tiistai 1. maaliskuuta 2011

Nöyryys

Toden totta!
Olen nyt kerrassaan uudessa tilanteessa. Ja melkoisen avutonkin olin alkuun. Vajaassa viikossa olen oppinut suunnistamaan pyörätuolilla suurin piirtein sinnepäin, mihin olen aikonutkin. Nyt saan puetuksi kaikki vaatteet itse päälleni ja pikku järjestelyjen jälkeen pestyksi hampaani ynnä keitetyksi kahvini.

Se mihin en yletä on jääkaappi. Erittäinkin ylemmät hyllyt, joihin McGyver on viisaasti sijoittanut kaiken lihottavan. Pystyn liikkumaan kodissani suvereenisti melkein joka paikkaan. Paitsi vessaan. Jokainen pissahätä on tarkoin suunniteltava, että McGyver on hollilla avustamassa tämän manaatin huussiin. Meillä on nähkääs myöhemmin tehty lämpölattia kylppärissä ja se tarkoittaa tietenkin korotettua lattiaa. Ja kynnystä.

Huomenissa poistun ensi kertaa ihmisten ilmoille Meyran kanssa. Läyliäisissä on vuotuinen vauvakahvila, jossa juhlallisin menoin vihitään edellisen vuoden aikana syntyneet vauvat kylän täysivaltaisiksi alkuperäisjäseniksi. Eihän se minulle oikeastaan enää kuuluisi koko juttukaan, mutta pyysivät hartaasti ja minä hölmö päästin suustani taas kerran myöntävän vastauksen.

Pitäjässä liikennöi peräti kaksi pyörätuolivarustettua taksiautoa. Tämä (hovi)kuskini Päivi on pitkällä keikalla joten joudun umpiuuden auton ja vissiin kuskinkin kanssa liikenteeseen. Vaan mitäpä siitä.

Tänään on ensimmäinen päivä jolloin en ole tarvinnut kipulääkettä. Otan varmuudeksi kyllä yöksi vielä tramalin, mutta tulkitsen tämän ilmiön parantumiseksi. Jos minäkin saan pyytää peukutusta, toivon, ettei tätä kinttua tarvitse ruveta leikkaamaan, vaan että luut ovat asettuneet kiltisti ohjekirjan mukaiseen järjestykseen kun ensi viikolla menen näytille.

Kaikki muut voivat Liskolandiassa oikein hyvin. Vaikka Anonyymi-Pirjo voivottelikin kissaparkoja. Nyt tunnustan heittäneeni kyseiseen postaukseeni ihan silkan syötin vai nähdäkseni miten helposti tämä vainolaiseni siihen tarraa. Tarrasi odotusten mukaisesti. Käykääpä vaan katsomassa, oli oikein hyödyllinen linkkikin.

Vaan nyt tilaan kyydin vessaan, ennenkuin McGyver lähtee kipaisemaan kaupassa.

Eikä tule loppukevennystä tänään, katsellaan huomenna vauvojen kuvia, jos saan niille nettiluvan.

15 kommenttia:

  1. Nyt on Hannin vuoro lähettää pari enkeliä Liskolandiaan.Äidille lähettämäsi enkelit tekivät tehtävänsä ja äiti on kotona taas <3 Kiitos! Ja eiköhän ne luut mene kohdilleen takaisin ilman operointiakin. Maltat vaan parannella. Ja arvasin, että syötin heitit. Hyvähän se on tietää, että ystävämme Pirjo lukee edelleen sun kuulumisia. Kummallista tosin, ettei hän koskaan kommentoi muuhun kuin kissa-asiaan. Mutta kun on lusikalla annettu jnejne...

    VastaaPoista
  2. Toki seuraan ja odotan sitä uutista leikkauksesta, kissan leikkauksesta. Meinasin jo lopettaa lukemisesi, mutta nyt en ainakaan lopeta.


    Pirjo

    VastaaPoista
  3. Hei, sehän on kiva että Pirjo laittoi linkin, sinne on varmaan koottu kaikki se, mitä hänestä ollaan mieltä!

    Onervan edelliset pennut sai aivan erinomaiset kodit (öhöm!), joten tuskin olisi seuraavatkaan Pirjon ongelma, oikeitakin ongelmia tälle "eläinsuojelijalle" varmaan löytyisi yllin kyllin, veisi apua sinne missä sitä tarvitaan ja kaivataan...

