sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Lisää Tyttiä


Tänään on pidetty uimulipäivää. McGyver ja Tytti ovat lojuneet sängyssä katsellen leffoja. Juu-u leffojapa hyvinkin. McGyver on raahannut makuuhuoneeseen iankaikkisen vanhan telkkarin, on viissiin vielä analoginenkin, ei mitään digiboxeja, mutta scart-liitäntä sentään. Minä ja Roosa lojuimme vieressä lukemassa ja väliin torkahtelemassa. Ihanaa. En edes muista koska tällaiseen hemmotteluun on ollut mahdollisuus.

Tietenkin aamutoimet piti hoitaa: pissat ja safkat ja silleen. Sitten kipin kapin koko sakki takaisin ylös pötkölleen. Jopa Onerva. Voi kun Tytti olisi tullut tietoon vaikka viikkoa varhemmin, olisi tämä nyt takuulla helpompaa. Onsku on hyvin epäluuloinen ja suhisee ynnä urisee varoittavasti vauvalle. Tosin se on tehnyt sitä kaiken aikaa myös Roosalle siitä viimeisestä synnytyksestä lähtien. Täytyy vaan helliä kaikkia tasapuolisesti, eiköhän tilanne arkipäiväisty pikkuhiljaa. Roosa sentään on jo ihan hökötyksissään, taas uusi ihana vauva!!! Samanlainen typerä ja lemmekäs ilme sillä oli silloinkin kun Onerva samankokoisena pikkupallona aikoinaan tuli taloon.




Tytti ja McGyver ovat jo opetelleet ensimmäisiä tottelemisjuttuja. Niillä on takuulla kivaa keskenään. Jotenkin minusta tuntuu ettei ne meitä muita niin kaipaakaan.

Vähän on vielä naama vakavana. Kovin totiselta Tytti vaikuttaa, mutta eiköhän se asia korjaannu ja kohta meillä mennään sata lasissa pitkin kämppää.

8 kommenttia:

  1. Voi, mikä söpöys! =o) Ihanat valkoiset sukatkin tassuissa! Kyllä se meno siitä kohta yltyy, väliin varmaan liiaksikin, kunhan rutiinit ja tavat tulevat tutuiksi. Pikkuhiljaa! Nautiskelkaa! Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
  2. IHANA!!! Hellanlettas miten sulonen. <3 Pusuja hänelle ja paljon!

    VastaaPoista
  3. Soma ku mikä!
    Pääseekö siltä semmonen piäni miu?

    VastaaPoista
  4. Huoh,tätä kaipasinkin, että sulla hyvin ja suloisella uudella pikku elämällä paras syli ja koti, huoh. Täällä tärisen jännityksessä (positiivisesti) ja odottelen keskiviikkoa sekä torstaita.... Olethan hengessä mukana siskoni rakkaani, olethan.... t. otto-Kristiina

    VastaaPoista
  5. Heti kun selkänsä pariksi päiväksi kääntää, täällä ehtii tapahtua vaikka mitä :) Voi mikä vauveli. Siitähän tulee isona Iinan kaksoiskappale.

    VastaaPoista
  6. Ihan henkeen ottaa ja pentukuume nousee.Lumoava otus. Onkohan se vähän pitkäkarvaista sorttia vai muuten vain tuommoinen vauvanpörheä?

    VastaaPoista
  7. ... piti tulla vielä uudelleenkin katsomaan :)Oli se siellä <3

    VastaaPoista
  8. Voi kun tekee vain mieli ottaa syliin ja rutistaa. Onpa ihana että saitte kuitenkin pennun taloon.

    VastaaPoista