Ensin henkilökohtaiset.
Viime jouluna perheeseemme ei tullut uutta jäsentä. Entiset voivat vallan mainiosti. Jopa Albert Järvinen, sopraano. Hänestä tuli pitkällisen puurtamisen, hellyyden, rakkauden ja määrätietoisuuden myötä kissa.
Luojamme jatkaa koetteluaan, kun sen on näemmä hyväksi havainnut pitääkseen lapsensa kurissa ja nuhteessa.
Se reilun vuoden takainen verisuonileikkaus vaati uutta huomiota kasvattaen liitoskohtaan a) tukoksen, b) kohtalaisen kookkaan aneurysman. Vaan tällä kertaa kaikki sujui kuin suoraan ohjekirjasta, vaikka elimistöni ei ole koskaan asettelultaan mitään manuaaleja noudattanut. Siis vähän lisää goretexia, liimaa ja paikkoja ja taas on Liskonainaen entistä ehompi, kunhan näistä paranemiskivuista tokenee. Ja kuntoutuu yli kahden kuukauden sairasvuoteuden jäljiltä.
Mikä tekeekin elämän taas jännittäväksi.
Helmikuun viimeisenä päivänä on jätettävä kuntavaalien ehdokaslistat keskusvaalilautakunnalle. Niissä listoissa pitäisi lukeman myös Liskiksen nimi.
Tosiasiahan on nyt sellainen että en mitenkään ole siihen mennessä toipunut.
Vaaliohjelmani on ollut valmiina jo pitkään ja henkisesti olen valmis taistoon antamaan osaamiseni yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi tasapuolisesti.
Tärkeimpinä asioina näen soten etenemisen.
En pidä hallituksen yhtiöittämisvimmasta. En pidä virheellisen/vajavaisen tiedon syöttämisestä äänestäjille. Missään kysymyksessä, mutta kaikkein vähiten tässä sote -asiassa.
Mutta koska kuntoni ei ihan vielä ole iskukssa päätän uhoamiseni tällä kertaa tähän ja jatkan kuntoutumistani. Mutta minä palaan!
Perinteiden mukaisesti loppukevennys joka ei mitenkään liity mihinkään:
Ollessani tossa joulukuun puolimatkassa hakemassa lisää virtaa Satakunnan keskussairaalan petissä (ei siis vielä leikkausreissu ollut kyseessä) saimme uuden pihalemmikin. Cotihiiri Calevi kävi tankkaamassa Nellyn epäilevän valvonnan alla.
Cotihiiri Calevi jouluaterialla
Joulubanaanini ja toinen joulukoristeistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti