Asiat on kuulkaa minun elämässäni silleen, että jos kohdalle osuu joku kuolevaisten tauti - niin kuin nyt tuo kesäflunssa - on takuuvarmaa, että vapaa-aika loppuu siihen paikkaan.
Eilen piti vaan ihan vähän tarkastaa sitä valokuvajuttua. Siinä hurahti kuitenkin liki kolme tuntia täyttä meteliä. Niina-ystäväni, joka muuten on pitäjämme Karjalaisten puheenjohtaja, innostuikin uutena Antrea-seuran jäsenenä sukunsa kotipitäjän historiasta uudelleen tämä näyttelyn myötä. Tuli hyvä mieli. Tekemäni työ on aina vaan arvokas ja innoittava.
Olin ehtoolla hyvissä ajoin pakannut teepannut ja yrtit valmiiksi, samoin kameralaukun tiiviiseen muovipussiin (täällä nähkääs tuli taivaalta vettä ihan maahan asti) lähteäkseni harleyn kanssa kiipeämään kirkonmäelle. Onneksi vastasin puheluun jossa sihteerini ilmoitti odottavansa minua alhaalla. Siis autolla.
Ehkä juuri äkillinen kaatosade toi mukanaan iloisen seurakunnan hartauteen. Vaatimaton ja ulkoasultaan askeettinen Rukoushuoneemme muuntui iloiseksi ja lämpimäksi kokoontumistilaksi kun luonnonkukat ja kynttilät oli saatu alttarille paikoilleen ja piskuisesta keittiöstä alkoi kantautua hautuvien yrttien ja vahvan mustan teen tuoksu...
Tämä kuva on oikeastaan Hannin iloksi nyt tässä.Nuori kirkkoherramme siunasi avioliittomme aika tasan kaksi vuotta sitten.
Rukousnauhaksi passaavat myös omat sormet.Ilkka-pappimme intoutui päivän (siis viime sunnuntain) epistolasta siinä määrin että pikku hartaushetkemme olisi venähtänyt maratonsaarnaksi jollen olisi vaivihkaa mutta näkyvästi ryhtynyt haeskelemaan seuraavan virren sivua. Luimme sentään yhdessä Isä Meidän-rukouksen ja Ilkka muisti siunata meidät lopuksi Herramme sanoin.
Varapuheenjohtajani oli kaikille yllätykseksi rakennellut isot vadilliset voileipiä ja keräämistäni luonnonyrteistä haudutettu tee kruunasi kirkko"kahvit". Opin taas kerran uusia asioita kylästäni, Rukoushuoneemme historiasta, sen käytöstä ja palveluista sodan aikana. Rikastuin jälleen.
Tänään tulikin yllätyskeikka.
Tällaisiakin vermeitä kylässäni kootaan, asennetaan ja huolletaan.Sain pikakomennuksen uutisoimaan uuden työkoneen luovutusta asiakkaalle. Kysessä oli liki 23 tonnisen kaivurin luovutus ostajalle joka sen lavetilla kiikuttaa pääkaupungin liepeille Kehä I:n tunnelityömaalle. Vielä en koneesta osaa muuta sanoa kuin että iso on. Iso. Ja silti vain keskikokoinen sutjakka työkalu. Täytyy vähän opiskella asiaa että osaan kirjoittaa siitä ymmärrettävästi lukijoille joista suurin osa ymmärtää maansiirtokoneista vielä vähemmän kuin minä...
... ja kun tulin juttureissulta kotiin oli sänkymme tämän näköinen:
Nämä olivat olleet kellarissa evakossa remontin ajan. Nyt ne pitäisi saada mahtumaan johonkin.kirjahyllyyn luultavasti.
Taustalla näkyy numeroitu valokuvanäyttely...
Taustalla näkyy numeroitu valokuvanäyttely...
Niin että sairasta nyt tässä sitten.
Lopuksi päivän ilo ja suru.
Keskimmäinen tyttäreni, 30 v, on tänään vihitty pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa. Koska tämä tytär ei ole puhunut minulle sitten vuoden 2006 joulukuun, voin vain toivoa hänelle ja miehelleen onnea ja siunausta tulevalle taipaleelleen. Hän on silti rakas.
Osa meistä hiljentyy tänään ystävämme muistolle. Kehoni muistaa vuodentakaisen pelon, tyrmistyksen ja kauhun kun odotimme tietoa ja ja pelättyä suru-uutista. Tasan vuosi sitten tutustuin Anne-karhuun, jonka kanssa jaoimme puhelimitse sen illan.
Aloitetaan sitten sillä tärkeimmällä, eli halauksella. *oikein pitkästi ja lujasti*
VastaaPoistaHuih, luulin, että McGyver on hakenut kirjastosta sängyllisen kaivinkonekirjallisuutta, että pääset perehtymään niihin:)
Kerta kiellon päälle ja vielä halaus.
Pakko kirjoittaa siihen tyttäreesi liittyen, sillä kirjoittamasi riipaisi minua ja toivon kaikkea hyvää kaikesta huolimatta sinulle ja tyttärellesi. Vain äidin sydän kestää tuollaisenkin katkeroitumatta, olet rohkea ja ihmeellinen äiti.
VastaaPoistaYhdyn Sipulix:n sanoihin! Kaivinkoneesta: luuli kans, että olit hakenut kirjastosta ja lähikaupoista kaiken saatavila olevan tiedon kaivinkoneista, heh. Ystävättäreni hoiti kerran yhde suuren firman ulkomaankaupan asioita, vain siis paperitöitä. Oli tullut tenkkapoo yksi viikonloppu, kun hollantilaiset ostajat olivat sotkeneet päivt ja tulivat lauantaina ostamaan isoa paperikonetta ja kyseisen koneen myyjä lähti juuri slloin ulkomaille...Varpu oli hetken miettinyt mitä tehdään..oli lekannut kyntensä ja poistanut kynsilakan ja vaihtanut perjantaipäiväksi haalarit päällen ja oli koko päivän käyttänyt paperikonetta ja lauantaiaamusta esitellyt nätisti meikattuna jakkupuvussa konetta! Oli saanut mytyä, miehet (ostajat) olivat olleet ensin huvittuneita ja lopuksi vaikuttuneita. Eli taidat sinäkin olla nainen paikallasi ja hyvä "jätkä naiseksi"! Onnea!
VastaaPoistaKatsoin pitkkän ja hartaasti tuota sun ja mäkkaiverin kuvaa. Voin aistia teidän välillänne olevan yhteyden. Ja odottelen syksyä ja tarinanne jatkoa :>
VastaaPoistaTeki vaikutuksen tuo suhtautumisesi tyttäreen. Olet niin suurisieluinen nainen, että toivon edes joskus yltäväni samaan. Toivon tietenkin etten äitinä joutuisi samaan tilanteeseen, mutta elämäähän ei voi hallita, ei edes omaansa aina.