Taavi Salmivaara luovutti juur puheenvuoron uutisiille.
Mä siirryin kahvista aamupunkkuun.
Kolme viikkoa takana uudessa kämpässä joka oikeesti on ihan koti, mutta sisustettu toistaiseksi edelleen muuttolaatikoilla. Tuolla olohuoneen puolella noituu mies joka yrittää raastaa vanhoja tapetteja irti pohjamaalaamattomasta seinästä siinä juurikaan vauhdilla edistymättä.
Ei, ei ole mitenkään vakituinen mies, mitä sitä nyt koko lehmää kun...
Olivat vaan vuokrataloyhtiössä unohtaneet sellaisen pikkujutun kuin asunnontarkastuksen asukkaiden vaihtuessa ja näin ollen tarpeelliset huolto- ja korjaustoimet olivat jääneet tilaamatta.
Nyt nää jätkät juoksee täällä solkenaan toimittamassa kuka mitäkin. Nyt on siis seinien vuoro. Eilennä valmistui jo työhuone mutta tää olkkari näyttää sen verran tuikealta että ens viikkoon menee, sanoo remppamies.
Tässä ainakin pääsee näkemään työnsä jäljet...
Vaan mikäpä tässä, valmiissa maailmassa. En mä mitään viisasta jaksaisi tehdä muutenkaan.
Sytostaatit on viikon tauolla kun heitti äkikseltään pahaksi anemiaksi tilan ja muutkin arvot romahtivat lähes maton alle. On tää harvinaisen veritaudin kurissa pitäminen varsinaista taidetta - kevyttä kilpajuoksua elimistön ja tässä tapauksessa luuytimen päähänpistojen kanssa.
Vaan kovin on hyvä ote hoitoon PÄKSissä. Hematologi-Maija soittelee alvariinsa ja juoksuttaa mua labroissa ahkeraan. Olis mut halunnut tavatakin vastaanotolla mutta sanoin että en nyt jaksa joutaa kun on näitä muitakin just nyt.. Menen sit joulukuussa jollei jotain katakrookkia sitä ennen. Niinku että lipeää leukemian tai fibroosin puolelle. Mikä vaihtoehto on kuulemma tarjolla avokätisesti.
Mutta uudet rutiinit mua lämmittää.
Niinkus muistat, mulla on täällä Päijät-Hämeessa kaksi kuninkaallista joiden seurasta saan nauttia nyt ihan mielin määrin ja preesensissä.
Maanantaisin on Mummipäivä Prinsessa Lilianin kanssa.
Muistan ikäni ensitapaamisemme.
Lili oli puolivuotias (asuttiin tuolloin niin kaukana toisistamme että tapaamiset hoituivat hyvin harvakseltaan), tuijotteli tyttö mua arvioivasti jokusen tunnin ja päätyi lopulta siihen että joo, tää on mun. Pyrki syliin, otti kaksin käsin poskista kiinni ja pussasi päin suuta.
Se hetki sinetöi suhteemme. Suhteen johon ei kukaan pääse väliin. Vaikka olemme viimeisen parin vuoden aikana tavanneet vain muutaman kerran emme ole toisiamme unohtaneet, päinvastoin!
Ja nyt nautimme ihan kybällä toisistamme.
Lili osaa ottaa oivallisia selfieitä.
Onnellinen perhe läjässä nauttimassa Pikkukakkosesta. Ihan vaan koska maanantaisin ei tule Pipsa Possua...
Mausteena myös Espanjansirukoira, ranskanbulla Maya, yhdeksän ja puoli vuotias rescuetapaus joka kotiutui perheeseemme kuin olisi syntymästään kanssamme hengannut.
En mä nyt enempää.
Olkaa kiltisti siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti