keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Onnistuipa!

Siinä ne nyt syö. Koko sakki.

Käytännön syistä, mm. siksi että Roosan linjoja on nyt vanhemmiten vartioitava, kissakattaus on vanhalla tietsikapöydällä olohoneessa. Kas kun kissat syövat murun silloin, toisen tällöin ja Roosa puolestaan syö kaiken mikä on saatavilla.

Alkuperäiset kaksi, nuo oikean puoleiset, mahtuivat mainiosti keittiössä einehtimään pakastimen päällä, mutta nuo kaksi uutta läskikasaa vaativat lisätilaa.

Ei muuta. Menen Kaivamaan maata jalkojeni alta. Siis tekemään pesää talvehtiville yrteilleni pihalle.

Paitsi että sen verran on kerrottava että puhelimeni laturi, sellainen kaksimillinen on kadonnut mystisesti. Se on kyllä täällä seinien sisällä, mutta luullakseni vain kissat tietävät, missä. Niitä vanhempia lojuu joka toisessa laatikossa... Olin aikeissa mennä R-kiskalta kyselemään josko niillä olisi myynnissä, mutta kas kun sattuikin Päivi-taksini osumaan kohdille ja hokasin kysyä löytyisikö hänen autostaan sellaista. Ja kuulkaa, kyllä löytyi, useampikin. Mitä Päpän autosta ei löydy, sitä ei asiakas taida tarvitakaan.

Hähä, kerkesinpä ennen Edit Piafia!

... ja nyt menen sinne pihalle...

maanantai 19. syyskuuta 2011

Hamsterit

Tuntuu kuin eläisimme täällä Liskolandiassa Huovisen Hamsterien aikaa. Lauantaina McGyver imuroi ja pesi kontaten kaikki lattiat aroniasession päättymisen kunniaksi.Minä puolestani oli töissä. Olin Sajanemen Taidemäen talkoissa (aika niukasti, mutta olin). Tein myös haastattelun perheestä joka oli harkinnut hyväksi ostaa Sajaniemen toisen koulurakennuksen kodikseen.

Samaan syssyyn pidettiin Jokiniemen Pyrinnön ulkoilupäivä, Loppijärven ympäripyöräilytapahtuma. Sentään kuusitoista osallistujaa lähti leikkiin mukaan, kyseessähän ei ollut kilpailu, vaan yhdessä liikkuminen. Vaikka matkat olivat kovinin eri pituiset, 11 - 80 kilometriä, riitti sentään jokaiselle pyrähdykselle osallistujia.

Jokiniemen Pyrintö (tästä pitäjästä ei urheiluseurat lopu ihan alkuunsa)on vanha työväen urheiluseura, joka muiden kaltaistensa kanssa yhdistyi aikanaan Lopen Urheilijoiksi. Viime aikoina on taas syntynyt tarve paikalliselle perusurheiluseuralle. Siitä alkoi Jokiniemen Pyrinnönkin uusi aikakausi.

Minäkin olen jäsen. Aikoinaan ohjasin viitisen vuotta nuoria, hyvin nuoria, alle kouluikäisiä ja alakoululaisia salibandyn saloissa. Nyt kykenen enää makkaranpaistoon ja ilmoittautumisten vastaanottamiseen.

Mutta mitä siitä, huoltojoukkoja tarvitaan aina ja etenkin paikallislehden senttareita paikallisiin tapahtumiin.

Mutta tuo hamsterijuttu oli kait se pääasia tällä kertaa.

En enää tohtinut ottaa oranssia kuvaa jääkaapistani. Kas kun lauantaiehtoona parvekkeelle pöllähti melkoinen määrä tyrninoksia. Täynnään mehukkaita ja kypsiä marjoja.

(pankaa merkille luomu-liskis,
viimeisetkin punaiset ovat häipyneet päästäni ja tilalla ovat upeat luonnon tekemät harmaat raidat.)

Ei kait siinä muu auttanut kuin viettää sunnuntai tyrninpoiminnassa ja säilönnässä. On muuten sormenpääni vähän arat. Vaikka Raisa lajikkeena ei ole kaikkein piikikkäimpiä, riittää senkin oksissa kiukkuisia, isoja ja teräviä piikkejä. Joita en tietenkään näe, tai silleen osaa hahmottaa ja niinpä ovat kämmenet, sormenpäät ja sormien syrjät tikkujen haavoja täynnä. Onnistuinpa saamaan katkenneita okaita sorminahkoihini. Kuinka sinä onnistuit poiminnassa Katinka?



