Neiti kevät, tule jo!

Mun on vielä ihan älyttömän vaikea liikkua tuolla jään ja lumen peittämässä maastossa, tai edes pihalla. Se sattuu. Se sattuu siksi että töpöttelen varovasti kaatumista peljäten ja leikkauksen jäljiltä vielä arat vatsalihakset huutavat hädissään hoosiannaa ja muita perkeleitä avukseen.

Kyllä mä kaipaan Neiti Kevättä muutenkin. Viherkasvit ovat aloittaneet kasvukautensa täällä sisätiloissa ja juurtumassa olevat tapaukset kaipaavat istutusta. Tietenkin mä myös kiusaan itseäni kevät- ja kesäkuvilla puutarhastani.

Kotiluolan ulkopuolella, siis ihmisten ilmoilla liikkuminen on vielä muodikkaasti haasteellista, koska niitä vietävän siviilirytkyjä ei kaikin osin vielä voi pukea ylle. Niinku esim, kalsareita.

Mutta nämä rajoitukset on tällä viikolla heitettävä nurkkaan, maailmahan pysähtyy paikoilleen ja lakkaa pyörimästä jos justiinsa Liskonainen ei porhalla pariin konklaaviin, vaatetettuna tai ilman.
(kai maar pikkuisen sarkasmin tästä ymmärsit?)

Tämä päivä on siis kulunut tykkänään työhuoneen ääressä tietokoneen näyttöä tapittaen ynnä kovasti naputellen.

Mtä tuohon kevääseen tulee, se on selvästi rakentumassa. Katsokaapa vain:

Edit Piaf: Älkää katsokokaan, ei nyt suostu liittämään mitään kuvia tähän.
Liskonainen palaa tuonnempana. Pah.

Jos edes puolivuosittain...

Tammikuun 15. Edellisen kerran tapasimme kesäkuun viides.

Ensin henkilökohtaiset.
Viime jouluna perheeseemme ei tullut uutta jäsentä. Entiset voivat vallan mainiosti. Jopa Albert Järvinen, sopraano. Hänestä tuli pitkällisen puurtamisen, hellyyden, rakkauden ja määrätietoisuuden myötä kissa.

Luojamme jatkaa koetteluaan, kun sen on näemmä hyväksi havainnut pitääkseen lapsensa kurissa ja nuhteessa.

Se reilun vuoden takainen verisuonileikkaus vaati uutta huomiota kasvattaen liitoskohtaan a) tukoksen, b) kohtalaisen kookkaan aneurysman. Vaan tällä kertaa kaikki sujui kuin suoraan ohjekirjasta, vaikka elimistöni ei ole koskaan asettelultaan mitään manuaaleja noudattanut. Siis vähän lisää goretexia, liimaa ja paikkoja ja taas on Liskonainaen entistä ehompi, kunhan näistä paranemiskivuista tokenee. Ja kuntoutuu yli kahden kuukauden sairasvuoteuden jäljiltä.

Mikä tekeekin elämän taas jännittäväksi.

Helmikuun viimeisenä päivänä on jätettävä kuntavaalien ehdokaslistat keskusvaalilautakunnalle. Niissä listoissa pitäisi lukeman myös Liskiksen nimi.
Tosiasiahan on nyt sellainen että en mitenkään ole siihen mennessä toipunut.
Vaaliohjelmani on ollut valmiina jo pitkään ja henkisesti olen valmis taistoon antamaan osaamiseni yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi tasapuolisesti.

Tärkeimpinä asioina näen soten etenemisen.

En pidä hallituksen yhtiöittämisvimmasta. En pidä virheellisen/vajavaisen tiedon syöttämisestä äänestäjille. Missään kysymyksessä, mutta kaikkein vähiten tässä sote -asiassa.

Mutta koska kuntoni ei ihan vielä ole iskukssa päätän uhoamiseni tällä kertaa tähän ja jatkan kuntoutumistani. Mutta minä palaan!

Perinteiden mukaisesti loppukevennys joka ei mitenkään liity mihinkään:

 Ollessani tossa joulukuun puolimatkassa hakemassa lisää virtaa Satakunnan keskussairaalan petissä (ei siis vielä leikkausreissu ollut kyseessä) saimme uuden pihalemmikin. Cotihiiri Calevi kävi tankkaamassa Nellyn epäilevän valvonnan alla.

 Cotihiiri Calevi jouluaterialla

 Joulubanaanini ja toinen joulukoristeistani.

Hallayön aattona

Mä olen nyt aika möreällä mielellä, joku hätäisempi saattaisi sanoa: tuohtunut.

Viime vuoden toukokuun 27. päivänä julkistettiin hallitusohjelma.
Samana päivänä perustettiin Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -kansanliike.  
Linkin takana on Joukkovoiman  Facebooksivu.

