Joo, mä tiedän että kello on jo huomenna. Mutta kun mun kroppani ei salli nyt vaateriin asettumista, aattelin vähän kelata nippuun kulunutta vuotta.
Tästä olis paljonkin kerrottavaa. Ne jotka seuraavat mua facessa mun oikealla profiililla tietääkin suurin piirtein mun kuulumiset ja seikkailut.
Rehellisesti sanottuna, olen ollut paremmassakin kondiksessa viime vuosina. Mikä lie ollut syynä tähän nykyiseen tilaan kokonaisuutena.
Kävikö silleen että yli kaksi vuosikymmentä vinguin kuntoutusta ja apua noiden kaikkien leikkausten tärvelemälle keholleni ja siinä samassa päänupilleni vai mikä.
No. on parin vuoden takaisen kuoleman jälkeen on tullut sitä vakavansorttista tutkimusta ja kuntoutusta oikein kaksin käsin. Onhan se ihan hyvä juttu eikä yhtään pitäis valittaa. On hoitotiimiä sekä keskussairaalassa että kaupunginsairaalassa joka meilläpäin terveyskeskuksen virkaa toimittaa. Tutkitaan sitä sun tätä, useimmiten kohde riippuu kulloinkin kohdalle osuvasta lääkäristä.
Mutta fyysinen kuntoutus aloitettiin auttamattomasti liian myöhään. Mun kroppani ei enää kestä sitä. Mutta mulla on viksu fysiatri ja ihana psykofyssari jotka tajusivat että Liskonaisen kanssa ei toimikaan ohjesäännönmukainen kuntoutustahti. Aikataulu kevennettiin eikä uusia vaurioita (kai) ole esiintynyt. Kaikesta kuppaamisesta ja laiminlyönneistä on sellai seuraus että mun kroppani ei vaan ota vastaan kaikkia hoitotoimia. Piloilleleikottu eikä joka vuosi ole ollut mahdollisuutta toipua saati kuntoutua edellisestä kun seuraava kirra on jo puukko ojossa varttumassa vuoroaan.
Niinku tuo syntymäastma.
Sitä pitää tutkia perinpohjin jokaikinen kerta kun uus lääri mut hyppysiinsä saa. Ja toinen perkele on yöpolygrafia. Kun kysytään nukkumisesta, kerron tietenkin että nukun miten sattuu, väliin vietän päivä - jopa viikkokausia Vanuatun aikavyöhykkeellä, väliin nukun jonkun yön ihan niinku ihmisen kuuluu. No tää viimeisin lääri vakuutti mulle (ei tokikaan ollut eka) että uniapnea mulla on. Ja keuhkoahtaumatauti. Pitää tehdä kokeet.
Koitin niitä koeaikoja venyttää ja siirrellä tulevaisuuteen vedoten siitepölyaikaan mutta lopulta oli spirometriaan nöyrryttävä. Eihän siitä mitään tullut ja vetäisinkin sit hätäjarrusta kun alkoi kuvat silmissä kulkea ja tuli huono olo. Samalla muistin miks en ole vuosikausiin siihen suostunut. Pidempään luolassani liehuneet muistanevat että mullehan jäi siitä aivohässäkästä (SAV -99) yks kohtalaisenkokoinen aneurysma tuonne taka-aivoon. Sitä ei voitu samalla siivota kuin muut koska sijainti oli sellai - ja on edelleen - ettei hänen luokseen ole pääsyä sen paremmin avoleikkauksella kuin emboloimallakaan, siis suonia pitkin. Olishan se siinä samalla herrantähen hoidettu hiljaiseksi.
No kun tämän kaverin olemeassaolon muistin ääneen, hätääntyi hoippa ja mulle motkottamaan että mikset tästä puhunut kun riskitekijöitä kyselin. Siihen mä että ei jaksa enää noita kaikkia kuolemantauteja alvariinsa pitää mielessä. Ja sikstoisekseen senkin pitäis pompata hoitoväen silmille faileista. Ei kuulemma automaattisesti pomppaa mihinkään jos ei osata erikseen etsiä...
Samalla vauhdilla ilmoitin että se yöpolygrafia tehtäköön jollein muulle, mutta ei mulle. Mä en enää näitten kanssa kun on noita oikeitakin sairauksia. Hoitaja siihen että kyllä nää on vakavia juttuja, astma ja uniapnea. Ja mä vastapalveluksksi jotta mun astmani on allergiseksi diagnosoitu vuonna 1959, mulla on siitä paperit ja käypä ynnä toimiva lääkitys ja hoito ja mahtaako uniapnea aiheuttaa leposärkyjä ja/tai laaja-alaisia kipukouristuksia jotka mut henkeä haukkomaan herättävät niin että kissatkin säikähtää?
Kai mun faileihin joku intomieli kohta kirjaa että potilas kieltäytyy tutkimuksista ja hoidosta.
Tää vuos on ollut siitä mukava että olen ollut vain kahdessa leikkauksessa. Normistihan niitä on mulle toimitettu kahdesta kuuteen vuodessa. Viime vuonnakin oli muistaakseni neljä visiittiä kirurgin pöydällä. Saattaapi olla että tää on vain tällai kepeä välivuosi.
Se eka oli sellai kiinnikkeiden poistojuttu laparoskooppisesti - siis tähystyksellä. Kun kirraryhmä lopulta sai mut uneen, neljä kanyylinasennusyritysta muistaakseni tässä kohtaa tarvittiin, kävikin ilmi että kas perkelettä, tuossahan on tyrä tulossa (taas) navan kohdilta pihalle. Sit huomattiin että missäs hitossa tuon naisen vatsanpeitelihakset on? Huomas se kirra muutakin ja koitti korjata mutta säästän sut, lukijani iljettäviltä yksityiskohdilta.
Ne vatsanpeitelihakset oli vaurioituneet noin kuudesta tai jotain poikkisahaamisesta kun niitä verisuoniproteeseja asenneltiin tukkeutuneitten tilalle. Ja aina samasta kohtaa. No hitto, väsyyhän mikä hyvänsä sisäfile kun se toistuvasti sahataan oikeaoppisesti poikkisyin pois tieltä.
Jos mun ruotoni on luonnostaan ollut vino ja jatkuvassa virheasennossa, niin nyt mä sit hauskanmallinen olenkin. Oikean puolen sisäelimet näyttä siltä kuin tahtoisivat pois mun kehostani. Vaikka tuossa toimenpiteessä erilaisia verkkoja asennettiin niitä pitelemään.
Se toinen kirurginen juttu oli hampaanpoisto.
Lokakuussa 2020 todettiin että joo, ientauti on, parodontiitti (oli siinä joku spesifi etuliikekin, mutta, joo). Pitää poistaa pikaisesti kirurgisesti net kaks poskihammasta. Kun oli se tauti ja noi sytostaatit järsii myös leukaluuta ja hammasta. Ihan heti tämän vuoden heinäkuussa pääsin leikkuulaudalle ja - tadaa! Kuus hammasta veks. Oli parissa vuodessa tauti vähän levinnyt.
Muutama muu pikkujuttu tässä ohessa, joten toivon että ymmärrät että blogin päivittäminen ei ole ollut ihan päällimmäisenä prioriteettina.
Vaan on tässä ollut ihan kivaakin ja onnistumista ja onnellisuutta.
Mä niistä sulle vaikka seuraavassa postauksessa. Jooko?
Minkäslaisen kevennyskuvan tänään haluaisit?Jos laitan muutaman, oisko hyvä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti