Hän on täällä tänään

ja pysyvästi. Jos Luoja suo.

Eihän tää muutto mitenkään ketterästi käynyt ja mm. kaikki kasvit ynnä osa tavaroista on vieläkin Vihteljärvellä.

Mutta mä olen täällä.
Lahdessa.

Ainoa mitä ihmettelen on se etten ole aiemmin älynnyt luolaani tänne siirtää.
Ensinnäkin, tää kämppä puhuu mulle!
Tiedätkö silleen mukavia.
Vaikka edellinen asukas tässä samassa torpassa heitti henkensä, tää on silti lempeä ja hyvä koti.

Tää on koti - ei asunto - vaikka kaikki kamat on vielä purkamatta laatikoista ja säkeistä paikoilleen, vaikka patja on vielä lattialle ja vain yksi kirjahylly kasattuna.

Vaikka tapetit on ihan hirveet, vessanpytty on halki ja siitä puuttuu iso pala, vaikka lavuaasi on pahasti säröillä ja pesukoneen letkunpaikat on tulppaamatta niin että kevyt tulva uhkaa joka kerta kun sitä käyttää.

Ei täällä ole lamppuja katossa sun muuta pientä puutetta on havaittavissa.

Mutta tää on ystävällinen koti.
Tää hiljaksiin tästä sofistikoituu mun näköiseksi kauniiksi ja tarkoituksenmukaiseksi kotiluolaksi ajan mittaan.

Ei ole kiirettä mulla.
Muuttotauti iski, sellainen kuolevaisten kunnon virustulehdus iski ihan kaksin käsin. Niin pahasti että kuopus mut Akuuttiin kuskasi.

Ei ollut keuhkokuumeen vaaraa eikä -emboliastakaan merkkejä. Pelkkä "virusperäinen ylähengitysteiden tulehdustila". Siihen kun yhdistetään vuodenajalle tyypillinen fibromyalgiasetti on tietenkin ihan selvää että kaikki muut hommat jäävät hamaan johonkin.

Tänään sit sairaanhoitajan hellästä suosituksesta aloitin kuitenkin tujakan kortsukuurin. Prednisolonia pari-kolme viikkoa nassuun niin luulis elämän taas voittavan.

Mutta täällä mä olen. Ylen onnellisena.
Likaiset yksityiskohdat kerron sit kun tää naputteleminen sattuu niveliin vähän vähemmän.

 Laps ja lapsenlaps kävi tässä päivänä muutamana kokoamassa yhden kirjahyllyn ynnä kiinnittivät muutaman koukkuruuvin tilatuihin kohtiin.

 Lapsen kanssa lauantaina paranneltiin maailmnaa. Jos tuntuu että viikonlopun jälkeen on parempi elää, se on puhtaasti meidän ansiota.

Tää taulu on keskimmäisen maalaus miekkarista joskus 80 -luvun alkuhämäristä jolloin eduskuntatalon portailla vastustettiin ankarasti tekniikanopiskelijoiden lukuvuoden pidennystä.

Yhteiskunnallisen heräämisen kasvatus on syytä aloittaa mahdollisimman varhain...

Heimon uusi jäsen Espanjansirukoira Maya, ranskanpulla, ranskanbulldoggi, mua hoiti muutaman päivän kuopuksen luona kun oli liiaksi kuumetta jotta mut olis lapsi uskaltanut muuttokuorman keskelle yksinäni jättää.

***

Kerron teille lisää elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta oitis jahka nää napit mut saa loihdituksi parempaan vointiin ja vähemmän kivuliaaksi.

Joohan.

Jännitystä elämään

Tämä päivä!
Onneksi ihan kohta on huomenna.

(ota muuten eväät tai drinksu tai jotain, tais tulla aikas pitkä päivitys...Jos jaksat tarpoa tämän loppuun saat muutakin ajankohtaista tietoa....)

Viime yö meni taas ihan... no, arvaatte. Vaille neljän oli pakko kömpiä kissan kupeesta jaloilleen, sen saatanalliset kivut ja kouristukset yrittivät ehkäistä hengityksen.
Sit olikin pakko varmuudeksi pysyä hereillä aamukahdeksaan kun eläinläärin automaatti muuttui ihmiseksi, kuin Tuhkimon kurpitsa ikään.
Muutaman mutkan kautta sainkin ellin kanssa yhteyden. En sen jota tavoittelin, mutta ihan yhtä hyvän.

Ja nyt te sit mietitte pää pinkeenä että mitä asiaa mulla nyt ellille on. No sitä että Pimu-kulta on hankkinut itteensä näppyjä ja tulehduttanut ne osittain. Mä olen aika haka ihmisen ensiavussa ja joissaikin eläinten jutuissakin mutta tää meni nyt mun osaamisalueen ulkopuolelle.

