Kuka pelkää mus... eiku merimiestä?

Vietinpä tässä päivänä muutamamana rattoisan päivän lasten liikuntaleirillä.

Samalla muistovarastostani tulvahti lukuisia mielleyhtymiä omaan lapsuuteeni, jolloin kaikki kesät kulutettiin ulkona - joko omalla vastuualueella perheen puutarhassa, tai leireillä. Pikkupenskana seurakunnan tyttöleirillä, vähän isompana kunnan nuortenleirillä ja sittemmin riparilla ja isoisena ynnä seurakunnan poikaleireillä ohjaajana.

Tuttuja olivat myös tunnelma, askareet ja leikitkin.

Mutta sitten alettiin pelata klassista juoksu/hippaleikkiä. Ainakin Liskiksen ikätoverit muistavat "kuka pelkää mustaa miestä"-leikin. Mutta sellaistapa ei enää olekaan olemassa. Ei. Nyt leikitään "kuka pelkää merimiestä" -leikkiä.

Juu-u, luit ihan oikein. Kuka pelkää MERImiestä!

Ohjaaja selitti lapsille miten leikkiä leikitään, siis säännöt. Ja lapset tuumasivat että tuttu on leikki, sehän on  "kuka pelkää mustaa miestä". Ei ole, sanoo ohjaaja, se on "kuka pelkää MERImiestä".

Tästäpä johduin taas pohtimaan suomalaista perseennuolentaa.  En kyllä muista lapsuudestani tuon mainitun hauskuuden olleen nimeltään mitenkään kummallinen, saati rasistinen. Musta mies toi mieleen nokisutarin. Tai Ollin Mustapartaisen miehen.

Vaan nyt kun kaikki on varmuuden vuoksi kiellettyä aina Suvivirrestä lähtien, on viaton ja hauska lasten leikkikin päätynyt rasismin uhriksi. Mustaa miestä ei enää saa kiinnijäämisen pelosta juosta karkuun. Merimies on nykyään paljon pelottavampi ja vaarallisempi. Merimiestä on juostava karkuun ettei joudu poltetuksi.

Onko merimies jotenkin korrektimpi uhka kuin musta mies? Mihin merimiehen pelottavuus perustuu? Onko säällisempää merkitä jokin ammattikunta vaarallisemmaksi kuin toisen rodun edustaja?

Ai jurkele pemalauta että meinasi ryhtyä naurattamaan siellä kentän laidalla kun kuvasin innosta kiljuvia kirmaavia kakaroita.

Minusta tämä tyhjän pokkuroiminen on mennyt tässä iki-ihanaisessa isänmaassamme liian pitkälle. Emmehän me enää ole ollenkaan itsenäisiä, kaikki oikeudet koskemattomuuteen on luovutettu maahanmuuttajille tai muuten vain valtaväestöstä poikkeavan värisille kansalaisille.

Miksi me emme vaan voi elää kotimaassamme rauhassa ja rakastaen, joutumatta alvariinsa varomaan ettei nyt vaan tule loukanneeksi ketään.

Kun Pääkköset aikoinaan kiljuivat Anja Eerikäistä apuun, naurettiin höhlälle sanoitukselle kahdeksankymmenluvun lopulla. Vajaat kaksikymmentä viisi vuotta ja biisin sanoma on oikeesti arkipäivää.

Eiköhän ruveta taas ihan tasavertaisiksi ihmisiksi, ollaanpa sitten mustia tai merimiehiä. Ja annetaan lasten laulaa suvivirtensä ja pelata tuttuja leikkejään?

Edith Piaf tähän loppuun sanoo ettei nyt voi laittaa kuvaa, Liskiksellä on taas lupa julkaista ottamansa kuvat paperilehdessä, mutta ei netissä. Nih.