Linnoituksia luonnonilmiöitä vastaan

Täällä on melkoisen lämmintä. Testbedin väittämän mukaan helleraja ylittyi jo aikoja sitten. Väittää että Lopella on Hevosojan mittauspisteen antureissa jo 29.2 astetta tätä maamme virallista asteikkoa noudattaen. (klo 15) En tohdi mennä tutkimaan omaa lämpömittaria.

Pointti ei ole kuitenkaan siinä.

Vaan siinä että meillä on kerrankin rauhallisia eläimiä. Ne lojuvat kuka missäkin uuvahtaneina. Jaahans. Taas tökkii kuvan lataus. Tarkoitin näyttää niitä leveällään työhuoneen sohvalla.

Ja näyttää vahvasti siltä että kuvat pihastani ja varsinkin uudesta verkko-ovestakin jäävät odottelemaan parempia aikoja.

Eipäs jääneetkään. Tässä näkymä keskeneräiseen pihaani, mutta suunta alkaa varmasti olla näkösällä. Tuohon toiseenkin laitaan tulee kyllästetty lauta joka pitää soratien ja mullan erillään. Minun on rollaattoreineni mukavampi siitä kulkea, kun mäkeä vähän loivennetaan.
Ja tässä varsinainen taidonnäyte. Verkko-ovi joka pitää kotilemmikit kilmikonnaa myöten sisällä ja ulkoelukat ulkona, hytysiä myöten. Tästä olen kovin iloinen sillä nyt ovea voi näin helteillä pivää avoinna vaikka yötäpäivää. McGyver sen rakensi irroitettavana mallina varsinaisten ovien väliin. AaaaH!

Mutta se kissakuva ei nyt suostu tänne latautumaan. Lojukoot keskenään sonhvallaan. Nautitaan me muut kesästä.

Nuoret on nii-in taitavia!

Taas vähän väsyttää. Mutta nyt se väsymys johtuu huojennuksesta ja toki pikku jatkoista eilisten liverokkien jälkeen.

Kapakkamme täyttyi jo puolenpäivän jälkeen elektroniikasta, piuhakeloista, lihalaatikoista ja kaiuttimista, säätöpöydistä ja mikserin apuvoimista kun kolme bändiä roudareineen viritteli kamojaan lauteille ja soundeja korvanmukaisiksi.

Vähän alkoi jengiäkin jänskättää, sehän kuuluu asiaan. Pieni adrenaliinipöhäys varmistaa hyvän lopputuloksen. Ja se kyllä tuli todistetuksi eilen.

Juttuhan meni silleen että kyseessä oli näiden nuorten bändien ensimmäinen ravintolakeikka, oikeassa ympäristössä ammattilaisen mikserin kanssa. Valoineen ja savuineen. Meillä täällä Lopella on sitäkin osaamista ihan huipputasolla. Rintaluoman Sepi teki yhdistyksellemme sellaisen tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Rintaluoman Sepikin hytkyi säätöjensä parissa jykevän rockin tahtiin.

Joskus ujous vaivaa miestä rohkeaa. Pippaloiden nuorimmaiset pitkän tohkaamisen jälkeen lopulta melkein täysilukuisena ryhmänä tokenivat lavalle ja playbackna vetivät kaksi 14-vuotiaan Aaron tekemää, siis säveltämää ja sanoittamaa kappaletta. Myivät siellä keikalla tuoretta levyään, rAiTiStA MUSAA. Nämä pojat ovat Varatien koulun oppilaita ja se levy, äänite on menneen lukuvuoden musiikinopintojen tulos. Ei huonoja biisejä ollenkaan, ketterä sanoitus ja mielenkiintoinen sävelmä, toki siitä paistoi nuoruus ja hentoinen kokemus, mutta upea suoritus yhtä kaikki.