 Tiistaina ollaan viisaampia. Siihen asti hellitään koirulia ja jännitetään.
Se on kuulkaa niin että mulle saa tapahtua ihan mitä vaan, ja tapahtuukin. Mutta auta armias jos mun läheiselle, rakkaalle tapahtuu jotain, mä muutun tiikeriemoksi, suojelen, triplaan rakkauteni ja pinnistelen että en särkyisi pelosta ja huolesta sirpaleiksi.


 ***

Jaa mulle vai?
Ettäkö mitäkö kuuluu?

Kohtalaisen hyvää kuuluu. Kipaisin maanantaina vuoden kolmannessa leikkauksessa, vaihdettiin uudet ja uudenlaiset varaosat mun maksaan. Alkusyy tähän löytyy tägillä 'massuni ja minä'.

Joulukuussa ne vaihdetaan kolmannelaisiin. Mutta siitä sitte likempänä.

Mutta muilta osinhan mä olen ihan jees. Elimistöä yli 15 vuotta riivannut myrkytystila on saatu ojennukseen ja sairaalasta saatu tappajapööpö on rassattu ja huuhdeltu ja lääkitty tiehensä. pitkästä aikaa verenkierto toiseen takajalkaan pelaa ja hermosäryt on ihan infernaaliset ja vähän yli. Pyörätuolista tuli uusi kaveri. Ei toki tykkänään mutta tietyissä tilanteissa. Oli oikeesti ihan viisasta siihen nöyrtyä Pyörätuolihan on apuväline siinä missä karkaileva kepakko tai Harley Parkinson ja kaverinsa 911 Targa.

Koska mä olen vaihteeksi näinkin  hyvässä hapessa en keksinyt uskottavaa syytä kieltäytyä ehdokkuudesta seurakuntavaaleissa (marraskuun 18. varsinainen vaalipäivä) enkä myöskään eduskuntavaaleissa. Ne on sit huhtikuussa, jollei tämä meidän nappulakerho, jota myös hallitukseksi kutsutaan, älyä pääministerinsä johdolla marssia presidentin puheille. Ihan vaikka tallaten, nuo lentokoneet ja takakontit on jo niin last season.

Eipä tässä nyt tämän kummenpaa.
Sunnuntaina menen rovasti Joutsenlahden seitenvitosille. Ensin kaffelle ja sitten kirkkokonserttiin. Mun lääri lähtee mulle avustajaksi.  Taas näitä maaseudun etuja...

Tapasin muuten hurmaavan prinssin jokunen päivä sitten. Olin jo pussaamaisillani, mutta sitten muistin McGyverin, jossa on mulle prinssiä ja rakkautta ihan kylliksi ja tyydyin vain silittelemään. Hän oli vajaan kolmen sentin mittainen komistus.

Kai maar Luojamme on mun elämäni tälleen visusti tuuminut.
Siunatkaa ittenne ja menkää maate. Mäkin kokeilen tätä epävarmaa neuvoa.

***

Nyt on vuorossa sisältövaroitus. Loppukevennyskkuva näyttää samalta kuin tupakkiaskeissa varoituskuvat. Ei ole pakko kattoa.

Ei nämä ei ole tissit. Siis nisät. Näät on jotain muuta ja aika ikävää. Ensimmäisen päivän tropit jo rauhoittivat vähän ja PImu jaksoi juosta mielikseen iltalenkillä.

Kohennusta

Nysse on siinä!
Joskin toki vähän on tuunattavaa. Aika näpertämistä nää hökötykset vaatii ja vähintään kolme ihmistä, yks lukee (lue: tulkitsee) ohjeet, toinen soveltaa ja kolmas tekee työn. Nämä tuontituotteet ei ole hirmuisen eettistä kamaa, veikkaan että pienet kiinalaislapset on omilla pikkukätösillään tämänkin valmistaneet, mutta lahjahevosen suuhun ei ole vara katsoa.

 Pihapiiri muuttui taas monta askelta lähemmäs tavoitetta. NaM.

Ei, tämä ei ole kiipeilyteline, vaikka kokoaminen sai väliin hassunhauskoja piirteitä ja näky muistutti paikoin aikuisten puuhapuistoa. Valmis ja napakka tönö siitä tuli, lämmin kiitokseni ystävälleni ja hänen tyttärelleen ja vävylle avusta. <3 br="">

(Edit Piaf ei nyt ymmärrä miksi tuo HTML-pätkä ei tuosta poistu. Oli meininki vaan sydämenkuva siihen...)

Naapureiltakin saa olla näkymättömissä. Eipä silti, ei mun naapureissa mitään valittamisen aihetta ole, pikemminkin päinvastoin.

Kun Pimun kanssa käytiin iltajuoksuilla panin merkille että totisesti on kovin suojassa katseilta tuo pihamaani. Tarvinnee virittää raivuri ja pilkkoa pätkiksi tuo ojanvarteen riehaantunut pajukko. 

 Pimu, englannin springerspanieli, 5 v. valkkasi tänään iltaleikeille Pimunpelto III:en. Hänellä on myös Pimunpelto I

Tässä hän ravaa Pimunpelto kakkosella.