    Mä tarttisin McGyverin, joka laittaisi lukkoon ne jääkappin hyllyt, missä kaikki lihottavat ihanuudet. Nääs kun ei itsekuria ole, niin ei ole.

    Kaivan sen jostain, joskus, ehkä. Nyt menee tarmo tärkeämpiin asioihin.

    Paranemista, kaikin voimin toivon että luut menisi hupsistakeikkaa tosta vaan paikoilleen ja ne kivutkin olisi ainakin kintun osalta ohimennyttä!

    Hanna

    VastaaPoista
  4. Syötti upposi odotettua paremmin: nyt hän ei ainakaan lopeta :D Olisikohan tällä empatiakykyisellä Pirjollamme jotain kaunista ja lohdullista sanottavaa tästä Liskonaisen omasta tilanteesta? Vai keskittyykö hän kissakytikseen, ja me muut seurataan Liskonaisen selviytymistä tästä viimeisestä kolarista.

    VastaaPoista
  5. Peukkuja kovasti!!! Kyllä se hoituu kipsillä, kunhan et ala airopikkaamaan :)

    VastaaPoista
  6. Toistan itseäni kun olen onnellinen puolestasi McGyverista; terkkuja ja vaikkapa halaus siihen lisäksi! =)
    Peukutan lujaa luiden puolesta ja sinunkin tietysti, Rakas!!!
    (huokailen, harmittaa ja suunnittelen kaupassa käyntiä minäkin..)

    VastaaPoista
  7. Peukkuja!!

    Ihmettelen vaan että eikö tähdellisempää seurattavaa tai kritisoitavaa mistään löydy kuin yks kissa? =D Mutta pakkomielteensä kullakin.

    VastaaPoista
  8. Halaan saadakseni vastahalauksen... ♥

    VastaaPoista
  9. Hanna: Eihän pointti koskaan ollut siinä etteikö Liskonainen osaisi hoitaa pentuja luovutusikään ja järjestää heille hyvää kotia. Pointti oli siinä, että miksi teettää tahallaan maailmaan lisää pentuja kun nyt jo on liikaa kodittomia. Ilmeisesti tämä meni teiltä ohi ja lujaa (niin voi käydä kun vain nuoleskelee). Liskonainen kun ei ikävä kyllä ole maailman ainoa joka ajattelee "mutta kun mä hommaan niille hyvän kodin". Ajatella jos me kaikki ajattelisimme näin, maailmahan pursuaisi kissoja. Toiset meistä on vastuullisia sekä vähemmän itsekäitä ja lopetuttaa kissansa turhan sikiämisen heti alkuunsa, näin itse eläinkin voi paremmin. Leikkauttaminen kuuluu yhtä oleellisesti kissan huolenpitoon kun ruokkiminen.


    Pirjo

    VastaaPoista
  10. Oletkohan Pirjo muistanut ottaa lääkkeesi tai kellonajasta päätellen, ottanut vähän liikaa?
    On mahdotonta kuvitella, että Liskis olisi jollain tapaa sellainen ihminen, joka jättäisi eläimen heitteille. Tässähän on käynyt juuri päinvastoin.
    Eiköhän ne vastuuttomat, eläimiä omaavat ihmiset ole ihan toisaalla.
    Esim. kissoja (kuin myös muita eläimiä) on perheissä, joissa ei ole rahaa/kiinnostusta/jaksamista (valitse oikea vaihtoehto) antaa niille asiaankuuluvaa ruokaa, hoitoa, lääkärikäyntejä - saati sitten leikkauksia.
    Näissä perheissä kissat jäävät valitettavasti heittelle, eivätkä varmaan yksikään perheen mahdollisista lapsista.
    On totta, että kissoja on liikaa, kun verrataan siihen, kuinka monella niistä on hyvä koti.
    Kuten ihmisille ja kissoillekin on terveellistä tehdä yksi "pentue".
    Herää todellisuuteen tai vaihtoehtoisesti, jospa jättäisit Liskiksen vainoamisen. Haukut väärää puuta.
    ST

    VastaaPoista
  11. Onervahan on perheessä jossa ei ole rahaa/kiinnostusta/jaksamista leikata kissaa...

    Huolehtimisen ja välittämisen sijaan kissa nakataan kiimassa pihalle vaikka edellinen pentue menehtyi ja emo oli kuolla. Tapauksen jälkeen luvattiin ettei riskiä enää oteta ja kappas, riski otettiin ja arvatenkin otetaan vielä uudelleen (ja uudelleen ja uudelleen). Voisin vaikka vannoa, että tänä keväänäkin on jo viskattu kissa pihalle viis veisaten tuleeko se kotiin raskaana vai ei. Tämäkö on vastuullista toimintaa?