Vaan päästiin sitten ihan asiaan. Osasin toki odottaa kunnon kamaa, nuorten, varsin tuoreiden bändien covereita ja monia omia kipaleita. Pakko on tunnustaa että silti yllätyin ihan niin että väliin nousivat hiukset pystyyn. Kirjaimellisesti, samoin käsivarsien karvoitus sojotti ilmassa kuin siilillä. Kaksi näistä bändeistä osallistui tosiaankin taannoin Ääni &Vimma katselmukseen Helsingissä.

Tässä revitään uuden aallon suomalaista heviä. Myös Hämeenlinnalaisen Prometheanin biisit olivat suurimmaksi osaksi omaa tuotantoa.

Jo soundcheckin alussa muistin, mitä olin unohtanut, KORVATULPAT! Parilla valvojalla oli omat matkassa, mutta yleensä olen pitänyt tapana ripustaa sisääntuloon tulppapussin vapaasti käyttöön. Itse en voi korvatulppia käyttää, menee tasapaino. Samasta syystä ei luonnu esim. handsfreen käyttö. Se on niitä halvauksen seurauksia sekin.

Nämä pojat vetivät lähes puolentoista tunnin setin. Putkeen. Mukana oli niin klassikkocovereita kuin omiakin. Settiä elävöitti pari akustista pätkää, hienot tulkinnat Bob Dylanin ja Neil Yongin biiseistä. Hengästyttävän taitavaa, Crazy Riders!

Kyllä näitä on kiva järjestää ja nähdä onnistunut lopputulos. Meillä on täällä Lopella ollut ammoiset ajat tapana järjestää SUURIA nuorisotapahtumia SUURELLA rahalla. Ja kun pettymys on myös SUURI kun tapahtumaan ei saavu likikään odotettua määrää nuoria, lyödään taas hanskat tiskiin ja muristaan että "turha sitten on kitistä, kun järjestetään eikä tulla!" Näihinkin karkeloihin myytiin 31 lippua. Oltiin varauduttu puoleen sataan, lippuja varasin varmuudeksi sata.

Vaan minäpä olen sitä mieltä, ollut täällä ollessani aina, että aloitetaan matalalla profiililla ja toistetaan tapahtuma useampaan kertaan. Silleen lähtivät Pizzaa ja Poppia -karaokekisatkin aikoinaan käyntiin, vuosi vuodelta mukaan tuli aina uusia nuoria. Nythän niitä järjestän pari kertaa vuodessa. Ravintolassa.

Minulle oli ilo nähdä kuntamme vapaa-aikapäällikön viihtyvän pitkään bileissämme ja lopulta hän oli sitä mieltä että näitä lisää! Minä tietty olen samaa mielta ja niin ovat herra ja rouva Catiscakin. Niin että syksymmällä sitten uusiksi!

Sitä ennen on tietty tehtävä vähän töitä ja pidettävä ipanoille ne karaokebileet ja koulujen alkutietämille ollaan tuumittu mopojen ST-ajoja. Tulkaa vaan mukaan, nuorten kanssa on oikeesti ihan mielettömän hyvä tehdä juttuja.

Ihan normaalia elämää

(Määrittele normaali!)

Tarkoitan että kun tällä viikolla työt keskittyvät loppuviikkoon ja viikonlopulle, päätin pitää maastopäivän tiistaina.

Pelkkä päättäminen ei tietenkään piisaa, vaan toimiin oli ryhdyttävä. Muutaman harhalaukauksen jälkeen muistin Veikon, muistattehan: jos vielä yhdenkin haperon tuot, niin... Veikon sain kiinni hautausmaalta, jonne mies tylsissään oli mennyt perkaamaan perheen viimeisiä leposijoja.

- Mun tekisi mieli metsään.
- Koskas olisit lähdössä?
- Tänään.
-No nyt menee vähän aikaa, kun pitää käydä vaihtamassa vaatteet.
- Mitä? lähtisitkö ihan oikesesti mun kanssa metsään?
- Tietenkin, mutta Aimo on pohjoisessa, sitä ei nyt saada mukaan.

