Vuodenaikapuuhastelua

Tämä on nyt jotenkin hankalaa.
Tähän aikaan vuodesta pitäisi ollä jo pyrstö pitkällä kontallaan pihapläntillä.

Ainoa säihke mikä pihalta sattui silmään oli tässä ehtoona muutamana lumen alle unohtunut aurinkovoimainen pihavalo. Sellainen mikä tökätään maahan odottamaan auringonpaistetta jotta se jaksaisi hohtaa pimeässä. Tiedäthän.

Siellä se ressukka yritti tuoda valoa maailmaan puolimetrisen hangen keskeltä. Ressukka. Mutta onnistui sentään ilahduttamaan.

Olen yrittänyt olla hillitty tämän vuoden puutarhuroinnissa. Siis alkutoimissa.

Viimevuotiset chilit jäivät purkkeihinsa syksyllä, kun oli vielä sadon kypsytys heillä kesken. Talven het toimittivat uhkeaan viherkasvin virkaa ja kas, nyt ovat nuput jo kovasti kunnioitettavan näköiset. On minulla toki pari uutta purkillista keittiön kaapissa itämässä, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Tomaatit, paprikat ja yrtit ovat mukavalla mallilla niin ikään. Varmaankin tässä lähiaikoina ryhdyn koulimishommiin.














Anteeksi tauko. Olin puhelimessa.
Meininkini oli pitää vapaaviikko tämän viikon senttaamisesta ja tehdä muuta mikä on jäänyt rästiin. No, se hanke kuivui kasaan ja kipaisen alkuehtoosta tutustumaan paikalliseen, ainakin seutukunnalliseen VAPEPAn toimintaan ja kuulumisiin.

Niin, mihinkäs me jäimmekään?

Ei kai mihinkään.

Kissarintamalla on vähän murhetta. Tytti-Pytti on jo yhden antibioottikuurin syönyt pissatautiin, mutta eipä siitä pitkää iloa meille ollut. Kokeilenpa uutta dieettiä, keitettyä kalaa ja ruususuolaa, josko se hepottaisi kisun oloa. Jos ei, soitan taas henkilääkäräillemme Sadulle.

Ihan ajankohtaisesti minua alkoi nyppiä tämä opettaja-asia. Tämä mistä on nyt uutisissa kohistu kaiken päivää. Mitä helkutin horsmahattuja siellä pääkaupungin opetusvirastossa oikein majailee?  Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä monen kritisoijan kanssa siitä että nyt tuli tehdyksi monen tahon pitkäaikainen työ turhaksi, työ koulukiusaamisen kitkemiseksi, työ syrjäytymisuhan vähentämiseksi.

Mikä helkutin signaali tuo oikein oli, tuo erottaminen? Eikä liene kysymys vain yhdestä opettajasta, kyse on ilmiselvästi hanskat naulaan -asenteesta. "eihän niille mitään voi, ei kannata edes yrittää".

Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa, liitän tähän yhden taannoisen lehtijuttuni:

"LOPEN LEHTI 11/13

Lupa välittää – Licence to care

Tohditko puuttua ilkivaltaan? Tohditko komentaa naapurin lapsen keräämään heittämänsä roskat kadulta? Vai välitätkö?

Välittäminen, toisesta ihmisestä välittäminen on ollut pitkään hukassa. Lopellakin. Tähän on haluttu korjausta.

Viime torstaina julkistettiin LC Loppi/Marskin vetämä Lupa välittää -kampanja. Tavoitteena on saada ihmiset näkemään, välittämään. Tavoitteena on saada aikaan vanha kylä kasvattaa -ilmapiiri, jossa on lupa välittää, lupa tunnistaa uhkaavat ilmiöt, lupa puuttua.

Projektin vetäjä Ari-Pekka Saario kertoo hankkeen tavoittelevan ymmärryksen lisäämistä yhteisöllisyydestä, sekä mm. tunnistaa ihan arkipäivän tasolla nuoren syrjäytymisen ensioireet, jopa itsetuhoisuus.

”Miksi keskittyä oireisiin, jos voi vähentää syitä?”

Jo vuosi sitten aloitettu projekti on edennyt askel kerrallaan, mukaan on saatu useita toimijoita. - Mitä laajempi joukko on mukana on mahdollista saada onnistuneita tuloksia, Saario sanoo.

Projektin ja uusien mallien rakennusvaiheessa tuli esiin monia epäkohtia. ”Vanhemmat ei tiedä tai välitä lasten tilanteesta!, ”Ei uskalla puuttua, vaikka mieli tekisi!, Nykyään on helpompi kääntää pää, väistää ja kärsiä huonosta omatunnosta, kuin puuttua ja saada syyt”

Rakenteilla onkin nyt uusi malli, jossa myös vanhemmat voivat sitoutua yhteiseen kasvatukseen, huolenpitoon, välittämiseen. Kun mahdollisimman moni perhe sitoutuu. Tehdään siis yhteinen sopimus välittämisestä.

