...ja naisell´ on maanlaajuinen tauti joka riivaa...

Tänään nöyrryin aloittamaan vuoden ensimmäisen prednisolon-kuurin (toinen linkki). Oli ihan pakko. Onneksi siinä on samoissa napeissa käypää hoitoa sekä astmaan että fibromyalgian kiukustuttamiin niveliin, lihaksiin ja muihin tulehtuneisiin kudoksiin. Ai että minä prkl! vieköön rakastan tätä vuodenaikaa.

Toisekseen tapahtui se mitä olen jo pitkään pelännyt.

Monet tietävätkin että olen periaatteellisista syistä vieroksunut Facebookia. Sellaista viruspuolustusjärjestelmää ei Windowskoneisiin ole keksittykään, että fb olisi edes jotenkuten turvallinen. Vai päteeköhän tässäkin se entisen miehen sanoma lääkärintarkastuksen jälkeen: vaimo kulta, ei ollut kuin ihan vähän AIDSia.

Katsokaas, kävi silleen että lapsenlapseni, se Iida, melkein 14 v, ilmielävä punkkarigootti lähetti tänään mummilleen, siis minulle kutsun sinne naamakirjaan.

Siinä meni raja. Olen alkuillan pähkäillyt Facebookin saloja, profiileja, niitä tietoja mitä itse minimissään haluan itsestäni antaa. Sen verran olen kirjautunut että kiertelin siinä maailmassa tovin. Eipä vaan ollut oikein mieleinen.

Monet ovat liputtaneet FB-keskustelujen käytännöllisyyttä tärkeiden asioiden pikaviestintävälineenä, nopeana keinona tavoittaa ystävät, tuttavat ja kylänmiehet pikaisesti.

Monet poliitikot vannovat myös sen nimeen. Myös Vasemmistoliittolaiset.
Minusta fabo on mukava ja ketterä lisuke poliittiseen viestintään ja tavoittaa sellaiset ihmiset, varsinkin sieltä nuoremmasta päästä, jotka saavat nähdäkseen myös vilauksen poliitikon arkikasvoista. Mutta pelkästään sen varaan ei pitäisi kenenkään, ei yksilön eikä yhteisön, ajautua rakentamaan sosiaalista verkostoaan. Muista verkostoista puhumattakaan.

Siitä huolimatta on pakko vastata myöntävästi lapsenlapsen ystäväkutsuun.

Olipa meininki kirjoittaa kaikenlaista muutakin kohdalle osunutta, mutta en jotenkin jaksa, se wanna-be-kortisoni tapaa minua aina alkuun väsyttämään kovasti ja hetkellisesti myös korostaa vaivoja. Nöyrryin myös särkylääkkeisiin ja kipugeeliin. Ja päälle päätteeksi apteekissa käydessäni en tietenkään ostanut Thyroxinia. Kun sitä mielestäni oli lääkelaatikossa vielä avaamaton purkki. Vaan eipä sittenkään ollut. Oli niitä naamaa ja suuta/kieltä puuduttavia Triptylejä. Niitten pahvipakkaukset ovat samannäköiset. Huolimattomuudesta seuraa aina lisäkuluja. Lääkkeet maksavat 3 euroa, taksi niitä hakemaan maksaa 8,20. Arvatkaapa vaan ottaako taas vähän pannuun.

Ohhoh, Tänään onkin jo äitienpäivä.
Onnea meille kaikille! Jokainen meistä on äitinä onnittelunsa ansainnut!

Käyn välillä nukkumassa - ainakin vaaterissa pötköttämässä, palaan sitten kertomaan muita juttuja.

Toukokuun arki

Juu, en ollenkaan kolhinut itseäni, en edes itsetuntoani vappuna.
Vappupäivän yhdeksän tuntia poliittista hulabaloota vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkeillä yhdessä demarien kanssa, työväen yhteinen vappujuhla puheineen, musiikkeineen ja tansseineen.

Neljä puhetta. Tällä kertaa hyvinkin teräviä ja ajankohtaisia, kantaaottavia. Maamme hallitus on toden totta tehnyt itsensä arvostelun ja mollaamisen helpoksi, hehän suorastaan tarjoavat täkyjä siihen. Unohduksiin vain jäävät ne hyvät ja eteenpäin kurkottavat päätökset, joita myös ovat tehneet. Mutta kunnioitusta ja luottamusta ei kovin runsaasti enää taida kansan keskuudessa olla...

