Mindfullness - tietoinen läsnäolo

"Mitä hyötyä on tietoisuustaidoista?

Mindfulness – hyväksyvä tietoinen läsnäolo – on sekä ajankohtainen että perinteinen tapa harjoittaa tietoisuutta, huomionkiinnittämistä ja hetkessä olemista. Kaikenikäiset hyötyvät tietoisuustaidoista: mielen tyynnyttäminen ja kokemusten utelias ja hyväksyvä havainnointi eivät ainoastaan alenna stressiä, vaan auttavat myös tarkkaavaisuuden hallinnassa ja tunteiden säätelyssä. Muita usein havaittuja vaikutuksia ovat:

• Luovuuden ja positiivisten tuntemusten lisääntyminen
• Oppimiskyvyn ja muistin paraneminen
• Sosiaalisten taitojen ja itsetunnon vahvistuminen"

Tälleen somasti valaistaan termiä Mieli.fi -sivustolla.  

(https://mieli.fi/fi 

MIELI Suomen MIelenterveys ry, ent. Suomen mielenterveysseura ry)

Eiks vaan ole jännää!

Tätä samaa oli muodissa harjoitella nuorisoteattereissa ja monissa muissa luovissa sessioissa jo seiskytluvylla. Sit tais tulla jonkilainen iloinen sekaannus koska myöhemmin puhuttiin mielenhallinnasta ja jopa alettiin järkätä mielikuvakoulutuksia. 

(Tästä puolestaan on varsinkin kehkeytynyt harmia ja peräti haittaa koko yhteiskunnalle. Käytännön esimerkkinä vaikkapa politiikka. Se meininki millä tämän maan kuntia ja koko valtiota on johdettu. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tätä maata on johdettu mielikuvien viitoittamana. Siis MUTU-tuntumalla.  Toivottu ja haaveiltu tulevaisuus sekä henkilökohtaisen hyödyn visio on ohjannut päättäjiä - ei tämä päivä, tämänpäivän tarpeet, akuutit tilanteet ja varautuminen reaalitulevaisuuteen - edes lyhyellä tähtäimellä. Faktoilla ei ole ollut niin väliä.)

Takaisin varsin aiheeseen.

Mä olen tätä meinikiä harrastanut vuosikymmenet, toki elämäni saattais olla toisennäköinen nyt ja monilta harmeilta olisimme sekä minä itte että lähipiirini välttyneet jos olisin osannut (halunnut?) ottaa tämän aktiiviseen käyttöön varhemmin.

Tuttua touhua siis, mulla on tuolla kaikenmaailman todistusten joukossa jopa lappunen jossa kerrotaan että olen tämän ohjaajakoulutuksenkin suorittanut. Erittäinkin pienryhmissä ohjaajan on hyvä tämä taito hallita ja ujuttaa myös ryhmänsä käyttöön.

Enpä tässä kohtaa puutu kovin vahvasti mielenterveyden hoitamiseen tähän hätään, pari sanaa loppupuolella. Puhutaan nyt kivunhallinnasta. Puhutaan kivun tuntemusten kokemisesta.  Puhutaan pitkittyneen kivun (vielä enemmän pitäisi toki puhua ja keskittyä kivun aiheuttajaan) hoidosta. Puhutaan kipuihmisen epätoivosta.

Järkyttävin ohje mikä korviini Mindfullnessin harjoittamisesta on kantautunut:

Keskity kipuusi, muuta se mielesi voimalla rusinaksi ja heitä menemään!

Kuulostaa Maria Nordinin viisaalta neuvolta, eikö vain? No eipä ole Nordinskan höpötyksiä vaan erän kipupolin ylilääkärin neuvo kroonisesta kivusta vuosikaudet kärsineelle asiakkaalle.

Se on kuulkaa oikeesti niin että vaikka kuin rypistelisit rusinoita ja nakkelisit niitä ympärillesi että lopulta asuisit viinitarhassa, sun kipusi eikä varsinkaan sen perimmäinen aiheuttaja ole moksiskaan. Tuo neuvo ei ole peruste jättää kipuihmistä ongelmineen hoitamatta, peräti tutkimatta.

Sen sijaan olen vakuuttunut hyväksyvän tietoisen läsnäolon merkityksestä pitkäaikaisen kivun apuhoitokeinona. Silloin kun hoito on kokonaisvaltaisesti hanskassa mutta kivut ovat osa arkea. En ota uskoakseni että Mindfullness millään muotoa poistaa kipua mutta sen allekirjoitan että kun olet opetellut ja oppinut hyväksyvän tietoisen läsnäolon, Mindfullnessin, tiiviiksi ja luontaiseksi osaksi arkeasi, selviät kipujesi kanssa paljon paremmin. Eivät ne mihinkään katoa jollei niiden alkuperää ja aiheuttajaa saada hoidetuksi "rusinaksi jonka voi heittää pois", kivut.