Annetaan lupa sanoa minun lapselleni sopimattomasta käytöksestä tai teosta, minä saan sanoa sinun lapsellesi ... Samalla sitoudutaan kertomaan tästä sopimuksesta nuorille ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Kerrotaan että vanhemmat ovat sitoutuneet tukemaan ja noudattamaan tehtyä sopimusta, vanhemmat ovat sitoutuneet auttamaan.

Näkyvimmin tämä sopimukseen perustuva sitoutuminen tulee näkymään kiusaamisessa, ilkivallassa, nuorten päihteiden käytössä.

Nuoret eivät tänään välttämättä osaa tehdä eroa oikean ja väärän välillä. - Raja on hämärtynyt ja se aiheuttaa epäselviä tilanteita, Lopen lukion ja yläkoulun apulaisrehtori Jaakko Säteri sanoo.

- Parhaimmillaan projektin onnistumista voidaan mitata ilkivallantekojen, kiusaamisen ja yleisellä paikalla päihteiden käytön vähenemisellä, Ari-Pekka Saario tiivistää.

Yhteinen sopimus tuo turvaa

Projektitiimi on vakuuttunut siitä että vanhempien yhteisellä sitoutumisella välittämiseen ja puuttumiseen arkielämässä vältytään myös vanhempien välisiltä riidoilta. Ikiaikainen asennehan on ”meidän lapset – naapurin kakarat”. Yhteisellä sopimuksella pyritään takaisin yhteisölliseen välittämiseen, kylä kasvattaa -ajatteluun. Projektin vetäjä Saario sanoo välittämisen olevan nykypäivänä liian vähäistä.

Myös poliisi kannustaa avoimeen keskusteluun ja vanhempien väliseen välittämissopimukseen. Rikoskomisario Ari Turunen Kanta-Hämeen poliisilaitokselta tietää työssään asioiden paisumisen lumipalloilmiöksi kun tilanteeseen puuttuminen on kulkeutunut vanhempien korviin, siitä on seurannut jopa rikosilmoituksia ja vanhempien keskinäistä riitelyä.

Viisivuotinen projekti

Lupa välittää -projekti on alkuun suunniteltu viisivuotiseksi. Kun ensi syksynä toisluokkalaiset aloittavat lukuvuotensa kannustetaan niin lapsia kuin vanhempiakin mukaan. Viiden vuoden päästä yläkoulun aloittava nuori on jo tottunut välittämiseen, tuntee säännöt, jotka ovat yksi välittämisen osa ja myös tietää miten uhkaaviin tilantaisiin voi vaikuttaa.

Projektiin ovat sitoutuneet LC Loppi/Marskin kanssa LC Loppi, Lopen kunnan nuoristoimi, Lopen seurakunta, Lopen yläkoulu ka lukio sekä LC Loppi/MaijaStiinat.

Lisätietoja Lupa välittää -projektista: Ari-Pekka Saario 050 559 3487, ari-pekka.saario@kolumbus.fi

-jk-v- "

Tarkoitan että me täällä Lopella polkaisimme tällaisen kasvatussprojektin käyntiin juuri välttääksemme tulevaisuudessa myös tällaisia järjettömyyksiä  omassa yläkoulussamme.
"saa käyttää mutt ei oo pakko..."

Ottaa minua tietty päähän moni muukin asia. Esimerkiksi se että me AVH-ympyröissä lyömme rumpua AVH:n tunnistamisesta ja jaamme tietoa ensihoidon kiireellisyyden tähdellisyydestä, nopeus on aina valttia suurempien vaurioiden ehkäiseemiseksi, olipa kyseessä aivoinfarkti, vuoto tai SAV.

Käyn itse yhdistyksissä ahkeraan puhumassa asiasta ja antamassa neuvoja AVH:n tunnistamiseksi ja siitä selviämisen edellytyksistä.


Omassa kerhossani on kerholaisia, jotka on lähetetty terveyskeskuksesta särkylääkepurkin kanssa kotiin, kun potilas on hakeutunut selkeiden oireiden vuoksi apua hakemaan.

Minulle on jäänyt mysteeriksi, miksi tavallisen kuolevaisen on niin tärkeää tunnistaa yksi katalimmista kansantaudeistamme, mutta hoitohenkilökunnan ei?
Tämä vaatii siis vielä tehokkaampaa sananjulistusta. Sitä jatkan niin kauan kuin henki minussa pihisee. Ja pihiseehän se, minulla on myös astma. (mauton pila, myönnän, mutta ah, niin totta.)

Tjaa, eihän tähän nyt tullut kirjatuksi likikään sitä mitä kaavailin, mutta mennään näillä. Elämä hymyilee, labra-arvot ovat pitkästä aikaa kuosissaan ja pää on selkeä ja mieli kirkas.