torstai 13. joulukuuta 2012

Lautaskattaus

Tänään meninkin AVH-kerhoon liftillä.

Yleensä uhmaan säätä kuin säätä ja vaikka kannan Harley Parkonsonin kohteeseen jollei se itse pääse lumessa eteenpän.

Tänään koitti  vaan sellainen epäsuotuisten tilanteiden päällekkäisyys että annonin itselleni luvan toimia helpoimman kautta. Soitin siis Tuulalle joka sanoi potevansa ankaraa vitutusta eika halua lähteä mihinkään. Liskonaisen suostuttelutaito on edelleen voimissaan ja niin  Tuula-ystävä tuli kuin tulikin autolla minut ja painavan puhahilkankorini noutamaan kotiparvekkeelta asti.

Tänään leivottiin yh.. melkein yhdessä. Loihdimme kauniita joulutorttuja. Ei puolikuita, ei tähtitorttuja, vaan sellaisia hauskoja ja erityisen helppoja juttuja joista tuli tasaisesti kohonneita ja tasaisen kypsiä herkkuja.

Ai kuva? Ei ole kuvaa. Kameran jätin suosiolla kotiin ja matkaan varaamani puhelin odotti kotiin palatessa parvekkeen kynnyksellä. Tai olisi odottanut, mutta se oli ryhtynyt soimaan ja McGyver sen pelasti vastattuaan talteen.

 Olin varannut mukaan myös ääneenluettavaa. Minulla on kirjahyllyssä aarre (muiden aarteiden joukossa). Topeliuksen ihanainen ja alkuperäinen Boken om Vårt Land, på svenska ja vuodelta 1905. Olin tihrustanut sieltä valmiiksi luettavaksi tarinan suomalaisten eri heimojen saapumisesta maahamme ja alkupuolen elämän menosta. Se kallisarvoinen teos odotti minua parvekkeella, osin peittyneenä hentoon lumeen. Tallessa olivat sentään molemmat. Ja hyvin saatiin jouluinen ilta kulumaan ilman niitäkin.

Tässä on taas pidellyt mukavasti kiirettä.

Viikko sitten maanantaina olikin melkein huippupäivä. Tavan mukaan istuin koneella kirjoittamassa viikon juttuja lehteen ja valmistauduin pariin haastatteluun. Kun nousin työtuolista kompastuin koiraan. Koira, se Roosavanhus  on ottanut tavakseen makoilla joko jaloissani työpöydän jalkatilassa tai kiertyneenä tuolin jalan ympärille. Nyt oli tuolinjalan vuoro.

Niinpä koira oli repaleisen näkökenttäni ulottumattomissa ja tietenkin tallasin sen päälle. Koira siitä hätkähti jalkeille ja niin sitä mentiin. Makoilin lopulta aivan eteisen ja työhuoneen ovella enkä totisesti tiennyt itkeäkö vai nauraa, niin ruhtinaallisesti sattui. Kun sain vähän ääntä kuuluville kiljuin McGyveria avuksi nostamaan mummon lattialta. Lopulta tuumasin että taisin sittenkin selvitä pelkillä mustelmilla. Siispä kengät jalkaan, kamera kainaloon ja menoksi. samoilla joilla kaahasin vielä valtuustoonkin ja vasta iltamyöhällä kotona kenkiä riisuessani hokasin että ei pelkillä mustelmilla taidettu selvitä.

Seuraavan päivän seitsemän tunnin seikkailu erilaisissa päivystyksissä toi tulokseksi reseptillisen panacodia ja diagnoosin murtuneesta päkiästä. Silleen kivasti nivelkohdassa, johon ei kipsiä saa laitetuksi. Eikä sillä kuulemma tarttis kovasti kävellä. Mutta ette kerro kenellekään, onhan sitä nyt ihmisen liikuttava, eikö.

Vauvat voivat mainiosti.

 Tyttöjen itsenäisyyspäivän tervehdys.

 Olga hiffasi lautasruokailun idean nopsaan. Samalla vauhdilla menee puhdas vesikin leikkien tiimellyksessä.

 Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

 Äiti-Onerva näytti mallia, Olga hoksi heti, Tilda tuumi että HYI! tässähän kastuu! Missä tissssiiii?

Tytöt tayttävät yliyönä neljä viikkoa ja kuvittelin antavani niille jo kiinteää huttua. Kuinkahan tuo suunnitelma pitää, neidit kehittyvät sisaruksiksi kovin eri tahtiin.

Eiköhän tämä taas piisaa. Vähän pakottaa poskia ja ottalohkoa. Flunssaa pukkaa. Otan vielä mukillisen glögiä ja menen maate. Huomenaamulla on oltava freesinä hammasläärissä juurihoidossa.

Joo se juurihoito onkin ollut juttu!

Tasan kolmesataakuusikymmentäsiisi päivää kesti saada se puudutusaineasia hoitoon. Kun sovittuna päivänä änkesin hoitotuolille juurihoitoa varten en sitä saanutkaan. Paikalla oli ljatvialjainen naislääri (oikein mukava ja taitava, vaihtoi sentään yhden irronneen amalgaamipaikan muoviin)ja hän sanoi että mjinä ljatvialjainen mjinä ei tee juurihjoito, suomalainen ljääkäri tekee juurihoito. Niinpä suomalainen ljääkäri toivottavasti tekee mulle huomenna juurihjoito, ennen kuin väliaikainen apupaikka putoaa tai minulta menee hjerrmo.

Jouluglögi?
No jollei se repsetti ole sinulla tallessa, lunttaa täältä.

Minä lämmitän sen glögin ja menen maate.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Olga Korbut ja Tilda Swinton

Saanko esitellä: voimistelutähti Olga Korbut ja näyttelijä Tilda Swinton.