Tämän tulin omalta kohdaltani todistaneeksi kun lähes vuoden odotettu merkittävä mahdollisesti avun tuova leikkaus peruutettiin leikkurin ovella HUSn Tornisairaalassa. Jotenkin mun otteeni lipesi viime metreillä ja päästin kivut valloilleen. Ne ovat nyt viikon mittaan pahentuneet ja nyt on  suuria vaikeuksia aloittaa hoko hyväksi havaittu mielenhallinta alusta.  Samalla napsuvat vahvojen kipunappien läpipainoliuskat ahkeraan.

Mieleni tapasi masennuksen, vanhan kaverin, kun kivut lisääntyivät. Tuon AVHn jälkeen vuosituhannen vaihteessa todetun ja diagnosoidun keskivaikean masennuksen (F32.1) joka toistuessaan korotettiin vaikeaksi masennukseksi (F32.2). Senkin kanssa puljaamiseen on Mindfullness ollut vahvana apuna, pöpipastillien annostus on pysynyt kohtuullisena.

Lopputulemana ajattelin nyt sit nää vajaat pari viikkoa ennen seuraavaa leikkausyritystä antaa virran viedä, nauttia masennnuksestani, kirota kipujani, napsia erilaisia nappeja, itkeä vuolaasti kun itkettää, helliä kissojani, hypistellä niin vielä sisätiloissa majailevia huonekasvejani sekä niitä yli kuuttakymmentä tyyppiä jotka tekivät täksi kesäksi parvekkeestani viidakonomaisen paratiisin. Siinä samalla koitan houkutella tuota hyväksyvää tietoista läsnäoloa takaisin seurakseni.

Se loppukevennys tulee tässä sekalaisena kuvakavalkadina, olkaapa hyvät, olkaa myös kiltisti ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne. Tai toisinpäin, jos siltä tuntuu.

 Tähän nurkkaan kohtsillään muuttaa adoptoitu Kärhö. Kärhö isolla Koolla kun en tiedä mitä lajia hän edustaa.

 Tehän muistatte missä nyt olette?

Siispä mun luolani on täynnään erilaisia liskoja. Nää kaverit on mulle rakkaita, yksi on siskolta, yksi tyttäreltä ja yksi Stanstalta. 

Tää keskivartaloltaan tilava katti tykkää leikkiä kuollutta aina ja joka paikassa. Myös käskystä. Villikissani Tytti.

Kaiken muun syötävän ja silmänilon seassa kasvaa yhdeksän tomaattia. Tää "toisenlainen tomaatti" on punnertanut ensimmäisen raakileensa partsilla. Muutkin kukkivat somasti.
Toisenlainen tomaatti on sellai Lahen  seudulla kasvava tyyppi jonka vähän kummallisen malllisia tomaatteja Prismat myy huikean huokealla kesät talvet. Ne muut on sit Lidlin terttutomaatteja jotka on tälleen uusiokäytössä huomattavasti makoisampia kuin alkuperäiset.

Tässä nää Toisenlaiset uuden elämän kynnyksellä maaliskuussa.

Kakstoista vuotta

Kaksitoista vuotta sitten, heinäkuun 9. päivä otin haparoivat ensiaskeleet Liskolandian portilla. Olin ihan pihalla.

Mulle oli lapsena opetettu joskus ihan kantapään kautta (kirjaimellisesti, vaikkapa henkarilla) että omista ja perheen asioista EI PUHUTA julkisesti eikä missään.

Jokusen kerran myös perheen iltateepöydässä isäpuoli tykkäsi lukea ääneen koko perheelle meidän salaisia päiväkirjamerkintöjämme. Ilman suostumustamme tietenkin.

Meistä tuli jokseenkin sulkeutuneita mukuloita. Siis mitä omaan itseen ja henkilökohtaisuuteen liittyi. Muutenhan me oltiin tavattoman hauskoja ja kivoja, vaikka sekään ei kaikkia varjellut koulukiusaamiselta.

Te, rakkaat lukijani olette tämän kahdentoista vuoden aikana päässeet mukaan elämääni, olen avannut Liskonluolani soveltuvin osin teille. Minustan on ollut ihanaa että olette viihtyneet luonani, niin iloissa kuin murheen pohjattomissa alhoissakin.