    Kissoilla ei ole mitään tarvetta teettää yhtään pentuetta, se on ikivanhaa olettamusta. Tervetuloa tälle vuosituhannelle.

    Pirjo, joka toisinaan joutuu valvomaan öisin jotta muut pysyy lääkkeissään

    Kysymyksiä ja vastauksia kissojen leikkauttamisesta.

    VastaaPoista
  12. Kirjoitin tosi pitkän kommentin, jonka sitten poistin. Tuli liikaa kirjoitusvirheitä, kun huutonauran täällä samalla. =D
    Me ollaan Liskis kuule ihan kamalia, meidän täytyy nyt se vaan uskoa, kun toinen sanoo. Ollaan sitten menty teettämään kissoillamme poikaset. Vankilaanhan meidän sietäisi joutua. Minä tahtoisin ainakin kovasti vielä yhden pentueen, jonka kehittymistä saisin katsella, mutta itsekkyyksissäni menin leikkauttamaan kissat. En meinaan enää kestänyt kattella toisen tuskaa eikä korvat jaksaneet sitä huutoa harva se kuukausi. Mitä, jos Pirjo keskittyisit joskus vaikka niihin omalla alallasi oleviin ongelmiin. Vanhukset ilman juttuseuraa tai ulkoiluttajia jne... =D

    T:Tiijja

    VastaaPoista
  13. Pirjomme on nyt mennyt liian pitkälle henkilökohtaisessa loukkaamisessa ja haukkumisessa. Onko blogspotissa mahdollista estää tällaisen sivistymättömän kommentoijan vierailu blogissa, kuten esimerkiksi fb:ssa on mahdollista?

    Pirjon tarkoitus ei ole auttaa kärsiviä eläimiä, vaan mollata meidän ystäväämme. Ja me, jotka Liskis tunnetaan ja hyväsydämiseksi, aidoksi ihmiseksi sekä erityisesti eläinrakkaaksi tiedetään, ollaankin sitten "nuoleskelijoita".

    Tulepa Pirjo välillä minun blogiini riehumaan, löydät elämästäni varmaan arvosteltavia epäkohtia. Mutta voipi kyllä sitten tulla luntakin tupaan, en ehkä osaa ottaa sivistymätöntä käytöstä vastaan yhtä aikuismaisen rauhallisesti kuin Liskis tuntuu ottavan...Aikaa sinulla tuntuu siellä "hoitotyössä" olevan yllin kyllin, kun kerkiät netissä surfailemaan. Ettei vain jäisi hommat tekemättä ja hoidokit hoitoa vaille.

    VastaaPoista
  14. Tiijja: Hienoa, että osasit katsoa omaa napaasi pidemmälle. Omistajan halut eivät saa mennä lemmikin hyvinvoinnin edelle. Kuten olen monesti sanonut, Liskonainen on varmasti eläinrakas ja osaa huolehtia lemmikeistään, tämä leikkausasia on ainoa joka jostain syystä tuntuu olevan mahdoton asia Liskonaiselle.

    Tiedä sitten mikä on se syy miksi niitä kissoja ei voi leikata? Olisi mielenkiintoista tietää miksi, mutta sitä vastausta meille ihmettelijöille tuskin koskaan suodaan. Liskonaiselle tuntuu olevan tärkeämpää pitää jääräpäisesti pintansa kun miettiä hetki mikä olisi kissojen etu. Etu ei voi olla toistuvat fyysisesti ja psyykkisesti rasittavat kiimat, hormonimyrskyt, raskaudet, synnytykset, pentujen hoito, lähes kuoleminen ja kuolleiden pentujen aiheuttama suru. Kissa ei koe äitiyttä ilona kuten me ihmiset, kissalle se on rasite.

    Hanni: Minulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta blogiasi kohtaan.

    Missä minä olen sanonut olevani vanhustyössä tai hoitotyössä ylipäätään? Älkääs nyt naiset lukeko taas rivien välistä kun ei siellä mitään ole. Ottakaa välillä ne "liskislasit" pois silmiltä ja lukekaa tekstejä ilman ennakkoluuloja ja omia kuvitelmianne.


    Pirjo

    VastaaPoista