Tytöillä on jo omat luonteensa ja erityistaipumukset hyvin esillä. Viisitoista vuorokautta ja tunnit päälle on neidoilla nyt ikää ja silmät lähestukoon auki molemmilla.

Tildan tuleva äiti tuumi feissarikuvasta että humalaiselta vähän näyttää... no ehkä hieman. Silmät sikinsokin ja käynti on kovin huojuvaista ynnä nuokahtelevaa. Tässä vaiheessa ne on vielä kovin sielua hykerryttäviä, mutta veikkaanpa että tytsyjen suloisuus on jo parin viikon kuluttua vallan muuta.

Ja kun niiden kanssa on viihdyttävä helmikuun paremmalle puolelle, on kissanpentujen suloisuusannos taas vähäksi aikaa tyydytetty.

Onnekseni McGyver, se kaikkien kissanvihaajien äiti, on kovin taipuvainen niiden kanssa lörpöttelemään ja niitä hölväämään. Ja kunhan tytöt tuosta liikekannalle ryhtyvät, ovat Tytti ja Roosakin tarhantäteinä vuorollaan. Luulisin.

Oikein odotan sitä kohdakkoin koittavaa päivää kun aletaan opetella lautasruokailua.

Liskolandia laskeutuu ensimmäisen adventin sanomaan.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Eilen polun laitaan kasvoi mandoliinipuu...

























Tabula rasa...

tuli sellainen tyhjän paperin syndroma ihan yllättäen.


Liskonainenhan ei ole kovin kätevä emäntä, sen tiesimme. Siksipä McGyver on tässä luolassa se joka pitää lattiat näkyvissä ja pyykit järjestyksessä. Siis yleensä.

Nyt kun  meillä vietetään lasinhaurasta elämää ovat nämät tehtävät jotenkin ujuttautuneet minun niskoilleni.

 Katsokaa vaikka:


 Ensinnäkin Chiliharrastus käynnistyi vaatimattomasti. Ulkona hedelmöittyi kolme chiliä, yksi tuollainen, joka muuttuu kypsyessään hereän punaiseksi, kaksi sellaista oransia, lyhyttä ja pulleaa, melkoisen tuikeaa. Ne siis syntyivät pihalla, mutta varsin chileiksi ne muuttuivat vasta ikkunalaudalla.

Sitten tuli yllätysvauva. Tuo tyyppi joka somasti kihartuu ja pullistuu ja varmaan kohta alkaa punastella. Että siis neljä chiliä. Rotua en heistä tiedä enkä tällä kertaa juur piittaakaan siitä tiedosta. Tuokin kaveri punastuttuaan muuttaa liesituulettimen päälle kuivumaan. Ja sitten lajitoveriensa kanssa purkkiin odottamaan tulevaa. Noista neljästä ei taida syntyä kovin suurta satsia säilykechiliä?




Minun eteiseni on aika mieleinen. Tavoite on mieleinen. Sanokaa kuulkaa miten noita pahvilaatikkopinoja hankkiutuu joka paikkaan? Miten kauniissa kivikorissa on heijastimia ja paripuolia nahkahanskoja? Patterin vaihtoa odottavia ulkoilulamppuja? On siellä tietty kiviäkin. Kengät ja  crocsit ja saappat ja villasukat levittäytyvät uhkaavasti ja vaatetanko tursuaa? En käsitä. Käykö teille koskaan näin?

Ja nyt varoituksen sana erityisesti Stanstalle: Tytin ja Roosan mielenkiinto on kohdistunut komeaan ja paksujalkaiseen hä... no siihen, kyllä te tiedätte.



Tässä männä viikolla teimme MaijaStiinojen kanssa retken sinne Savi-Heinä puotiin. Suska oli varannut joka ämmälle läjän tarpeita joista loihdimme joulukranssit ulko-oveen ja sellaisen kultaisen pallon johon kuumaliimalla istutettiin risuja ja männynkäpyjä. Ja punaista silkkinauhaa. Ja jotain vihreitä marjan näköisiä juttuja. Olisin siitäkin ottanut malliksi kuvan, mutta en nyt muista mihin sen lykkäsin. Sorry.



Tällainen läjä kissoja pitää majaa makuuhuoneessamme. Jostain syystä ensimmäisenä syntynyt poikavauva eli vain reilut kaksi vuorokautta, mutta nämä tytöt voivat mainiosti. Tuo tumma kilppari (se on vähän jemmassa, silleen niinku piilokuvassa, löydätkö?) on nimeltään Tilda ja muuttaa adoptoituneen kummipoikani siskolle, kunhan vielä kuluu  sellaiset yksitoista viikkoa. Parin päivän kuluessa tytöt alkavat aukoa pikkusilmiään. Jänskää!




Pidän myös kovasti työhuoneestani. Sen seurustelunurkkaus viehättää sieluani. Mutta mitä tekee tennissukka kirjahyllyssä? Tarkoitan että tuokin kulmakaappi on kerännyt ihan ihmeellistä ja asiaankuuumatonta roinaa sisälleen. Okei, siellä on myös korjaamatta se alkuperäinen ja hyväksytty, sittemmin hylätty pesä, jonka Tytti kuitenkin makasi kelpaamattomaksi.

Sielulleni olisi varmaan tehnyt hyvää purkaa tuntojani nyt. Pohtia pelkojani ja huolta tulevasta ja taloudellisesta pärjäämisestä. Uikuttaa totaalista uupumusta, joka iski salakavalasti mutta odotettaasti kun pahin oli ohi eikä tarvinnut  enää olla vahva.

Mutta tyhjälle taululle syntyi tällainen tarina.

Tukirukouksia otettaan vastaan.

Kiitos ja anteeksi.