Osaisipa ihminen alkaa jokaisen päivänsä riemulla, odottaen päivän antia innokkaan uteliaana.
Vaan eihän elämä sellaista ole. Eilispäivältä jää aina joku maalitahra viitoittamaan tämän päivän suuntaa. Antamaan vihjeen siitä mihin suuntaan tänään on edettävä.
Minua on tuijotellut tuossa työpöydällä toistakymmentä metriä eri vahvuista hopeaa, läjä kiviä ja valikoima työkaluja.
Tilauskorut ovat jo ohittaneet suunnittelupöydän ja ovat mittoineen ja malleineen valmiina päässäni. Olleet jo hyvän tovin. Olen luvannut niistä suurimman osan elokuun alkuun mennessä.
Viissataakuus lenkkiä.
Nämä ja muutama setti lisää ovat se korunvalmistuksen tylsin vaihe. Mittaat, mallaat, taivutat ja lasket. (tai no, en mä mitään laske, veivaan noita varuiksi aina paljon, hukkaan ne eivät jouda eikä ylimääräisiä koskaan jää tähteelle)
Seuraava yhtä tylsä vaihe on takominen.
Jokainen lenkki saa samanlaisen käsittelyn:
lenkki ruustukille, napautus koruvasaralla, seuraava lenkki....
Kun tilauksia sattuu samaan syssyyn useampi kuten nyt, on nöyrryttävä sarjatyöhön jotta jotain valmistuisi. Samalla on jokainen lenkki käsiteltävä uniikkina, takomalla lämmin ajatus ja siunaus vastaanottajan koruun. Vain silleen syntyy henkilökohtainen ja ainutkertainen Velhonkoru.
Osa nyt valmistuvista on nilkkaketjuja ilman korukiveä, yhteen istutan turkooseja jotka ovat vastaanottajan voimakiviä, kaulaketju saa voimakseen syvänpunaisen jaden...
Muihin tulee käsintaottoja amuletteja, 925/1000 hopeaa.
Maltatko odottaa lopputulosta?
Edit Piaf:
Kattokaas kun se on ollut reipas, nää lähti jo matkalle uuteen kotiinsa pohjoiseen:
Pituus n. 70 cm, 925/1000 taottu hopea, värjätty jade
Rakastatko vielä kun on ilta?