Vähän ajan (alle puoli tuntia) kuluttua pakattiin Harley Parkinson ja eväskori kyytiin ja menoksi. Korvasienet olivat vähän saantosaaliissa, ensimmäinen sato oli monesta hakkuuaukosta jo selvästi kerätty, mutta uusia on tulossa, kun täällä päin sateli mukavasti. Kuusen kerkkiä ja nuoria vadelmanlehtiä sen sijaan saatiin runsaasti.

Ajeltiin muutenkin pitkin Loppea, käytiin Veikon mökilllä juomassa kaffet, tein tupatarkastuksen niin Veikon omassa mökissä kuin lapsilleen tekemässään vähän isommassa torpassa. Upeita paikkoja, ihan kesksellä ei-yhtään-mitään puhtaan Keritty-järven rantamilla, korkealla harjun nokassa. Käytiin myös Metsähallituksen leiripaikalla, Luutasuon lähellä, syynättiin Geologisen tutkimuslaitoksen alue ja ihasteltiin muutenkin luontomaisemia.

Viisi tuntia sillä reissulla tällä kertaa meni. Ensi viikolla mennään uudestaan. Eläköön aivohalvaantuneet! Me ainakin voimme keskenään turvallisesti liikkua vaikka missä. Tiedämme nääs tarkasti toistemme ong... eiku haasteelliset erityisvaatimukset. Ja olihan meillä puhelimet mukana: -Ollaan tässä kolmannessa aukeassa, kahden peuratornin takana... juu, jääkautiset kiviröykkiöt jää vasemmalle.

Laitoin koko saaliin kuivattelemaan, en jaksanut niitä ruveta keittelemään. Kuusenkerkistä tulee tänä kesänä viintä. Lupasin sitä Rakennusmestari Harjakaisellekin pullollisen, se tuo jotain muuta jänskää tilalle.

Keskiviikko pyhitettiin kuukausikauppareissulle. Kaikki muut listaan leitetut löydettiin, paitsi McGyverin kengät. Yrteistä puuttuvat vielä mintut ja punainen basilika ynnä lisää salviaa.

Ehtoolla vielä juttukeikka Läyliäisten koulun 120-vuotisjuhliin ja päivä oli pulkassa.

Tunnustan että fyysisesti vähän väsyttää, otinkin jo useamman tunnin pikku päikkärit. Oli aamusta taloyhtiön pihanraapimiskisat. Saatiinkin varsin pienellä porukalla paljon aikaan, vähän enemmänkin kuin olin alunpitäen suunnitellut. Olipa kiva perata tontinrajoja ja haravoida alueita yhdessä sellaistenkin naapurien kanssa joita en ole koskaan aiemmin nähnyt. Kerrostalo on kerrostalo maallakin. Isännöitsijä lähetti kaasugrillin ja mehut makkaroineen ja niin me syötiin homman päätteeksi ulkona yhdessä. Liikuttavinta oli iltapäivällä saapunut viesti facebookiin: kiitos talkoista ja perässä niitä hymiöitä pitkä rivi. Yläkerran kuutosluokkalainen neiti lähetti.

Ja ennenkuin Hanni alkaa taas motkottaaa, sanon että tämänkaltainen urheilu on hyvästä. Olen oppinut ottamaan sen treeninä, opetellut oikeammat työtavat ja sitä paitsi sekä metsäretkeily että pihanperkuu kehittävät (noh, eipä nyt sentään liioitella) okei, ylläpitävät tasapainoa. Tästä ilosta maksan mielelläni ensi yön kipuilun ja tuhdit särkylääkkeet. Vastineeksi sain hyvän mielen niin itselleni kuin naapureillekin.

Omakin puutarhantynkä alkaa olla kohdillaan. Vähän vielä säätöä ensi viikolla ja sitten saatte taas kuvan siitä.