sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Nythän onkin kesä!

Kuulkaas nyt ihmiset, ei tällä oikeesti ole ihan näin tylsää kuin voisi harvahkosta päivittelystä päätellä.

Täällä on ihan kivaa. Erityisen kivaa nyt kun lämpötila ja kosteusprosentti hokasivat molemmat vähän laskea ja tämäkin vaihtolämpöinen vaihdevuosissaan jaksaa asioita toimitella ihan ulkotiloissa.

Yksityiselämää täällä on vaan pidetty, vähän laitettu kotia yhdessä McGyverin kanssa sekä rapsuteltu puutarhaa ( hih, muutama sementtisaavillinen yrttejä, tomaatteja ja kesäkurmitsoja...), siis tasattu käytävänreunoja, siirrelty perennoja paikasta kolmanteen ja silleen päin pois.

Tässäpä pikku arvoitus. Mikäkö on tämä kone, jonka McGyver tässä yhtenä ehtoona väkästi hyötykäyttöön?


No, hyvän tähden, sehän on amppelikoukkujen tekolaite. Tietenkin. Rosterikoukut käyvät toki moneen muuhunkin tarpeelliseen...


Olen toki töitäkin tehnyt, mutta huomattavan rauhallisesti. Töihin liittyi myös viime keskiviikkoehtoo, jolloin kipaisimme yhdessä lähikuppilaan katsomaan Steen 1:tä ihan livenä, kun tänne kerran sattui ja haastattelinkin sitä. Oli kivaa. Ensi viikolla uudestaan, siis räppiä.

Taiteellinen vaikutelma liveräpistä, ei puhelimen kameralla hämärissä parempaa saa..


Muutakin kivaa pientä olen päässyt kokemaan, Sajaniemen Taidemäkiprojekti on kohahtanut käyntiin kovin panoksin, kun tässä juur hyväksyttiin kaksi hanketta ihan peräkanaa. Ja sitten ihan taas yksityiselämää kavereiden kanssa.

Tuolla Taidemäellä on kesäperjantaisin pidetty toria ja viimeksi käydessäni väkeä riitti joka pöydälle, kauppa kävi, ihmiset viihtyivät ja kakarat pääsivät puihin kuin tikanpojat.


Nyt lauantaipäivän vietimme McGyverin kanssa puskissa. Kersantti Karoliinan nykyisellä pihalla kasvaa mahtavia puna- ja valkoherukkapensaita ja saimme komennunksen niistä marjat keräämään. Nyt on ensimmäinen punaviini muhimassa vanhan reseptin mukaan.

Kersantti Karoliina, joka nykyään on nimeltään Tollo, ei ollut tavattavissa, mutta kaverinsa Toukohousu kyllä kävi tervehtimässä ja nuhjaamassa kintuissa. Tästä näette pikku viipaleen kissojen taivaasta. Sitä riittää hiirineen, myyrineen päivineen, niitä tuovat iskälleen aamupalaksi ihan vuoteeseen asti.

Tästä luukustaan kisut siellä kulkevat omia aikojaan vanhan talon puutarhaan hommiinsa. Verannan ja eteisen ovessa on samanlainen. Systeemi on käytössä kesät talvet. Kyllä kisujen kelpaa!

Nyt istun ja pönötän yliväsyneenä tässä koneella ja nautin illan viileästä hiljaisuudesta. Vain iskias kiusaa, kortisonikuurin jouduin aloittamaan lopulta tuossa jokunen päivä sitten, kesäallergiat olivat päästä pahaan kuntoon ja astma suuttui perin pohjin. Alkaa jo helpottaa. Eilisen (perjantain) ehtoona oli muutama tuttu... äh, ystävä iltakylässä ja nautimme hyvästä seurasta ja viinistä parvekkeellamme. Kaijus intoutui vähän napauttelemaan ja hieromaan ihmisiä (laillistettu hieroja kun on). Tuo jo pitkään vihoitellut ja moneen kertaan silputtu olkapääni on taas kuin pakasta vedetty pikku käsittelyn jälkeen, nyt pääsen käsivarren lihaksiakin kunnolla jumppaamaan. Aika hieno homma, sanoisin.

Onerva taas tuulettaa ihan katollaan ja...

...Tytti toisella sohvalla. Mihinkähän minä menisin että mainittais??

7 kommenttia:

  1. Sunnuntaihalaus!
    PS. Ei enää montaa päivää, niin tavataan... :)

    VastaaPoista
  2. Olenhan minä joskus käynyt täällä sinunkin blokillasi ;D Oli niin "tutun" kuuloista tuo sinun ja McGyverin elämä. Mä oon kauhean huono käymään blogspotin blokeilla, kun mun mielestä ne on vaikeita kommentoida ja ja seliseli... Mutta sen sanon, että on sulla kaunis blokitausta! Ja edellisestä postauksesta jäin miettimään tuota armon sanomaa. Ihmisen pitäisi olla armollisempi niin toisille, mutta myös itselleen. Ehkä elämä olisi piirun verran helpompaa, mene ja tiedä??

    VastaaPoista
  3. Ah. Täytettyjä, friteerattuja kesäkurpitsankukkia...

    Katiskojen makuuasennot näyttää tutulta, pitäiskin laittaa sulle Leevistä uudet kuvat, Kalle sai uuden kameran ja kiitollinen kuvauskohde löytyy onneksi läheltä! Ei ainakaan tuu pällistelemään kameraa ja huohottamaan korvaan, kuten noi kaksi muuta nelijalkaista tahtoo tehdä.

    Upeat on olot Karoliinalla, ethän kerro Leeville!

    HannaHoo

    VastaaPoista
  4. Joo,allergia vaivaa kyllä.. paskaa! Oon tällä hetkellä suunnilleen sen näköinen kuin olisin ryypännyt ankarasti koko kesän. Enkä oo! Ihana pujo! Ja kuka malttaa pysyä poissa mustkikkametsistä (jätän tuon noin, on hauskempi), vaikka se muuraakin silmät umpeen ja saa hengen pihisemään :)

    Tuollaista luukkua juuri kaipailisin mökille, ajattelin kohta totuttaa Elliä sinne, ja maalla kissa saa mennä ulos, sanotaan mitä sanotaan. Ensin sisällä kunnes tottuu sinne ja sitten valjaiden kanssa ulos reviiriä olppimaan (No jätän tuonkin noin, tuplahauskaa..).Oisko hyvä suunnitelma?

    VastaaPoista
  5. MOIKKELIS! Minä täällä ;) Mallia "tuhlaajapojan paluu". Eli siis poistuin sujuvasti pois FB:sta, kun alkoi käydä mielialan päälle jotkin kommentit. Että semmoinen tapaus. Ja eläkepaprutkin tuli.... neljän "kiihkeän" vuoden jälkeen. Joskin kai vielä jotain kuntoutusjaksoja sun muuta mukavaa. Nyt kun helle on hieman helpottanut, on mukavaa taas kierrellä blogeissa.

    VastaaPoista
  6. Leevin kuvat lähetetty! Saa käyttää!

    VastaaPoista
  7. Ihastuin uuteen työvälineeseen....saakohan kopioida, JOS pääsen kuvan päälle ja tajuan, miten noita tehdään, heh!? Tarvitsen erilaisissa markkinoilla ja käsityömessuilla paljon paljon koukkuja!!!

    VastaaPoista