Viime vuosina olen pahoin laiminlyönyt teitä ja ajoittain koettanut pitää teidät edes hitusen ajantasalla maailmani menossa. Olette olleet mukana ihmettelemässä elämää, maailmankaikkautta ja kaikkea.

Jatketaan kuulkaa yhteistä elämäämme, jooko.
Facebookissahan olen sangen aktiivinen, mutta moni minulle tärkeä lukija ei siellä visiteeraa joten lupaan kohentaa tilannetta julkaisemalla tarinoita täälläkin.

Kiitos teille kaikille näistä vuosista, kiitos kaikille näitten vuosien mittaan syntyneille syville ja rakkaille ystävyyssyhteille, kavereille joiden kanssa yhteys vaan säilyy vaikka kaikkien kanssa ei ole koskaan halausetäisyydelle päästykään.

Se loppukevennys?
Joo, saatte kuvan mun tämänvuotisesta kesätaivaastani, saatte kaksi:

 Eilennä puutarhani oli tämännäköinen.

Kun kelit on kohillaan tää paratiisi muuttuu suloiseksi uniluolaksi.

Ajantajutonta elämää

 Josko mä vähän teidät lukijani ja seuraajani saattaisin ajantasalle.
Seuraavat päivitykset ovat oikeesti aika historiaa, mutta koittakaa ne jotenkin saattaa mielessänne kronologiseen ja edes jonkinlaisen järjestyksen piiriin.

Tässä kun on sitten maaliskuun tapahtunut yhtä ja toista, lienee korrektia kertoa tapahtimista teillekin jotka että facebookissa juur hengaile.

On ollut iloa, on ollut surua, on ollut onnistumisia ja raivoisia pettymyksiä.
Aloitetaan tämä tapahtumien kiinnikurominen kuitenkin eilisestä. Valutaan siitä sit vähän taaemmaksi ajassa. Mikä se aika sit onkaan. Mun ajantajunihan särkyi korjaamattomasti silloin SAVn ja kuolemani myötä.

Edu Kettusta lainatakseni:

"mutta sinä olet toista maata
sulle aika on
vain valon vaihtelu
päiviä ja öitä...

Edu Kettunen, Kaivo aavikolla


Mun kulmahampaathan te tiedätte. Tänään ja eilenkin niillä oli vapaapäivä.
Vaikka se vertsitapaaminen meni meistä riippumattomista syistä poskelleen muut hommat sujui mainiosti.
Meillä on täällä PHHYKYn alueella pääsääntöisesti ihanat taksikuskit jotka oikeesti tietää miten meidän handikappien kanssa on hyvä toimia. Eilinen Jukaksi osoittautunut kuski kävi mulle kotimatkalla kaupassa kun ei laiskuuttaan mua viittiny irrottaa kaikista turvaremeleistä, hinata mua hissillä alas autosta ja paluumatkalla kaupasta sama toisinpäin. Toi mun kortilla vaippoja (oli luntannu S-ryhmän tuotevalikoimasta sitä mitä halusin) ja tupakkiaskin.
Ja toi mut kotiin. Ja kattoi että pääsen hyvin ulko-ovesta sisään ja läks. Ei se pitkälle päässy kun soitin ja pyysin että voisko se sittenkin tulla irrottamaan mut tuulikaapin matosta joka rullaantui Karmann Ghian sisuksiin. Tuli se ja vannotti ottamaan isännöintiin yhteyttä että korjaavat asian. Hän ilmoitti tarkistavansa asian.
Mä olen monasti ihmetellyt miten nöyrästi taksiyrittäjät ovat suostuneet sekä KELAn että kuntien vammaispalveluiden paikoin raivokohtuuttomiin ehtoihin jotka ovat lisänneet joutavia kuluja leivän hankkimiseksi. Erittäinkin KELAn suhteen. Maassamme on kuntia joissa ei liikennöi ainuttakaan KELA-taksia järjettömän kohtuuttomien ehtojen vuoksi.
Mun mielestä nää palvelut pitää käsitellä kokonaisuutena, kytkettynä vammaispalvelun kokonaistilanteeseen ja kokonaiskuluihin rimmattuna.
Mehän ollaan täysin riippuvaiset näistä palveluista, olipa kyse KELA-kyydeistä tahi vpl/shl -kyydeistä. Eihän me muuten liikuttais juur minnekään.
Missä oikeesti on tämän ammattikunnan arvostus?
Kertokaa mulle.
#vamaispalvelut