänään elämisestä pois ja loput pienenevät oleellisesti. Esmes nettiliitymä ja sähkö.

Torstaina on sitten SE päivä. Toivoa täynnä, sanotaan. Silloin tulee muuttoauto joka kuskaa tavarat kilvan laajakaistan siirron kanssa.

Valokuvapläjäyksen saatte aikaisintaan viikonloppuna, jolloin torppa saattaa jo muistuttaa ihmisasuntoa.

Nyt Liskonainen on hyvin väsynyt. Jännitys, pelko ja epävarmuus ovat väistyneet, tilalla on onnellinen uupumus, joka saattaa taata hyvän yöunen.

(*) Tämä juontaa juurensa kauas, yli kahdenkymmenen vuoden taakse. Nähkääs nuorempana värjäsin punaiseksi kaikki hiukseni. Myös ne hyvissäajoin harmaantuneet otsakarvani. Kerranpa esikoinen ne hokasi otsikostani ja kiekaisi kuta kuinkin julkisella paikalla että "harmaata-harmaata-valkoista!!!" Tästäpä sitten siunaantui perheemme lentävä lause. Yksi niistä kymmenistä.

Kiitos, rakkaat kommenteistanne ja siitä että olette olleet ajatuksissanne mukanani.

Päivän Sanakin riemuitsee tänään kanssani:

Kiitetty olkoon Herra, sillä hän on kuullut minun rukousteni äänen. Herra on minun voimani ja kilpeni; häneen minun sydämeni turvasi, ja minä sain avun. Siitä minun sydämeni riemuitsee, ja veisuullani minä häntä ylistän.

Ps. 28:6-7 (KR33/38)

11 kommenttia:

  1. Onnea rutkasti uuteen kotiin!! Aivan kuin lähtisi uudelle taipaleelle elämässä, eikös vaan!

    VastaaPoista
  2. Onnea.
    Hienoa että olet löytänyt uuden kodin.

    VastaaPoista
  3. :D Nyt ei irtoa muuta kuin suuri hymy! :D Ja suurensuuri onnittelurutistus! Nika lähettää kuolaisen suukkosen ja epämääräistä ärinää- sie varmaan ymmärrät paremmin mitä se tarkoittaa:)

    VastaaPoista
  4. Noin sitä pitää, asioilla on vaan tapana järjestyä. Jotenkin. Lopulta. KELA on meidän perheessä kirosana, niin paljon ne on meidän perheen asioissa onnistuneet sössimään (katkaisivat mm. lapsilisistä yksinhuoltajakorotuksen, kun perheeseen muutti MIES! Joo, oma poika täytti 18...Toisen lapsen kohdalla halusivat opintotukeen tietää, koska siitä on tullut Suomen kansalainen? Haloo, silloin kun syntyi 17 vuotta sitten Salon aluesairaalassa, supisuomalaisista vanhemmista. Jne.)

    Joten kehotan, että kun asumistukipapereita jätätte, niin pyydäpä virkailijalta kuittaus, että ovat paperit ottaneet vastaan ja mitkä kaikki paperit.

    Hanna

    PS. Oliko niitä pikkukissejä tulossa?

    VastaaPoista
  5. kiitos tytöt!

    ja HANNALLE:
    kisujen arvioitu laskeutumisaika on tuossa puolenkuun alla. laita ihmeessä sähköpostiin yhteystietosi. saat vaihtarina yksityiset.

    ja KAIKILLE:

    kyllä, juuri hannankin mainitsemista syistä menemme YHDESSÄ kelan tätejä ilahduttamaan, katsokaas minulle (taas) oli uutta se että voimme molemmat erikseen hakea asumistukea. minä sitä eläkejuttua ja mvgyver yleistä.

    olen muuten aina pitänyt tapanani ottaa kelalta dokkarin toimittamistani papruista, sen verran usein niitä aikoinaan "katoili".

    VastaaPoista
  6. Onnea ja siunausta uuteen kotiinne ja myös Kelalla käyntiin :)!

    VastaaPoista
  7. ONNEA uuteen kotiin! Toivottavasti huominen muutto sujuu kivuttomasti!
    Ja saman minä teen helvetin kelassa, joka TAAS pimittää minulle kuuluvia rahoja, helvetti! *murrmurr*

    VastaaPoista
  8. Onnea uuteen kotiin!
    Sähkölaskun pieneneminen on kyllä melkein kuin lottovoitto näillä nykyhinnoilla.
    Kelasta muut sanoivatkin jo kaiken oleellisen.

    VastaaPoista
  9. Jiiiihaaaa kuinka onnellinen olen teidän puolestanne ja toivon siunausta sekä onnea uuteen kotiinne. t. ottoKristiina

    VastaaPoista
  10. Oi miten hienoja uutisia, onnea! Heittelenpäs täältä suolaa oikein kasapäin, sillä tuossa naapurissa sitä valmistetaan aivan älyttömän paljon (suuria lumivuoria suolaa).

    VastaaPoista