Toin lauantaina reissuiltani tuliaisiksi myös ison säkillisen omenoita. Jo ennen kuin itse heräsin, oli McGyver hauduttanut niistä ihanaa hilloa. Silleen että omenoista otettiin vain siemenkodat ja kannat pois, muuten ne pehmitettiin alkuun hellan levyllä ja lopulta niitä haudutettiin pari tuntia 200 asteisessa uunissa. Kauniita ja herkullisen näköisiä niistä tuli, harmi etteivät allergiani ja massuni siedä omenaa missään muodossa.

Mutta ovatpa pakastin ja jääkaappi molemmat täynnä marjoja ja valmiita tyrni- ja omanasäilykkeitä entisten lisäksi. Nam.

Tässä yksi herkkurepsetti:

Otetaan litran kasari, teräksinen ja paksupohjainen.

Laitetaan kasari puolilleen tuoreita tyrnin marjoja
.

Lisätään ainakin kolme desiä hillosokeria.

Lisätään puolitoista desiä kiehuvaa vettä.


Hämmennellään syntyvää ja mehustuvaa seosta puukauhalla kunnes se alkaa kuplailla, silleen hymyillä.

Ei polteta sitä pohjaan vaan vähennetään lämpö hiljaiseksi.
Eihän nyt sentään tahdota tappaa sitä kaikkea C-vitamiinia
joka ei oikein viihdy yli kuudenkymmenen celsiusasteen lämmössä.

Lisätään liivate.
Minä käytin jauhetta,
jonka ohjeen ja litramäärän mukaan lisäsin kasariin.

Sitten vaan seos talouskelmulla suojattuihin astioihin, esim jälkiruokamaljoihin ja pim! maukas, kirpeän makea hyytelö oli valmis parvekkeelle jäähtymään ynnä hyytymään. Oivallinen joululahjaidea, sanoisin.


Mutta on täällä eletty ihan yksityiselämääkin. Katsokaa vaikka:

Meidän karvaisista ei taida ikinä saada yhteiskuvaa. Tuossa on kuitenkin valtaosa kuka mitenkin nirvanassa.

Hugo-tätiä ei taas huvittanut olla kenenkään kanssa, erillisessäkin kuvassa ilme on vähän yrmeä. Mutta tyttö on hoikistunut kuluneen kuukauden aikana, Tytti on aika peto leikkimään toisten kisujen kanssa ja nyt sillä (siis Tytillä) on taivaan paikat kun on kaksi uutta kaveria. Onsku ei ole kovin leikkisä kissa.

Pöydällä ovat viinilasit joista maistelimme aroniaviintä sekä tuhdimmat aroniaviinapaukut. Ohje: 4 cl vahvaa aroniamehua, 4 cl koskenkorvaa, rakennetaan, ei jäitä. On kuin laadukasta likööriä. Tekisin mieluusti marjoistani oikeaakin likööriä, mutta se edellyttäisi Tallinnanreissua, jotta saisin vahvaa Viru Valgeeta tai Tuuliväskeä, tarttisin niitä kyllä yrtteihinkin. Tämä oli siis vinkki... kun en itse tunne mitään kaipuuta millekään risteilylle just nyt.

Mutta kertokaapa minulle mikä tämä on?

Mikään tunnistamisen kello ei kilahtanaut päässäni kun hokasin tuon tuppaan keräillessäni herkkutatteja lauantaina.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Kaikkea hyvää


Hanni-kulta katsoi hyväksi muistaa Liskolandiaa ruusupuskalla. Vaan ei sentään ihan ilmaiseksi, vähän pitää raottaa salaisuuksien verhoa, tälleen:


1. Lempiruoka: Kalaruoka. Vanhan jutskan mukaan ei talossa alkoholin nauttiminen ole sallittua, paitsi kalaruuan kanssa. Kalaruuaksi katsotaan kaikki ruoka paitsi ryynimakkara. Jos kaikesta huolimatta tarjolla on vain ryynimakkaraa, luettakoon sekin kalaksi.

2. Lempimakeinen: Aroniamarmeladit. Oikeesti en ole koskaan oppinut pitämään makeisista, ylipäätään mistään MAKEASTA.

3. Lempiluettava: Kirja. Mikä tahansa kirja. Rakkain on kuitenkin Hemingwayn Saaret ja virta. Aina vaan.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Tehdä mitä?

