perjantai 2. huhtikuuta 2010

Pitkäperjantai

Miten tänään onkin niin hyvä päivä? (huutomerkki sopii ihan yhtä hyvin)

Jäähtymässä on seitsemänkymmentä kanelikiekkoa tarjoiltavaksi huomenna markkinoilla vaalikarjalle.

Takana on ihana puhelu sekä kummipojan että hänen äitinsä kanssa tuonne Sisukairaan, Kelantielle. Terkkuja vaan Ukolle. (anteeksi muut, tämä on ihan insidejuttu)

Ihanaa on myös se että sain kummipojaltani luvan julkaista vähän historiantietoja kuvineen kaikkineen ensi viikolla kun hänestä tulee aikamies. No, ei sentään viisikymppistä, mutta täysi-ikäinen sentään. Äitinsä kanssa äsken muisteltiin näitä aikoja kahdeksantoista vuotta sitten.
Tekin pääsette viikon kuluttua jaolle. Lupaan.

Sen verran on vielä työntynkää tähteellä että laadin huomiseksi pari kysely/palautelomaketta markkinoille. Sinne Vasemmistoliiton toriteltalle. Tuleehan meille sentään tavanomaista enemmän näkyvää puolueväkeä, kansanedustajaa, varapuheenjohtajaa, piirin puheenjohtajaa ja tietenkin aatesisareni Margaret, joka pari viikkoa sitten hylkäsi markkinavoimat ja ryhtyi puoluetoimistoon järjestösihteeriksi.

Tulossa on siis kiva päivä. Pakattuna ovat jo pullat, vesikanisterit, toki vielä tyhjiä, kahvinkeitin, vedenkeitin ja odotus huomisesta päivästä.

Äsken soittolistalla oli vuorossa legendaarinen Janis Joplin, nyt Sir Elwoodin Hiljaisten värien klassikko. Työt on kohta tehty, pääsiäisen vietto voi alkaa.

Sunnuntaina on sitten kristikunnan suuri päivä. Herramme nousee kuolleista ja tuo pelastumisen lupauksen kaikille jotka häneen uskovat.

2 kommenttia: