lauantai 3. huhtikuuta 2010

Lankalauantai

... alkoi kovin aikaisin. Kello oli 03.20 kun könysin alakertaan. Särki, yskitti, kutitti, veti suonta ja kylki kouristeli. Sen verran teki häijyä että nappasin kiukaan lämpiämään, lykkäsin Roosan pihalle (hirveetä, vesisateeseen!!!) keitin kahvit ja aloitin löylyttelyn lämpenevässä saunassa höyrykylvyllä. Muistin kyllä ottaa koiran sisälle ennen saunomista.

Koko yön satoi vettä, väliin paljon, väliin paljon enemmän ja runsaalla metelillä, joka kertautui peltikatolla.

Pommiin puolestaan nukkunut Margaret minut ja pullat ja muut vempeleet haki aikanaan ja vallankumous saapui Lopen torille. Kylmää ja märkää oli. Oltiin ihan varmoja ettei kukaan tällä kelillä mihinkään lähde, mutta niin vaan kävi että vassarien teltalla oli aina puoli yhteen asti suorastaan tungosta.

Meillä on markkinoilla keskustayhteistyön hedelmänä vakkaripaikka, jonka edustalla on sellainen kohtalainen aukea, vähän niin kuin Paavilla Pietarin kirkon edessä. Tapana on ollut että juuri siihen kohtaan pysähtyvät kaikki jotka tahtovat nähdä ja tulla nähdyiksi, viis puoluekannasta. Sulassa sovussa maailmaa paransivat niin kokoomuksen Timo Heinonen, kuin vassarien Matti Kauppilakin, muista Arkadianmäelle pyrkivistä puhumattakaan.

Meillä on sellainen perinteinen neljän neliön toriteltta. Siellä kaksi pöytää punaisin liinoin katettuina, jokunen tuoli ja hirmuisesti aatteen paloa Liskonaisen leipoman kotipullan ja tuoreen kahvin kyydittämänä. Eikähän ne seitsemänkymmentä kanelikiekkoa mihinkään riittäneet, Sirkka paineli kiiruusti kauppaan hakemaan pullapitkoa loppuajaksi.

Mutta sen sijaan laatimiini kyselykuponkeihin vastailtiin ahkerasti. Kyseltiin äänestäjiltä mm. Lopen pinta-alaa, mielipidettä äänestysikärajasta ja kunnan tärkeimmästä tehtävästä. Uskokaa vaan, kunnan tärkein tehtävä on perusturvasta huolehtiminen. Ainakin meidän loppilaisten äänestäjien mielestä. Siis tässä taloudellisessa tilanteessa.

Ainakin teltalla sai puhella lämpimikseen, muuten sinne olisi vissiin hyhmettynyt pystyyn. Sain myös positiivista palautetta jo unohtamastani yle-maksua koskevasta puheenvuorostani viime kevään piirikokouksessa, jolloin Lintilän työryhmän mietintö oli juuri tullut julki. Pistin silloin paikalla olleen kansanedustajan tiukkaan tenttiin ja vaadin perusteluja sellaisen älyttömyyden hyväksymiselle. Vastaus oli silloin aika epäröivä, vaikka sen oli vissiin tarkoitus olla hyvinkin napakka.

Tänään markkinoilla sain taas suuni apposen auki, tällä kertaa kuntamme uudesta tavasta hoitaa nuorisoasioita. Motkotan siitä toisen kerran, mutta sen verran vihjaan että tässäkin asiassa säästetään, eikä ole oikein resurssejakaan. Näin minulle silmä kirkkaana vakuutti vapaa-aikalautakunnan pitkäaikainen jäsen. Ja pyh! Sanon minä.

Nuoriso-ohjaajaa juoksutetaan pitkin poikin seutukunnallisissa hankkeissa, projekteissa ja kissanristiäisissä, ja samaan aikaan pitäjän kakarat ovat ilman tiloja ja vapaa-ajan kokoontumispaikkoja. Kunnan kolmesta nuorisotilasta yksi suljettiin kokonaan ( se Läyliäinen, sen vesivahingon vuoksi, vuosi sitten), toinen on avoinna kerran viikossa, jos sattuu löytymään valvoja ja kolmas miten sattuu. Olisikohan aika leväyttää nuorisopuolen arvot ja realiteetit pöydälle? Luulenpa että on.

Jaa että miksikö vieläkin vouhkaan noista asioista?
No vaikkapa siksi, että viimeisen vuoden aikana on sovittelussa koko ajan enemmän loppilaisten nuorten asioita. Ei tämä nyt niin iso pitäjä ole etteikö nuoriin saataisi henkilökohtaista kontaktia, halvimmillaan ja yksinkertaisimmillaan lopultakin tarvitaan vain tila ja läsnäolo. Aikuisen läsnäolo.

Äh, olkoon toistaiseksi. Ei pitäisi innostua näin myöhään.

Enkä taaskaan laita kuvia, kun en osannut niitä hovikuvaajamme palvelimelta noukkia. Jos jotain aatteellista markkinatunnelmaa tahdotte käykää täällä.

Minä en mene maailmanympärimatkalle, enkä Tampereelle.
Minä menen maate.

Huomiselle toivotan iloista pääsiäistä. Pääsiäissunnuntai on uskovalle ilon päivä, Herramme nousi kuolleista.

5 kommenttia:

  1. On mun pakko taas ihmetellä energiaasi! Jaksat kulkea kaikessa mukana ja pitää huolta. Olet rautaa! (jos itse jaksaisin edes tiskata nuo täällä olevat tiskit ja mennä suihkuun pesemään meikit ja päivän peiton alla hikoilut. Oli Olo! Eilisestä..)
    Kaikkea parasta huomiseen päivääsi ja McGyverille terveiset! Roosalle rapsutus ja muille silitys!

    VastaaPoista
  2. Jeesus nousi kuolleista. Amen. Iloista pääsiäistä rakkaalle isosiskolleni. Ja minähän menen jossain vaiheessa Tampereelle, lalalalalalaaaaaaaaaaa..... :D:D:D:D:D arvaas ketä jännittää. t. ottoKristiina <3

    VastaaPoista
  3. McGyverille mukavaa ja mieluisaa syntymäpäivän iltaa sekä ONNEA!!! :)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa pääsiäisen jälkeistä eloa, kevättä ja kesää kohti mennään!

    VastaaPoista