Kai maar sä, lukijani, olet sen verran valistunut että tiedät tämän julman totuuden:
Kerran alkoholisti, aina alkoholisti.
Vaikka olisit raittiina vuosikymmenet.
Olen tätä aihetta useamminkin käsitellyt täällä luolassani.
Mähän valitsin sen kaikkein vaikeimman tien suhteessani päihteisiin.
Sairauksieni vuoksi joudun ihan henkeni pitimiksi natustelemaan lääkkeitä joista katukaupassa saisi mojovan tilin. Sellaisia nappeja joista en kipujen vuoksi vaan saata irrottautua. Väliin tulee viikkojen. jopa kuukausien taukoja niistä, useimmiten korjausleikkausten jälkeen. Enkä ole vuosien, etten sanois vuosikymmenten mittaan näistä pitkistä tauoista saanut minkäänlaisia vieroitusoireita. En sit yhtään mitään.
Ainoa mihin on leikkauskivuista toipumisen jälkeen totuttelemista, on se että lääkelautasesta puuttuu pari nappia ja toisekseen juur sitä nimenomaista kipua ei toistaiseksi esiinny.
Sit olis toinen sairaus, joka aaltoilee esiintyessään. Saataa mennä jopa vuosia ettei tää puhu mitään ja sen olemassaolon lähes unohtaa. Mutta se iskee, takuuvarmasti se iskee kun olosuhteet ovat saurauden oireiden esiinmarssille suotuisat.
Ikävää on se että nää "sallitut" opiaatit eivät ole tarkoitetu tämän toisen hoitoon. Eivät siis mitenkään tehoa toiseen. Silloin tarvittais vuosikymmentakaisen hoitosuunnitelman mukainen väkevämpi opsulääkitys. Mutta kun ei. Se ei kertakaikkiaan käy. Koska niihin jää kuulemma koukkuun. Sanovat läärit.
Miten nää sit liittyy alkoholismiin?
No kato siten että viitisentoista vuotta kärsin suunnatomista sappikivuista pieleen menniin laparoskopian jälkeen. Mua ei hoidettu, koska maksa-arvot huiteli pilvissä ja osa niistä oli nelinumeroisia. Joo-o, nelinumeroisia. Terveyskeskusläärit toisensa perään niitä kyttäs vuosia eikä mun sanani painanut mitään. Toki alkoholinkäyttöni oli melkoista niihin aikoihin. Ei vaan voimat piisanneet taisteluun ja oli niin helppoa otta tuttu konsti peliin: punkku ja konjakki. Eihän net tietenkään asiaa auttaneet.
Aikanaan osui kohdalle lääri joka tuumas että tällaisia arvoja ei välttis ole edes viinaan kuolleilla. Joku tässä nyht mättää. Ja niin mättikin. Seurasi vuosien hoitosuhde HUSin Kolmiosairaalan kanssa. Net siellä vaihtaa ihmisen sisäelimiä niinku maksoja ja munuaisia ja täsmähoitavat muutenkin alan kummallisuuksia. Ei tästä sen enempää, olen tästä jo kertonut vuosia sitten. Homma hoidossa ja piipahtelen tarvittaessa varaosanvaihdossa Meikussa.
Näistä on sit seurannut se että kun sain asiani ja elämäni viimein johonkin tolkkuun, väheni alkoholin tarve oleellisesti. En enää tarvinnut päihdykettä päihtyäkseni tai paetakseni elämäni paholaisia. Mutta tarvitsen näemmä edelleen tiettyjä tuotteita joko rentoutuakseni tai ihan makunautinnon vuoksi.
Olen suoraan sanoen hyvin ylpeä itsestäni.
En pakene vastoinkäymisiä. En paikkaa satunnaisia ikäviä tilanteita alkoholiin. Eikä mulla oikeesti ole siihen nykyään rahaakaan. Vielä muutama vuosi sitten oli. Silloin säännöllinen viinintarve kulki edellä, het kissojen tarpeitten jälkeen. Vaan ei tänään.
Vaan nytpä tuli uusi tilanne.
On tulossa isot syntymäpäiväjuhlat booleineen. Evp baarimestarina tiedän että viksu emäntä/isäntäväki loihtii boolista 4,5 - viisprosenttista lientä. - Se on ihan mietoa. sanoi tulevan juhlan emäntä mulle. Mutta eihän sellai auta juoppoa mitenkään.
Eikä se varsinkaan että juhlat ovat pitemmän juomattoman kauden keskellä. Historia keroo miten helposti ja huomaamattomasti juomarin kontrolli pääsee pettämään boolikauhan kanssa. Esimerkiksi viiskymppisilläni jolloin tanssittiin myös viimeisimpiä häitäni, en koskenut koko booliin maljan nostamista lukuunottamatta. Pisaraakaan en niellyt. Turvallisuussyistä.
Nyt otin ennakkolähdön.
Hain viinikaupasta pari litran purkkia lempiviintäni, joista ainakin toisen juon tänään, pari päivää ennen noita juhlia. Niissä en tohdi ottaa kuin lasillisen-pari. Tiedän riskit. Myös lähipiirini ja avustajani tietävät tämän. Mulla on siis henkiset tukijoukot lähellä. Sellaiset tukijoukot jotka tukevat tarkkaa säännöstelyäni ja arvostavat tavoitettani.
En siis tokikaan sylje lasiin, ninkuin sanotaan, mutta olen harjoittanut itseni nauttimaan hyvästä viinistä ja hyvästä brandysta. Mun kehoni, sieluni ja järkeni osaavat käyttää näitä aineksia valitsemallani tiellä.
Mutta isot juhlat. Sellaiset joissa on isot boolisaavir vapaasti käytettävissä, ovat riski ja uhka. En ole enää vuosiin julkisella paikalla nauttinut yhtä ravintola-annosta enempää alkoholia. Ja silloinkin sellaista mistä tiedän kehoni seuraukset.
Tähän on vielä lisättävä että tulevankantaisissa juhlissa alkoholiton vaihtoehto ei ole mkään pelastus syntymäjuopolle. (Enoni juotti mut muinoin sahtikänniin ollessani kaksvuotias. Eipä tiennyt mihin se aikanaan perintötekijöiden kanssa johti)
No nyt mä lipittelen etelä-afrikkalaista vegaanista reilunkaupan luomu fairtrade -valkkaria ja valmistelen synttärilahaksi tulevaa loihikärmettä juhlakalulle.
Vaan kuule, kerrota mulle miten sä olet selättänyt viinanpirun ilman että olet joutunut pakottamaan itsesi vallan raittiiksi. Mua kiinnostaa.
Tästä tulee suomupeite loihikärmekselle lauantaina.