Näillä pelloillaan hää saa pelmuta vapaasti, paitsi niinä vuosina jolloin on kylvetty syysviljaa, tai viljaa ylipäätään. Viime vuonna oli viljavuosi, nyt taas muutaman vuoden rehulla nää juoksuradat. Se on Pimun mielestä hyvä juttu. Toki näilläkin pelloilla on rajoituksensa. Pesimäaikaan meillä ei ole vapaana mitään asiaa noille vainioille. Eikä vapaana yhtään mihinkään. Vaikka Pimu, niin lintukoira kuin onkin, on oppinut olemaan piittaamatta luontokappaleista, koskee metsästyslaki myös meitä täällä maalla.

Mustekala on ihan välttiskaveri lenkillä. Hän ihan itte huolehtii sen matkaan kun Mamin kanssa lähdetään. Useimmiten hän on jo ovella tuo lelu suussaan mua vastassa kun on aika.

Loppukevennyksenä kierrätystä ja saattohoitoa.

Olkaa kiltisti ja siunakkaa ittenne mun on maatamenon aika.

Hallayön aattona

Mä olen nyt aika möreällä mielellä, joku hätäisempi saattaisi sanoa: tuohtunut.

Viime vuoden toukokuun 27. päivänä julkistettiin hallitusohjelma.
Samana päivänä perustettiin Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -kansanliike.  
Linkin takana on Joukkovoiman  Facebooksivu.

Ai miksi?
Vastauksen saat tutustumalla a) hallitusohjelmaan, jonka tiesimme jo vuosi sitten tuottavan harmia, haittaa, tuskaa, eriarvoisuutta ja paikoin hengenvaaraa tämän maan asukkaille ja b) lukemalla/kuuntelemalla päivittäisiä uutisia hallituksemme toinen toistaan käsittämättömimmistä ideoista, joita ajetaan kiireesti laeiksi selvittämättä poikkeuksetta niiden kokonaisvaikutuksia.

Tätä mä olen viimeisen vuoden pääasialliseti puuhannut.

Toki muutakin.

Syys-lokakuun taitteessa rakennettiin vaihteeksi uusi väylä verenkierrolle tuohon toiseen takajalkaan. Leikkaus itsessään onnistui kaiketi ihan hyvin vaikka paperin mukaan olikin vaativa, hankala ja arpinen. No kai maar se on vaativa, hankala ja erityisesti arpinen kun ohjataan vasemmasta reisivaltimosta (femoralis) goretexputkea pitkin verenkierto oikeaan reisivaltimoon (femoralis). Arpisen tästä touhusta teki se että siellä oikealla askarreltiin samassa kohtaa jo kolmannen kerran.

Pitempään Liskolandiassa henganneet tietävät että ei ole Liskiksen kohdalle juurikaan osunut leikkausta joka olisi kertapuheella ollut selvä. Ei tälläkään kertaa.

Leikkaushaavat eivät suostuneet umpeutumaan ompeleista huolimatta. Niitä hölvättiin joulukuun puoliväliin, siis kaksi ja puoli kuukautta haavahoitajalla kolmasti viikossa. Ynnä tietenkin haavoihin olivat majoittuneet kaikki mahdolliset safylokokki aureukset (paitsi mrsa). Vahvat antibiootit hukkasivat elimistöni läpi kulkiessaan omat bakteerit suolistossa. Ei kai mun sen seurauksista tarvitse tämän enempää..?

Pitihän tästäkin leikkauksesta jäädä uusi elinkautinen. Sieltä kolmasti ronkitusta takajalasta paloi aika nippu hermoja. Takajalka on kuin siitä ei olisi se epiduraalipuudutus koskaan poistunut. - No  can do, sanoi lääri kun asiasta kontrollissa mainitsin.

No ei sitten.
Ne vaurioituneet hermot lähettelevät ajoittain melkoisia sähköiskunomaisia säväreitä, jotka mielellään kaatavat koko eukon kumoon. Viimeksi maanantaina.
Väliin on aika raskasta elää Luojan lempilapsena.

Lupasin päivittää eläintarhan kuulumisia.

Joulut ovat näemmä meillä uuden perheenjäsenen hankinta-aikaa.
Puolitoista vuotta sitten aaton aattona meille piti muuttaman kaunis punainen kollipoika. Ei muuttanut, vaan häntä noutaessani poistu pakeni löytymättömiin ja hänen siskonsa kiipesi housunpunttia pitkin olkapäälle. Ja lähti mukaani. Sovittiin että haen sen kollin tuonnempana.

Tuonnempana oli heinäkuussa.

Viime joulun aattona apua huuteli muudan ystäväni, jonka narttukoirat olivat niin taajaan toistensa kurkussa että toisesta oli pakko luopua.
Koska meillä oli koiravajaus Roosan kuoleman jälkeen, ei ollut mitään syytä olla ottamatta Pimua uudeksi lemppariksi. Hän muutti sänkyineen ja leluineen tapaninpäivänä.

