sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Päävikaista elämää

Ihminen keksii aina jotain sijaistoimintaa välttyäkseen joltain vähemmän miellyttävältä. Sen sijaan että tarkastaisin kirjoittamani nuorisopoliittisen jutun ja lähettäisin sen eteenpäin, rohkeninkin avata paketin, siis kirjekuoren...

Jouduin helmikuun alussa valitsemaan kahden tärkeän samanaikaisen menon välillä. Valitsin Aino-Kaisan tukiryhmän kokouksen. Ja jätin päävikaiseni oman onnensa nojaan.

Toki minulle vakuutettiin "että hyvin me siellä kerran pärjätään ilman sinuakin". Toimitinpa sitten avaimet ja ohjelmaksi suunnitellun materiaalin kerholaisille ja häippäisin Riihimäkeen.

Illan ohjelmassa oli keskusteluharjoitus, joka myös toimitti keskittymisharjoitusta. Sellainen "minä olen..., minä toivon..., pelkään..., arastelen... jne" -juttu.
Arvoin juuri tämän tehtävän juuri tälle päivälle jolloin en itse ole "ohjaajana" estämässä vapaata pohdintaa. No nytpä sitten avasin kuoren ja kävin tehtävät läpi.

Ensimmäisen kerran tunsin suunnatonta voimattomuutta ja vajavaisuutta kerhon vetäjänä. Vastaukset saivat ihokarvani pörhistymään. Niin rehellisiä ja suoria. Ne tuntemukset ja tarpeet eivät koskaan ole muutoin kovin luottavaisessa kerhossamme koskaan tällä tavoin tulleet esiin.

Mutta tässä tehtävässä tulivat. Samalla tuli esiin kerhomme suunnaton merkitys sairastuneelle. Ystävyyttä, läheisyyttä, luottamusta, suvaitsevaisuutta. Turvallisuutta edes kerran kuukaudessa, vertaisten kanssa yhdessä.

Tehkääpä tekin, rakkaat lukijani, tämä tehtävä. Joko ihan yksin tai perheen, läheisen kanssa. En kaipaa vastauksianne, mutta kaipaan ymmärrystä ja oivallusta tehtävän tekijältä. Toisaalta, niin halutessa, voi kopioida kysymykset omaan blogiin ja vastata myös julkisesti.

Uskallatko?

KESKUSTELUHARJOITUS

(lue keskittymisharjoitus)

Jatka lausetta...

Minä olen...

Tarvitsen...

Toivoin...

Olen luonteeltani...

Tällä hetkellä elämässäni on tärkeää...

Tulevaisuudessa minulle on tärkeää...

Kolme asiaa joita tavoittelen...

Olen hyvä...

Haluaisin kehittää itseäni...

Välttelen...

Tunnen epävarmuutta...

Olen ylpeä...

Paras puoleni on...



Nyt ei tule loppukevennystä koska tähän suunnittelemani kuva on taas jossain muualla kuin pitäisi...

4 kommenttia:

  1. Joo'o, herättäähän tollai lauseittenjatkamiin ajatteluu.

    VastaaPoista
  2. Saatan joutua vastaamaan julkisesti noihin harjoitusjuttuihin... =)

    VastaaPoista
  3. Pakko on tuota ryhtyä tekemään, mulla kun muutenkin pysähdyksen paikka elämässä. Tarttee miettiä, mihin isona ryhtyisi.

    Kiitos onnitteluista, meillä oli ihanaa! Lasillinen vaihtui siskon ja ystävien toimesta vähän isompaan juhlaan, mistä mulla ei ollut aavistusta, saldona palanut jalkaterä (kiehuvaa vettä loiskautin) ja musta silmäkulma, johon syypää äitini..76-v.

    Leevi kehrää terveiset.

    Hanna

    VastaaPoista
  4. Tuossapa hyviä kysymyksiä mietittäväksi... ystävänpäiväterveiset ja hyviä voimisia teille!

    VastaaPoista