Ai miksi?
Vastauksen saat tutustumalla a) hallitusohjelmaan, jonka tiesimme jo vuosi sitten tuottavan harmia, haittaa, tuskaa, eriarvoisuutta ja paikoin hengenvaaraa tämän maan asukkaille ja b) lukemalla/kuuntelemalla päivittäisiä uutisia hallituksemme toinen toistaan käsittämättömimmistä ideoista, joita ajetaan kiireesti laeiksi selvittämättä poikkeuksetta niiden kokonaisvaikutuksia.

Tätä mä olen viimeisen vuoden pääasialliseti puuhannut.

Toki muutakin.

Syys-lokakuun taitteessa rakennettiin vaihteeksi uusi väylä verenkierrolle tuohon toiseen takajalkaan. Leikkaus itsessään onnistui kaiketi ihan hyvin vaikka paperin mukaan olikin vaativa, hankala ja arpinen. No kai maar se on vaativa, hankala ja erityisesti arpinen kun ohjataan vasemmasta reisivaltimosta (femoralis) goretexputkea pitkin verenkierto oikeaan reisivaltimoon (femoralis). Arpisen tästä touhusta teki se että siellä oikealla askarreltiin samassa kohtaa jo kolmannen kerran.

Pitempään Liskolandiassa henganneet tietävät että ei ole Liskiksen kohdalle juurikaan osunut leikkausta joka olisi kertapuheella ollut selvä. Ei tälläkään kertaa.

Leikkaushaavat eivät suostuneet umpeutumaan ompeleista huolimatta. Niitä hölvättiin joulukuun puoliväliin, siis kaksi ja puoli kuukautta haavahoitajalla kolmasti viikossa. Ynnä tietenkin haavoihin olivat majoittuneet kaikki mahdolliset safylokokki aureukset (paitsi mrsa). Vahvat antibiootit hukkasivat elimistöni läpi kulkiessaan omat bakteerit suolistossa. Ei kai mun sen seurauksista tarvitse tämän enempää..?

Pitihän tästäkin leikkauksesta jäädä uusi elinkautinen. Sieltä kolmasti ronkitusta takajalasta paloi aika nippu hermoja. Takajalka on kuin siitä ei olisi se epiduraalipuudutus koskaan poistunut. - No  can do, sanoi lääri kun asiasta kontrollissa mainitsin.

No ei sitten.
Ne vaurioituneet hermot lähettelevät ajoittain melkoisia sähköiskunomaisia säväreitä, jotka mielellään kaatavat koko eukon kumoon. Viimeksi maanantaina.
Väliin on aika raskasta elää Luojan lempilapsena.

Lupasin päivittää eläintarhan kuulumisia.

Joulut ovat näemmä meillä uuden perheenjäsenen hankinta-aikaa.
Puolitoista vuotta sitten aaton aattona meille piti muuttaman kaunis punainen kollipoika. Ei muuttanut, vaan häntä noutaessani poistu pakeni löytymättömiin ja hänen siskonsa kiipesi housunpunttia pitkin olkapäälle. Ja lähti mukaani. Sovittiin että haen sen kollin tuonnempana.

Tuonnempana oli heinäkuussa.

Viime joulun aattona apua huuteli muudan ystäväni, jonka narttukoirat olivat niin taajaan toistensa kurkussa että toisesta oli pakko luopua.
Koska meillä oli koiravajaus Roosan kuoleman jälkeen, ei ollut mitään syytä olla ottamatta Pimua uudeksi lemppariksi. Hän muutti sänkyineen ja leluineen tapaninpäivänä.

Parhaillaan mä valmistaudun ensi viikonlopun puoluekokoukseen Oulussa.

Katsotaan, koska seuraavan kerran saan aikaiseksi palata tähän luolaan.
Olkaa kiltisti ja rakastakaa lähimmäistänne.

 Vähän kuvia loppukevennykseksi:

Eläköön kinesioteippi!

Ajatelkaa jos männä viikon helteillä olisi perinteisiä idealsiteitä ja -tukia tarttenut...

 Albert Järvinen, sopraano.

Ja ennenkuin kukaan asentaa hernettä nenukkiinsa, kerron että tämä ujo piimä, peräkammarinpoika ulkoilee vain minun läsnäollessani. 

Sisko (tuolilla) ja sen veli.

Kokoerosta huolimatta ovat samasta pentueesta.

Nelly ja Albert Järvinen.

Tänään tämä asetelma on valmiimpi.

Vähän hommat hidastui sen kaatumisen vuoksi.

Rouva Onervan kymppikuva.

Lauantaina koko valtakunta juhli hänen syntymäpäiväänsä liehuvin lipuin.

Pimu, Sweetie-pie Little Bird.

McGyverin uusi julkirakas, 3 v.