Parhaillaan mä valmistaudun ensi viikonlopun puoluekokoukseen Oulussa.

Katsotaan, koska seuraavan kerran saan aikaiseksi palata tähän luolaan.
Olkaa kiltisti ja rakastakaa lähimmäistänne.

 Vähän kuvia loppukevennykseksi:

Eläköön kinesioteippi!

Ajatelkaa jos männä viikon helteillä olisi perinteisiä idealsiteitä ja -tukia tarttenut...

 Albert Järvinen, sopraano.

Ja ennenkuin kukaan asentaa hernettä nenukkiinsa, kerron että tämä ujo piimä, peräkammarinpoika ulkoilee vain minun läsnäollessani. 

Sisko (tuolilla) ja sen veli.

Kokoerosta huolimatta ovat samasta pentueesta.

Nelly ja Albert Järvinen.

Tänään tämä asetelma on valmiimpi.

Vähän hommat hidastui sen kaatumisen vuoksi.

Rouva Onervan kymppikuva.

Lauantaina koko valtakunta juhli hänen syntymäpäiväänsä liehuvin lipuin.

Pimu, Sweetie-pie Little Bird.

McGyverin uusi julkirakas, 3 v.

Syksyn iloja ja vähän kesääkin...

Syksy on ihan lempivuodenaikani.
Se ei liene vanhoille lukijoilleni mikään uutinen. Olen sapattivuoteni jäljiltä niin makoisassa kunnossa että olen oikein nauttinut punnerruksesta uutukaisella pihallani ja lähimetsissä pyydystellen sieniä. Nam.

Syksyisin alkaa uusi elämä. Syksyllä luonto näyttää ilonsa ja kiitollisuutensa upein ruskan värein, maukkain sadoin. Kunnes on aika vaipua uneen, keräämään voimia tulevaa kasvukautta varten.

Syksyisin alkavat kaikki mielenkiintoiset jutut. Koulut, kerhot, toiminnat. Tähän aikaan olen parhaimmillani. Ja tuotteliaimmillani.

Yrittäjän muijana on syytäkin olla tuotteias. Velhonpajassa, omalla vastuualueellani on syntynyt ja syntyy kaiken aikaa uutta, Yrttisekoitukset on pussitettu, Jalka- ja käsikylvyt ovat purkeissaan tuoteselosteineen. Koruhyllyt pursuavat uusia ihanuuksia. Haluatko nähdä?

Jos olet sortunut Facebookin orjaksi, voit vieraiilla Velhonkoruissa ihastelemassa tai peräti tekemässä tilauksen.

Pitäisiköhän mun laittaa tuotteistani oma sivu tällekin puolelle? Mitä olet mieltä?
Halusittepa eli ei, tässä muutama  esimerkki:

 

Valikoima korvakoruja hopeoidusta korumetallista ja pronssista eri kivin.

Hinnat 15 -28 euroa.

Kuningasketju on kaunis. Tässä pronssia ja jaspista.

 Velhonkoruja valmistan kolmesta viiteen kappaletta mallista. Mutta viihdyttääkseni itseäni teen joskus vallan uniikkejea juttuja. Niinkuin tämä kauniisti laskeutuva kääty, Kivinä karneolit.

Tottahan teen myös miehille koruja.

Tässä yksi suosikeista.

Voimakoru, Chakrakoru, ihan miten haluat. Nämä teen yksilöllisesti, luottamuksellisen haastattelun pohjalta.

Ja jotta aika ei kävisi pitkäksi eikä tekemisen puute pääsisi yllättämään, ryhdyin ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa täällä omassa seurakunnassani. Minua ja mielipiteitäni voi Isänpäivänä 9.11. äänestää numerolla 11. Tämä vaan tiedoksenne, kysyvälle kerron mieluusti enemmän, oikeastaan teille kaikille, jos haluatte.

Mitäs muuta?
Sapattivuoteni varjolla olen joutunut luovuttamaan hankittuja muotoja yli 15 kilon verran. Ei ollenkaan huono saavutus. Luulisin.

Ai lisää kuvia?

 

Roosa, rakas irlanninterrierini vanheni vauhdilla siihen tilaan että elämä ei ollut enää arvokasta. Päädyimme heinäkuussa yhdessä hänen kanssaan soittamaan eläinläärille. Ensimmäinen kiinnisaatu kertoi ensin laveasti hinnat ja tuhkausvaihtoehdot pakkauksineen päivineen. Kiitin ja tiedustelin aikaa nukutukseen. - Ensi viikon keskiviikkona olis vapaa aika.

Minusta aika vastuuttoman kuuloista oli tuo.

Onnekesi Lea-lääri kävi kotimatkallaan auttamassa Roosdan turvallisesti eteenpäin, vihreille nummille, vapauteen.

Viimeisen päivän vietimme kahdestaan, välillä ulkoillen, välillä vain lojuen sylikkäin.

Roosan viimeinen päivä oli kaunis.

 Ja se uusi piha!