5. Lempielokuva: Elokuva ei nyttemmin ole minun juttuni, mutta ihastuin muinoin lähtemättömästi Maija Poppaseen.

Siitäs saitte. Tällainen onneton boheemi taidan olla.


Houkutteleva näky, eikö?
Tältä näyttää kaksikymmenvuotiaan Saviheinäpuodin sisääntulo näin syksyllä.
Suska on vaivannut savea tosiaankin jo kaksikymmentä vuotta. Suskan kädenjälki on jäljittelemätön ja niinpä Saviheinän pytyt ja koriste-esineet ovatkin suosituimpia viemisiä Lopelta vielä tänäänkin. Minäkin olen kuskannut niitä meniäisiksi pitkin Lähi-Itää. Jos huruuttelet pitkin kantatie 54:ää, poikkea ihmeessä myös Kempintiellä.



Sieltä saa upeiden, konepestävien ja mikronkestävien saviastioiden lisäksi kaikkea mahdollista askartelu- ja sisustustarvetta aina kutistetuista kankaista (ainakin Hanni tietää mihin niitä käytetään) kaiken maailman hilpetöörään, mitä vaan voi askartelussa kuvitella tarvitsevansa. Vaikka sanoin hilpetöörää, tuotteet ovat kuitenkin laatuatavaraa, suomalaisia ja useimmiten suorastaan lähituotteita täältäpäin katsottuna. Aikaa kannattaa varata reilusti, ja mielellään rahaa, siellä tulee tekemisen nälkä vaikkei askarteluihminen olisikaan.

Mitäs vielä?

Juu, olin eilisehtoona ravintolassa. Siellä meidän Catiscassa Keskustelemassa seksistä ja seksuaalisuudesta ja oikeudesta olla ihminen.

Seurakuntamme kirkkoherra on ihan uskomaton mies. Eilen alkoi hänen ideoimansa viiden illan kestoinen keskustelusarja ihmisyydestä, kristityn mittapuista, seksuaalisuudesta... Kaikki tämä on avointa kaikille, ei edellytetä kenenkään keskusteluun mukaan liittyvän edes kuuluvan seurakuntaan, kunhan puhutaan avoimesti, rehellisesti ja kunnioitetaan keskustelukavereita.

Iltateepöytään istahti kirkkoherra-Tuomaksen seuraksi seitsemän ihmistä. Osa joi kahvia tai teetä, osa nautti olutta. Kapakoitsija-Tuomas oli leiponut aivan käsittämättömän mehukkaita mokkapaloja jutun siivittäjiksi.

Kirkkoherra-Tuomas painotti että puheiden vastaisesti seurakunta ei tokikaan jalkautunut kapakkaan, seurakunta oli ravintolassa, kirkkoherra työntekijänä jalkautui seurakunnan seuraan.

Keskustelu oli tietty aiheeltaan houkutteleva ja sisältö mielenkiintoinen, käytiin yhdessä läpi viime vuoden homokeskustelut, tervehdyttämistoimet, Koiviston Markut ja Marja-Siskon kokemukset. Pohdittiin seurakunnan työntekijän uskottavuutta eri tapauksissa, luotettavuuden rakennetta, ihmisen oikeutta olla onnellinen ja ehyt sisältään. Ilta oli hieno. Kahden viikon kuluttua jatketaan. Pohditaan mikä on "oikea" kristytyn, uskovan muotti ja täytämmekö sen. Tule mukaan, puoli ysiltä.

Nyt on kuulkaa rakkaat aika kiiruinen viikonloppu tulossa, oikeastaan pitempikin aktiiviaika. Ei mahdu mitään kummallista mukaan. Tyytykäätten vaan tähän tylsyyteen, yritän sentään jossain välissä ehtiä sienijahtiin, kun en tämän sairaammaksi näytä tänä syksynä tulevankaan.

Edit Piaf: Pitihän se tietää! Ensin se sotkee fontit ja sitten se ei osaa edes itse päättää kenelle antaa noita puskia. Niitä pitää jakaa viidelle. Minäpä siis teen päätöksen ja muistan Anuradhaa (salasana), Ofeliaa, Vilukissiä, Patonkia ja Partapappaa. Ottakaa ruusut lämmöllä vastaan ja kertokaa salaisuutenne, niinkuin Liskiskin kiltisti teki.