Loppuehtoo menikin mukavasti aateveljien ja -sisarien kanssa laulaen, syöden ja juoden Sirkan hoteissa. Hän kkutsui koko katraan nyyttäreille kotiinsa. Sielläpä viihdyimme, omasta mielestäni neljään, mutta Margaret väittää blogissaan että viiteen. Samapa tuo, kermaisesta lohikeitosta, ravuista ja uhkeasta täytekakusta kehkeytyi historiallinen krapula. Oikein isolla K:lla. Ja oksennuksen kera. Vatiin, jonka McGyver kuuliaisesti kiikutti vuoteeni viereen ja siitä pois. Ja takaisin. Onneksi se mukulamessu alkoi vasta kolmelta iltapäivällä. aiemmin en olisi kyllä kirkkoon kyennytkään. Heräsin nähkääs kymmentä vaille kaksi.

Messu oli viehättävä, ymmärrettäväksi koottu, todellakin lapsiystävällinen.

Vai mitä tuumitte kanasista ristikulkueessa? Seurakunnan lapsityöntekijät olivat pukeutuneet asianmukaisesti.

Rukoukseen kiinnitettiin huomiota. Kirkkosaliin oli rakennettu useita alttareita joiden äärellä on hyvä lukea rukous. Lapsille opetettiin että myös pelkkä kynttilän sytyttäminen on rukous.

Musiikkisalissa tutustuttiin alttaritaulumme luonnoksiin ja piirrettiin sekä kirjoitettiin tuonnempana luettavia tärkeitä esirukousaiheita.

Ja minulla on taas kunnollinen käyttöoikeus näihin kuviin. mutta vain minulla.

Blondi tuolla muurinsa kupeessa uikutti oloaan. Lämmin ajatukseni ja varovainen halaus sinne suuntaan. Samanlaista tuomiopäivän meininkiä on täällä liskolandiassakin. Täällä ainakin koivun ensimmäiset pöllyt ovat löytäneet tiensä sisuksiini, firbomyalgia rellestää ja jostain syystä jalkani ovat aivan muusina. Turvoksissa puoleensääreen ja joka ikinen askel tekee älyttömän kipeää. Olen yrittänyt päivittäin tassutella Harleyn kanssa vähintään pari kilometriä, mutta se näemmä vain pahentaa tilannetta. Pitääkös minunkin nyt sitten lopulta mennä lääriin?

Lopuksi kevennys kaukaa kahdeksankymmenluvun alkumetreiltä:

Takana on kolmen viikon suhailu pitkin kotimaatamme, vähän oli väsy takapenkillä. Se oli hurjaa lada-aikaa eikä koko autossa mitään turvavöitä ollut.
Näit ihan oikein. On niitä neljä. Yksi niistä on serkku.

Vappumietteitä ja muutenkin

Läyliäinen on saatettu kunnialla vapun juhlan syövereihin.
Meillä on, mikäli viimevuotisesta muistatte, (Edit Piaf tarkisti: se ei kyllä viime vapusta ole mitään kirjoittanut) tapana aloittaa vapun vietto Lopen Mieslaulajien konserttikiertueella ympäri kyliä.

Tänäkin vuonna kylämme osalle lankesi kiertueen viimeinen setti. Se tarkoittaa sitä että aktiivinen kylämme pääsee nauttimaan herroista pitempään kuin muut. Osansa on ehkä silläkin että toista kymmentä vuotta laulumiehiä on voideltu sillileivillä ja kunnon kahveilla konsertin päätteeksi juuri meidän kylällämme. Muudan mies kyllä kehui että kirkolla oli paras konsertti: siellä yleisö sai simaa ja munkkeja..., sanoin sille miehelle että menee ostamaan arpoja, takuulla jää paremmin mieleen tämäkin vappu...

Se hänestä.

Tapasin ennen hulinoita paikallisella terassilla tarkkanäköisen ja herkkäsieluisen ystäväni Tarun. (Hei vaan Taru, tämä on niin tärkeä juttu että saat luvan esiintyä ihan nimelläsi nyt.)