Näistä näkymistä aloitettiin. Tästä hässäkästä alkaa vähitellen sukeutua ihan viihtyisä ja helppohoitonen olohuone.

Nyt syksyllä kaikki on jo toisin...

Paikallisia hauskuuksia

Istuksin iltatupakalla tässä... oliko se peräti eilisehtoona, kun pari nuorta herraa ajeli rinkiä fillareillaan talon edustalla. Niistä heti hölmömpikin hokas että niillä oli jotain mielessä.

Ruvettiin siinä juttusille ja lopulta sain perusteellisen selvityksen täkäläisten, siis Vihteljärven kylän toivojen elämästä, tarpeista ja koulukiusaamisesta. Olin jo varhemmin antanut kertoa itselleni että koulumme tulevaisuus on vuosittain vaakalaudalla oppilasmäärän huvetessa. Silti täältä käy tuolla isommalla kylällä kymmenkunta tenavaa. Jotain outoa siis on tekeillä? Luulisin.

Nämä herrat, jotka kohteliaasti muuten kädestä pitäen esittelivät itsenä, olivat sitä mieltä että oman kylän koulussa kiusataan eikä siihen isommin puututa, siksipä toinen pojista olikin sirretty isompaan kouluun.

Yritän pidättaytyä tutustumasta toistaiseksi tähän asiaan lähemmin. Toisin sanoen pyrin pitämään kiinni itselleni antamastani lomalupauksesta.

Sen verran saatiin tulosta yksissä tuumin aikaan että tässä vielä syksyllä, siis ennen lumia järkätään vaikkapa nuorille kylän mölkkymestaruuskisat. Siis tässä meidän pihalla.

 
(Edit Piaf tahtoo tähän väliin sanoa että tämä postaus tulee väistämättä olemaan sekava, sillä blogger tökkii vallan pääsääntöisesti ja Liskis varmaankin unohtaa ainakin suurimman osan siitä mitä aikoi kirjoittaa. Edit Piaf poistuu takavasemmalle turvallisuussyistä...)

Liiketila alkaa vähin erin läheisesti muistuttaa tarkoituksenmukaista liiketilaa, siis putiikkia joka tulee tarjoamaan kaikenlaista ihmisen mukavaan oloon liittyvää, kuten hoitokiviä - toki myös keräilykiviä, tyrniä, kierrätysmateriaalituotteita, yrttejä erilaisissa muodoissaan, alan kirjallisuutta ja, ja...

McGyverin puolella korjataan ja huolletaan tietokoneita ynnä myydään alaan liittyvää tarvetta.

Se siitä tällä erää.
 

Yksi oudompi juttu pisti silmään jo heti ensimmäisellä iltalenkillä Roosan kanssa. Keskellä metsää, siis kaukana lähimmästä kulkuväylästä tiheän pusikon ympäröimänä kulkee valolinja. Siis siellä on katuvalot. No ei nyt sentään päällä, mutta lamput ja tolpat on.

Vuokraisäntämme tiesi siihenkin vastauksen: ihan naapurissa sijainneen,
edesmenneen kenkätehtaan tirehtööri halusi tarjota helppoa talviliikuntaa työntekijöidensä virkistykseksi, siispä valaistu latu heille käyttöön. Kenkätehdas lopetti toimintansa joskus aikoinaan,  latuvalot pysyvät ja toimivatkin vielä. Vähän oli samanlaista tunnelmaa kun katsoessa vaikkapa Tshernobylin tivolikuvia. Vuokraisäntä jopa lupasi räpätä valot päälle, jos Liskiksen kovin myöhäisellä tekee mieli mettälle...


Toistaiseksi kulkureittinä käytämme liiketilan ovea. siinä on mukavasti ilmalukko, joka varmistaa kissaeläinten pysymisen siellä puolen missä pitääkin.

Kun Roosan kanssa tullaan sisälle on ilmalukon toisella puolen kateellinen vastaanottokomitea valmiina siltä varalta että... 

Ja tässä virallinen syntymäpäiväkuva 14 vuotiaasta Roosasta. Aika rapsakan näköinen ikäneito, sanoisin.

Kun uteliaat Velhonpajaa ennakkoon kurkkivat on tarjolla vähän esimakua tulevasta. Toisaalta itse paikka kaipasi puhdistusta ja maadoitusta, se hoitui kristalliriipuksilla ja botswanan akaatein, ripustettuna orapihlajan karahkaan.

Tältä se näyttää alkusyksyistä pilvitaivasta vasten.

Osa kivistäni on ulkoilemassa ja siis puhdistumassa kunnes ne muuttavat sisätiloihin syksymmällä.

Myös luutatarpeet ovat kuivumassa, osa jo  uudelleen likoamassa työstöä varten.

Mutta kaikki nuo saavat tovin odottaa aikaansa, sillä Liskis lankesi syystautiin. Juu suu- ja sorkkatauti iski taas, tällä kertaa todella rajuna kaikkine kipuineen ja muine oireineen. Siis enterorokosta nyt on kyse.


