Äänikirjat - luku- vai kuuntelutaidon ylläpitäjät?

 Tässä viidettä päivää ensimmäisen kaihileikkauksen jälkeen koitan saada painetusta tekstistä selvää. Ihan ilman laseja mun aivot ei oikein ymmärrä asentoa ja maan vetovoima pyrkii ottamaan valtaa.  

Tietokoneen näytöllä tää vielä menee ihan kohtalaisesti, joskin silmään sattuu vähän tää kirkkaus jota kokeilin vähän himmentää mutta vielä sekaisemmaksi meni. Tuolla leikatulla silmällä näkisin jo melkoisen mukavasti lähelle, niinku näytölle, mutta ero luomun kanssa on niin valtava että siitä tulee väistämättä pää kipeäksi. Kirjan lukuun ei ole ollut vielä vaikutusta, luen edelleen yhdellä silmällä kirja noin kahdeksan sentin päässä nenästäni.

Ensimmäisinä päivinä teki jo mieleni äkkiä saada luvun alla oleva teos ääneen luettuna.

Sit aloin tuumia.

Mun entinen kirjastoni, Lopen kunnankirjasto tarjosi jo aika alkuun, tuossa vuosituhannen alkumetreillä mulle äänikirjoja kun oli tiedossa aivotapahtuman tuho mun näkömaailmassani. En huolinut. Enkä seuraavinakaan vuosina. Mulle lukeminen, kirjan konkreettinen piteleminen hyppysissä on ollut lapsesta lähtien se lukemisen juttu. 

Mulle lukemisen kokemukseen liittyvät tietenkin sisältö, tarina, juoni, kerronta... olipa kyseessä romaani tahi tietoteokseksi luokiteltava opus. Myös typolla on suuri merkitys samoin kuin kirjan taitolla. Entinen puolisoni pyrki riipimään kirjojen kannet uuniin ennen kuin kerkesin hätiin. Kirjan kannet ovat osa lukunautintoa. Ne ovat taideteos, niihin käytetään aikaa ja osaamista, ammattitaitoa. Niissä on rutkasti tietoa tarjolla.  (Anekdoottina kerrottakoon että selvitin muinoin lukion äidinkielen kirjallisuuskurssin (sen kolmen vuoden) kuittaamalla osan valtavasta kirjamäärästä pelkkiin liepeisiin paneutumalla. Aika ei olis muuten tenttien välillä piisannut)

Mulle kirja on kokonaisuus. 

Olen myös aina kirjoittanut. Mielestäni ihan hyvää kieltä käyttäen. Toki mulla on ikioma tyylini ja tapani käsitellä äidinkieltäni, tavoittelen aina elävää, monipuolista ja kuvaavaa tekstiä kirjoituksessani. Olipa kyseessä lehtijuttu, uutinen, selonteko, tämä Liskolandia, facebook, mikä hyvänsä. Tahdon pudottaa näppikseltä tekstin jota ei voi edes erehdyksessä luulla jonkun toisen tekeleeksi. Aika usein siinä onnistunkin. Vai mitä olet mieltä lukijani? 

Toisaalta kielemme ja kielioppimme on muuntunut vuosikymmenten saatossa, esimerkiksi pilkkusäännöt tuottavat nykyään vähän kahnausta. Jo kansakoulussa opittiin litania "ja sekä että sekä että eli jos mutta vaikka koska kun kuin... ja niin päin pois" eivät huoli pilkkua seurakseen. Enkä oikeastaan ole tullut tarkistaneeksi oikeaa kirjoitusmuotoa kotvaan, kunhan on sattunut silmään uudenlainen "oikea" pilkutus. 

Oppiakseen kirjoittamaan tarvitaan lukemista, lukutaitoa. Juice (Leskinen), armoitettu kynäniekka, kielemme taituri on sanonut että lue. LUE. Lue vessanpöntöllä pakkausten sisältöselosteet, lue maitopurkin tekstit, lue mainokset. lue ihan mitä tahansa mitä käsiisi saat, kunhan luet! Ei siis silleen vienosti kuten toinen kirjallinen ihastukseni, Jörn Donner erään kirjakerhon mainoksessa tyynesti toteaa "lukeminen kannattaa aina". Intohimo kieleen, se oli yksi merkittävä tekijä joka nosti Juicen kuninkaitten joukkoon. Mikään kirjoitettu ei saa olla vähäpätöistä.

Nyt olen hyvilläni kun saan rutkasti lisävuosia ja tuhansia, tuhansia uusia sivuja lukeakseni. Voipi olla että joudun jonkinlaisiin lukulaseihin tulevaisuudessa turvautumaan, mutta ei väliä! Kunhan en joudu kirjoistani, fyysisistä, osittain jo nuhjaanatuneista rakkaista kirjoistani luopumaan.

Mulle on pitkällisen pohdinnan jälkeen vahvistunut henkilökohtainen suhteeni ja vakaumukseni lukemiseen. Lukeminen on myös rauhoittumista kulloinkin luvun alla olevan kirjan maailmaan. Nautin hyvän kotimaisen kirjan seurasta, nautin taitavasta käännöksestä. Nautin siitä että lukiessani voin sujahtaa tekstiin, välimerkkeihin, tunnelmaan... näen mielessäni kirjoittajan pysähtyvän hiomaan sanojaan saadakseen ne juuri sellaisiksi miten lukija ja haluaa. 

Sen verran olen äänikirjaa lukenut... siis kuunnellut että koin tilanteen jotenkin oudoksi. Ihminenhän lienee tottunut siihen että kuunnellessa saattaa puuhata jotain muuta  siinä ohessa. Imuroida, juosta iltaalenkin, kitkeä kasvimaan. Kaiketi. 

Mulle lukeminen on sellai kahdenkeskinen juttu fyysisen kirjan kanssa. Ei silloin tehdä muuta, hyödyllistäkkään. Kodissani on erillinen lukutuoli. Nyt sitä pitää lämpimänä punakirjava kissa koska en vielä kykene sellaisessa asennossa lukemaan, en kykene istuen tasapainoilemaan kirjan kanssa niin että se pysyisi silmieni vaatiman kahdeksan sentin päässä. Odotan innolla sitä päivää kun molemmat silmät ovat käsitellyt laserilla ja oikeat apuvälineet ovat silmilläni. Unelmoin jo mielessäni mukavasta tuolista, täsmävalosta, jalkarahista, kenties lasillisesta punkkua tahi konjakkia seurana, kissat lämmittämässä rahilla jalkojani...  pienestä rauhan hetkestä lempikirjani/kirjailijani seurassa.

Miten on sinun lukemisesi laita?

Kerro mulle.