Taru on niitä ihmisiä joille on turha puhua kirvesvarsista yhtään mitään. Kysymykseen: mitä kuuluu? oli ihan pakko vastata että pelkkää paskaa, jos totta puhutaan. Ei olisi ystävä uskonut jos olisin sanonut että kiitos, hyvää kuuluu.

Pelkkää paskaa sikäli, että on kevät, leppä lopettelee kukintaansa, koivu aloittaa ja molempien sekä pajun siittiöt kisaavat hengitysteissäni kevään riemulla. Juhlaan ovat tietty liittyneet sekä reuman, iskiaksen että fibromyalgian tarpeet. Preesensmasennus on nostanut päätään melkoisen akuuttiin tilaan. Ja oikeesti vaivaa se uuden kodin etsintä mieltä myös.

Tämähän on teille kaikille tuttua jupinaa. Hämmennyin toviksi kun Taru tiedusteli todellista vointiani. Olen kuulemma ollut viime aikoina kovin negatiivinen ja synkkä. Blogissa. Olenko? Olen vissiin. Pohdiskelimme ilmiötä tuopillisen verran.

Täällä blogistaniassa ja varsinkin Liskolandiassa on jotenkin helppoa olla oikeesti rehellinen, kuvata sitä mitä todella on menossa. Kun lähden liikkeelle ja ihmisten ilmoille, otan näemmä automaattisesti roolin niskaani. Iloisen, vahvan, ylpeän. On niin vahvasti sisäänrakennettua tämä "keskiluokkainen, semiakateeminen paremmuus", mihin minut on kasvatettu, että se tunkee vieläkin pintaan vastoin tahtoani.

"vaikk on ruvella perse/niin paidat on siliämässä" (juicea) Tästä pitää taas jatkaa tuolla vainajien puolella.

Pointti tässä oli se että ystävyys ei tarvitse jatkuvaa yhteyttä. Ystävyys on enemmän. Kolmensadan metrin fyysisestä välimatkasta huolimatta tapaamme Tarun kanssa perin harvoin. Hän on kuitenkin sangen läheinen ja tärkeä ihminen minulle. Rehellisyydessään, suoruudessaan, tinkimättömyydessään. Taru on harvoja minua suurempia ihmisiä lähelläni. Otan tällaisen ystävyyden nöyränä vastaan. Vailla vaatimuksia. Vain ystävyytenä.

McGyver tuolla seinän takana kuuntelee (katsoo) vanhoja Tartu mikkiin- lähetyksiä. Minä katsoin peräti kolme jaksoa, mutta oli pakko siirtyä sivummalle, pääni ei kestä niitä valoja ja nopeasti vaihtuvia kuvakulmia. McGyver katsoo, minä kuuntelen. Ja odotan syksyä, jolloin pieni siskoni otto-Kristiina on siellä mukana. (en laita linkkiä salasanan taakse)

Huomenna(tänään) päivä alkaa ennen yhdeksää Wanhojen autojen vappuajelun startilla ja jatkuu työväen ja vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hengessä. Myöhemmin ehtopäivällä vielä työväen perinteinen vappujuhla täällä Lopella, Salonkylän pienviljelijäintalolla.

Siitä kulttuuripläjäyksestä selvittyäni suunnistan Sirkan residenssiin viettämään varsinaista vappua hyvien ystävien, hyvien ruokien ja hyvien juomien kanssa, laulaen työväen ja muita suosikkilauluja. Mutta vain sen verran että kykenen sunnuntaina mukulamessuun, joka ensimmäistä kertaa järjestetään täällä Lopella, sekä haastattelemaan seurakuntapastoria, joka on messunnut täällä toista vuotta. Olemme Jatta-papin kanssa yrittäneet viime syksystä asti sovittautua yksiin haastattelutilanteeseen, jospa se nyt onnistuisi.

Kuulkaa ystävät, vaikka olen oikeasti nyt kohtalaisen masennuksen vallassa, olen silti elämässä tiukasti kiinni. Kiitän Herraa saamastani, myös masennuksestani, jonain päivänä poimin tästä ahdingosta kypsät ja maukkaat, ravitsevat hedelmät.

Nyt menen maate. Siltä varalta että kykenen nukkumaan.

Ai niin.

Lupasin Susikairan Akalle vaihtarin:

Tässä ne on molemmat. Aapo ja äitinsä.