keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Lisää selityksiä

Tauti pasahti uudelleen yllensä. Tällä kertaa oikein lämmön kera. Kuumeesta tuskin voidaan puhua, kun mittarin näyttäessä 37.46 (sellainen digitaalijuttu on meillä) tutisen ja palelen kuin varttuneempikin mummo. Ei mitään lautakunnan kokousta siis tänään. Ei, vaikka käsittelyssä oli kahden hallintokunnan yhteinen pitkäaikaisstrategian hyväksyminen. Onneksi vara- tässä tapauksessa -mies pääsi tilalleni.

Sen verran vielä Onervasta että:

McGyverin sylissä on nii-in hyvä olla. Ja toiveikkaille tiedoksi että Onerva ei enää tee pentuja. En uskalla ottaa uutta riskiä, sen verran likeltä piti.

Roosa on vielä hämillään ja vähän mustiskin, kun Onskua vielä erikoishölvätään. Mutta aika tehnee tässäkin asiassa tehtävänsä ja rauha palaa liskolandiaan.

Minua on tosiaan juoksuttanut yksi (ainakin) juttu. Siis tämä:


Perjantaiehtoona juhlitaan Kyläyhdistyksemme kahta toiminnan vuosikymmentä tällaisissa merkeissä.

Kerron sitten jälkeenpäin jotain kivaa tapahtumasta, nyt on kiireesti löydettävä joulupukki istumaan tunniksi "rekeen", siis kieseihin.

McGyver tuolla huutelee minua saunaan ja hiustenpesulle. Ihan totta, hän haluaa itse pestä hiukseni "että tulevat kunnolla puhtaiksi". On siis taas mentävä.

Hyvää vuorokaudenaikaa rakkaat lukijani!

8 kommenttia:

  1. On sulla rakas liskosiskoni ollut, myötätuntoisin mielin luin näitä juttuja, tiedät kyllä miksi olen ollut poissa. Huomenna palataan ihanaan arkeen ja aletaan jännittää ensiviikkoa, hih. Parannushalaus- ja puhallus sinulle. t. otto-Kristiina <3

    VastaaPoista
  2. Tervehtymistoivotuksia täältäkin - sekä kisulle että emännälle.

    VastaaPoista
  3. Oi voi, että tautia taas pukkaa. Jospa se jäisi sinne löylyihin?

    VastaaPoista
  4. En puhalla lujaa sattuneesta syystä, mutta paranemishalauksen laitan tulemaan, kas tässä ♥ !!!

    VastaaPoista
  5. Tule pian terveeksi! Ja hieman malttia sitten, ettei tauti kovin pahaksi äityisi! Ja ihan viisas päätös, Onerva oli niin lujilla, että ei sellaista voi uusiksi ottaa, olin ajattelematon kun toivotin sen navetan taa rimpsalle :) Ja jos kamala vauvakuume yllättää, onhan noita orpokissoja, meilläkin kaksi sellaista kuoleman kielistä pelastettuina. Parane!!! Parane!!!! Puuuuuuh! (mie voin puhaltaa, kun olen terve)

    VastaaPoista
  6. No jestas !
    Aja nyt jollain poppakonsteillas se tauti huitsin Nevadaan. Vieläköös sinne muuten mahtuu kun kaikki ylimääräinen tungetaan aina sinne ?
    Kauhusta jäykkänä oon lukenut Onervaparan koettelemuksista. Voih ♥ !

    Nyt kirjoittelin vähän asiaa Toiseen kotiin. Juttu jäi kyllä kesken, kun se on pitkä kuin nälkävuosi :O .

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista molemmille!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista