Kipeää

Tänään on vietty laillisesti vihityn kanssa röllipäivää. tarkoittaa siis sitä että kaikki hommat on tehty ja nyt vaan lojutaan sohvilla ja lipitetään viintä ja puhutaan asioista.

Hienoisessa nousuhumalassa tulevat puheeksi myös aika kipeätkin asiat. Lapsuudesta, Biologisesta isästä, edellisistä avioliitoista ja syistä niiden purkautumisiin. Olen aika verillä henkisesti. Mutta joskus on uskallauduttava näidenkin asioiden käsittelyyn. Tänään sain suustani ulos juttuja joita en voi edes tuonne vainajien puolelle kirjoittaa. Ainakaan pitkään aikaan. Nautimme vaan yhdessä olosta ja luottamuksesta.

Nyt ei maailmaani mahdu mitään keventävää. On vain tärkeää että minulla on kotonani ihminen jonka kanssa voin turvallisesti ruotia menneisyyttäni.

Laillisesti vihitty on syntymäpakana. Kastamaton kurja, mutta ymmärtävä ja suvaitsevainen, julkikristitty vaimo on asiaa. Ehkä juuri sen vuoksi on niin helppoa jakaa menneisyyden kauhuja. Juttuja joita en kyennyt ottamaan käsittelyyn edes kallonkutistajani kanssa kuuteen vuoteen.

Tämä n yt oli vähän vakavampaa. Mutta sekin oli kirjoitettava julki.

Lisää inhokkeja

Hanni tivaa nyt inhokkiruokia. Piti oikein pysähtyä miettimään. Sen verran kaikkiruokainen olen.

Muutamia ällötyksiä sentään löytyy ja tässä ne tulevat kaiken kansan tieton:

Hapansilakka, surströmming. Olin murkkuna piikomassa pohjoisessa Ruotsissa yhden kokonaisen kesän. Kesken pestini heräsin yhtenä aamuna kuvottavaan hajuun joka tunki kaiken lävitse. Ensi töikseni tietty tarkistin hoidokkini, Patrik 3v, vaipan eikä sieltä löytynyt syyllistä hajun tuottajaa. Mitä alemmas pääsin kolmikerroksisen omakotitalon rappusia voimistui se käsittämätön löyhkä. Puoli kaupunkia oli kokoontunut keittiöön nauttimaan ruåtsalaista perinneruokaa, niitä hemmetin hapansilakoita tunnbrödin kanssa. Mukana tietty snapsit joita otettiin tiiviiseen tahtiin. Ei kai sellaista moskaa ilman viinaa edes ruotsalaiset kykene nielemään.
Siis ehdoton ei hapansilakoille! 0 pistettä.

Sitten se tilliliha. Kansakouluaikana ( joo, olen niin vanha että olen kansakoulun kasvatti) sain elinikäisen annoksen tillilihasta. Se oli iljettävän limaista, möykkyistä ja ällöttävää. Vaikka sittemmin olen oppinut sitä ruokalajia itse tekemään ja jopa syömään se ei silti kuulu lemppareihini enkä sitä vapaaehtoisesti suuhuni pane. 0 pistettä.

Tiistaikeitto. En ole koskan ennen enkä koskaan jälkeen kuullut tuosta ruokalajista. Se kuitenkin vainosi minua ja kohtalotovereitani taas kansakouluaikaan. Siinä keitossa oli kasviksiksia, maitoa, riisiä, vähän niinkuin suurustettu kesäkeitto. Kun sitä yritti nieleksiä tulivat kyyneleet silmään ja tahdoton yökkäysreflekesi valtasi koko kehon. 0 pistettä.

Silliä en syö! En, en ja en. piste. Ainoa poikkeus on taiten valmistettu vorsmak. Olen kerran eläessäni maistanut silliä ja aiheutin sillä kokeilulla pienoisen skandaalin lempienoni (rauha hänen sielulleen) häissä. Siihen aikaan, pyhällä 60-luvulla oli maalaishäissä muotia voipeipäpöytä. Kirjaimellisesti. Otinpa siis houkuttelevannäköisen munalla, sillillä ja tillillä päällystetyn leivän ja kun ensimmäinen palanen oli nielaistu tulivat edellisetkin leivät ylös. Vauhdilla. 0 pistettä.

Silakka on hieno kala. Ja maukas ynnä monipuolinen. Silakasta on kuitenkin tullut inhokkiruokatarve terveydellisistä syistä. Toimii samaan tapaan kuin maapähkinät. Henki menee, tai siis ei ainakaan kulje niin kuin oppikirjassa sanotaan. Jopa silakan käsittely a) itse, b) samassa tilassa aiheuttaa limakalvojen turpoamisen ja ankaran anafylaktisen shokin. 0 pistettä.

Kaikki kiemurtelevat ruoka-aineet ovat jo ajatuksena vastenmielisiä. Ankeriaat, nahkiaiset ja ne tyypit joita Susikairan akka kuvitteli suolakurkuiksi saavat ihokarvani nousemaan pystyyn. o pistettä!

Muuten syön mitä hyvänsä ja paljon, senhän näkee jo mitoistanikin.

Oletkos nyt Hanniseni tyytyväinen. Saanko vähäiset kommenttivarkauteni anteeksi?

Voi että rakastan tätä yhteisöämme! Seurakuntasisarkin lähettää terveisiä ja lupasi palata linjoille tässä kevään aikaan.

Omin pikku kätösin

Hosuin taas eilen ensimmäisenä kommentoimaan Susikairan akan juttuja. Eiköhän sieltä tupsahtanut taas haaste!

Akka oli kirjannut ohjeet ja säännöt näin:

Ensimmäiset 5 ihmistä, jotka kommentoivat, saavat jotakin tekemääni. Minun valintani. Sinulle.

Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia:

- Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni.
- Tekemäni juttu on vain sinua varten.
- Se tehdään tämän vuoden aikana.
- Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä!
- Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvin omituista.

Haaste?

Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain!

Näin! Nyt on jatkettu haastetta asiankumaisin, eiku: asianmukaisin menoin. Uskallatko kommentoida?