(Edit Piaf haluaa tässä kohdin nuistuttaa että tämä on yksi syy, miksi postaus on niin sekava ja monen päivän aikana kirjoitettu.)

Mitähän kaikkea ensi vuonnakin ei tapahdu?

Se nyt vaan vilahti ohitse ja loppuun tämäkin vuosi.

Kun taaksepäin ajassa katsoo, tulee aina ihmetelleeksi miten oikein on jaksanut tähän päivään asti. Kun nyt  on kuitenkin kohtuulisen hyvin.

Kuluneena vuonna ei työnteko oikein maistunut. Pakko oli kirjoittaa, mutta kun vuoden viimeinen palkkakuitti saapui, se kertoi karusti numeroilla että toista tonnia vähemmän olin ahkeroinut kuin yleensä.

Se taas johtunee siitä että työnteko ei ole enää hauskaa. Kirjoittaminen ja juttujen tekeminen on aina hauskaa, mutta työyhteisö ei ole hauska. Itse asiassa ei ole enää työyhteisöä. "Tee jos viitsit".

Avustaja ei enää ole mukana sisällön suunnittelussa. Ei motivoi enää tehdä karttaa vuoden hommista etukäteen. Teemanumerot tehdään silleen "viitsiskö joku" -menetelmällä. Ainoa edistys minkä olen saanut yli neljässä vuodessa aikaan on se että palkkiot tulevat tismalleen ajallaan ja palkkakuitti niin ikään.
Ja yllättävän usein kiitokset lukijoilta.

 ***

Kissat kasvaa. Ne ihanat neitokaiset, siskot.

 

Mihin se äippä nyt katosi?

Koko huusholli on vapaata aluetta rellestää ja tytöt nauttivat väljyydestä täydellä sydämellään.  Täydellä sydämellään myös Olga (Korbut) rakastaa. Neidistä on tullut varsinainen keikistelijä ja hellyyden vaatija.  Olga on erityisen rakastunut Roosaan. Roosa puolestaan on ollut ihan tähän päivään asti kovin hämillään moisesta tungettelusta.

Tänään suunta muuttui. Olga ja Roosa ovat rakastavaiset. Molemmin puolin. Hyvä niin. Tilda (Swinton) on liikkeissään huomattavasti räväkämpi. Suukkoja hän osaa antaa hienosti, mutta ei sen kummempia ahdisteluja ole ollut havaittavavissa.

 

Mä en jaksa noita enäääää!

Onerva on ollut kerrassaan ihana äiti. Hän on nauttinut tytöistä kybällä. Joskin nyt, kun koko maailma on pikkulikkojen ulottuvilla, alkaa Onskukin tunnustaa väsähtäneensä.

Tapani Kansa on myös vähän äkeänä. 

Mutta se johtuu vain siitä että kilven uusinnan aika on käsillä. Ei mikään pikkupoika, ensi keväänä juhlitaan kaksikymppisiä.

Ja Tytti-Pytti! Yksinäinen kisu, kukaan ei leiki eikä seurustele hänen kanssaan. Pennut ovat kovin kiinnostavia ja muistissa läikkyy kuvia edellisten kanssa touhuilusta. Vaan Onervapa ei ole Tyttiä laskenut pentujen lähelle ollenkaan.  Niinpä tässä huolehditaan jokaisen henkisestä hyvinvoinnista erikseen. (Ei suostunut kuvattavaksi, siis Tytti)

***

Tänään nostin viimeisen juureksen edelliseltä satokaudelta.

Ei se ei ole Alien eikä mikään sen jälkeläisistä. 

Se on selleri, juuriselleri. Ehkä ensi vuonna selleri on satoisampi...

***

Olen tässä lunastellut vaalilupauksiani ja päässyt sen verran hyvään vauhtiin ja jopa orastaviin tuloksiin että on kiva jatkaa ensi vuonna samaan malliin.

Nyt menen keittämään iltateet jonka kanssa nautimme kivoja juttuja...

 Edessä Aurajuusto-appelsiinitäyte, sitten sienitäyte ja loput jauheliha-juustojuttuja.

Olkaa kuulkaa kiltisti! Ottakaa tosissanne kaikki neuvot ja varoitukset, joita on uudenvuoden yöhön annettu. Silleen voimme jatkaa  ihanaa yhteiseloa ensi vuonnakin.

Edit Piaf:  Älkää nyt luulko että toi työjuttu on ainoa mitä tänä vuonna on tapahtunut. On sillä ollut paljon muutakin, iloa ja surua. Raskaita juttuja. Väliin pelkäsin että se rojahtaa ihan läjään, että sen voimat kerta kaikkiaan vaan loppuu. Ihme muija se on. Niinkuin liskot yleensä. Pala hännästä katkeaa ja eikö se taas kasvata uuden tilalle. Ja menee taas. Mä voisin sitä  Feeniks-lintuunkin verrata. Joskus. Niinku vaikka just nyt.

Lautaskattaus

Tänään meninkin AVH-kerhoon liftillä.

Yleensä uhmaan säätä kuin säätä ja vaikka kannan Harley Parkonsonin kohteeseen jollei se itse pääse lumessa eteenpän.

Tänään koitti  vaan sellainen epäsuotuisten tilanteiden päällekkäisyys että annonin itselleni luvan toimia helpoimman kautta. Soitin siis Tuulalle joka sanoi potevansa ankaraa vitutusta eika halua lähteä mihinkään. Liskonaisen suostuttelutaito on edelleen voimissaan ja niin  Tuula-ystävä tuli kuin tulikin autolla minut ja painavan puhahilkankorini noutamaan kotiparvekkeelta asti.

Tänään leivottiin yh.. melkein yhdessä. Loihdimme kauniita joulutorttuja. Ei puolikuita, ei tähtitorttuja, vaan sellaisia hauskoja ja erityisen helppoja juttuja joista tuli tasaisesti kohonneita ja tasaisen kypsiä herkkuja.

Ai kuva? Ei ole kuvaa. Kameran jätin suosiolla kotiin ja matkaan varaamani puhelin odotti kotiin palatessa parvekkeen kynnyksellä. Tai olisi odottanut, mutta se oli ryhtynyt soimaan ja McGyver sen pelasti vastattuaan talteen.

 Olin varannut mukaan myös ääneenluettavaa. Minulla on kirjahyllyssä aarre (muiden aarteiden joukossa). Topeliuksen ihanainen ja alkuperäinen Boken om Vårt Land, på svenska ja vuodelta 1905. Olin tihrustanut sieltä valmiiksi luettavaksi tarinan suomalaisten eri heimojen saapumisesta maahamme ja alkupuolen elämän menosta. Se kallisarvoinen teos odotti minua parvekkeella, osin peittyneenä hentoon lumeen. Tallessa olivat sentään molemmat. Ja hyvin saatiin jouluinen ilta kulumaan ilman niitäkin.

Tässä on taas pidellyt mukavasti kiirettä.

Viikko sitten maanantaina olikin melkein huippupäivä. Tavan mukaan istuin koneella kirjoittamassa viikon juttuja lehteen ja valmistauduin pariin haastatteluun. Kun nousin työtuolista kompastuin koiraan. Koira, se Roosavanhus  on ottanut tavakseen makoilla joko jaloissani työpöydän jalkatilassa tai kiertyneenä tuolin jalan ympärille. Nyt oli tuolinjalan vuoro.

Niinpä koira oli repaleisen näkökenttäni ulottumattomissa ja tietenkin tallasin sen päälle. Koira siitä hätkähti jalkeille ja niin sitä mentiin. Makoilin lopulta aivan eteisen ja työhuoneen ovella enkä totisesti tiennyt itkeäkö vai nauraa, niin ruhtinaallisesti sattui. Kun sain vähän ääntä kuuluville kiljuin McGyveria avuksi nostamaan mummon lattialta. Lopulta tuumasin että taisin sittenkin selvitä pelkillä mustelmilla. Siispä kengät jalkaan, kamera kainaloon ja menoksi. samoilla joilla kaahasin vielä valtuustoonkin ja vasta iltamyöhällä kotona kenkiä riisuessani hokasin että ei pelkillä mustelmilla taidettu selvitä.

Seuraavan päivän seitsemän tunnin seikkailu erilaisissa päivystyksissä toi tulokseksi reseptillisen panacodia ja diagnoosin murtuneesta päkiästä. Silleen kivasti nivelkohdassa, johon ei kipsiä saa laitetuksi. Eikä sillä kuulemma tarttis kovasti kävellä. Mutta ette kerro kenellekään, onhan sitä nyt ihmisen liikuttava, eikö.

Vauvat voivat mainiosti.

 Tyttöjen itsenäisyyspäivän tervehdys.

 Olga hiffasi lautasruokailun idean nopsaan. Samalla vauhdilla menee puhdas vesikin leikkien tiimellyksessä.

 Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

 Äiti-Onerva näytti mallia, Olga hoksi heti, Tilda tuumi että HYI! tässähän kastuu! Missä tissssiiii?

Tytöt tayttävät yliyönä neljä viikkoa ja kuvittelin antavani niille jo kiinteää huttua. Kuinkahan tuo suunnitelma pitää, neidit kehittyvät sisaruksiksi kovin eri tahtiin.

Eiköhän tämä taas piisaa. Vähän pakottaa poskia ja ottalohkoa. Flunssaa pukkaa. Otan vielä mukillisen glögiä ja menen maate. Huomenaamulla on oltava freesinä hammasläärissä juurihoidossa.

Joo se juurihoito onkin ollut juttu!

Tasan kolmesataakuusikymmentäsiisi päivää kesti saada se puudutusaineasia hoitoon. Kun sovittuna päivänä änkesin hoitotuolille juurihoitoa varten en sitä saanutkaan. Paikalla oli ljatvialjainen naislääri (oikein mukava ja taitava, vaihtoi sentään yhden irronneen amalgaamipaikan muoviin)ja hän sanoi että mjinä ljatvialjainen mjinä ei tee juurihjoito, suomalainen ljääkäri tekee juurihoito. Niinpä suomalainen ljääkäri toivottavasti tekee mulle huomenna juurihjoito, ennen kuin väliaikainen apupaikka putoaa tai minulta menee hjerrmo.

Jouluglögi?
No jollei se repsetti ole sinulla tallessa, lunttaa täältä.

Minä lämmitän sen glögin ja menen maate.

Eilen polun laitaan kasvoi mandoliinipuu...

Tabula rasa...

tuli sellainen tyhjän paperin syndroma ihan yllättäen.


Liskonainenhan ei ole kovin kätevä emäntä, sen tiesimme. Siksipä McGyver on tässä luolassa se joka pitää lattiat näkyvissä ja pyykit järjestyksessä. Siis yleensä.

Nyt kun  meillä vietetään lasinhaurasta elämää ovat nämät tehtävät jotenkin ujuttautuneet minun niskoilleni.

 Katsokaa vaikka:

 Ensinnäkin Chiliharrastus käynnistyi vaatimattomasti. Ulkona hedelmöittyi kolme chiliä, yksi tuollainen, joka muuttuu kypsyessään hereän punaiseksi, kaksi sellaista oransia, lyhyttä ja pulleaa, melkoisen tuikeaa. Ne siis syntyivät pihalla, mutta varsin chileiksi ne muuttuivat vasta ikkunalaudalla.

Sitten tuli yllätysvauva. Tuo tyyppi joka somasti kihartuu ja pullistuu ja varmaan kohta alkaa punastella. Että siis neljä chiliä. Rotua en heistä tiedä enkä tällä kertaa juur piittaakaan siitä tiedosta. Tuokin kaveri punastuttuaan muuttaa liesituulettimen päälle kuivumaan. Ja sitten lajitoveriensa kanssa purkkiin odottamaan tulevaa. Noista neljästä ei taida syntyä kovin suurta satsia säilykechiliä?

Minun eteiseni on aika mieleinen. Tavoite on mieleinen. Sanokaa kuulkaa miten noita pahvilaatikkopinoja hankkiutuu joka paikkaan? Miten kauniissa kivikorissa on heijastimia ja paripuolia nahkahanskoja? Patterin vaihtoa odottavia ulkoilulamppuja? On siellä tietty kiviäkin. Kengät ja  crocsit ja saappat ja villasukat levittäytyvät uhkaavasti ja vaatetanko tursuaa? En käsitä. Käykö teille koskaan näin?

Ja nyt varoituksen sana erityisesti Stanstalle: Tytin ja Roosan mielenkiinto on kohdistunut komeaan ja paksujalkaiseen hä... no siihen, kyllä te tiedätte.

Tässä männä viikolla teimme MaijaStiinojen kanssa retken sinne Savi-Heinä puotiin. Suska oli varannut joka ämmälle läjän tarpeita joista loihdimme joulukranssit ulko-oveen ja sellaisen kultaisen pallon johon kuumaliimalla istutettiin risuja ja männynkäpyjä. Ja punaista silkkinauhaa. Ja jotain vihreitä marjan näköisiä juttuja. Olisin siitäkin ottanut malliksi kuvan, mutta en nyt muista mihin sen lykkäsin. Sorry.

Tällainen läjä kissoja pitää majaa makuuhuoneessamme. Jostain syystä ensimmäisenä syntynyt poikavauva eli vain reilut kaksi vuorokautta, mutta nämä tytöt voivat mainiosti. Tuo tumma kilppari (se on vähän jemmassa, silleen niinku piilokuvassa, löydätkö?) on nimeltään Tilda ja muuttaa adoptoituneen kummipoikani siskolle, kunhan vielä kuluu  sellaiset yksitoista viikkoa. Parin päivän kuluessa tytöt alkavat aukoa pikkusilmiään. Jänskää!

Pidän myös kovasti työhuoneestani. Sen seurustelunurkkaus viehättää sieluani. Mutta mitä tekee tennissukka kirjahyllyssä? Tarkoitan että tuokin kulmakaappi on kerännyt ihan ihmeellistä ja asiaankuuumatonta roinaa sisälleen. Okei, siellä on myös korjaamatta se alkuperäinen ja hyväksytty, sittemmin hylätty pesä, jonka Tytti kuitenkin makasi kelpaamattomaksi.

Sielulleni olisi varmaan tehnyt hyvää purkaa tuntojani nyt. Pohtia pelkojani ja huolta tulevasta ja taloudellisesta pärjäämisestä. Uikuttaa totaalista uupumusta, joka iski salakavalasti mutta odotettaasti kun pahin oli ohi eikä tarvinnut  enää olla vahva.

Mutta tyhjälle taululle syntyi tällainen tarina.

Tukirukouksia otettaan vastaan.

Kiitos ja anteeksi.