maanantai 26. lokakuuta 2009

Me ollaan sankareita kaikki

... kun oikein silmin katsotaan/
me ollaan sankareita elämän/
ihan jokainen

- J. Karjalainen -


Näihin teksteihin tapaavat nuorten karaokepirskeet päättyä täällä Läyliäisissä. Yhteiseen loppulauluun, joka esitetään seisten kuin Maamme laulu ikään.

Taas kävin hakemassa virtaa itselleni seitsemäntoista nuoren ja parin äidin kanssa ties monennenko karaokehappeningin tiimoilta. Ensimmäisen kerran kisat pidettiin marraskuussa vuonna 2002. Järkkäsin bileet, tilat, tarjoilun, tuomarit ja, ja, ja... enkä päässyt itse mukaan. Lojuin letkuissa sen vietävän sappileikkauksen jäljiltä. Sittemmin niitä kekkereitä on pidetty sentään moneen kertaan.

Tälläkin kertaa päätuomareina toimivat entiset nuopparilaiset: kaksinkertainen karaokekuningatar Jonna ja historian ensimmäinen Kultakurkku, alimarsalkka Nieminen.

Viime aikoina on vahingossa käynyt niin että kevätkinkerit ovat osuneet kesäaikaan siirtymisen sunnuntaille ja syksyn sessiota edeltävänä yönä siirryttiin normaaliaikaan. Pennut olivat sen hoksanneet, joten seuraavat kisat ovat taas maaliskuun lopussa. Liskomummin syntymäpäivän tienoilla.



Tämä sitten on Herra Deen ensiluuta.
Minähän lupasin keväällä, että opetan sen lentämään, vaikka osoittautuikin pojaksi.

(vink, vink. "herra dee" on linkki, jota napauttamalla oudommalle selviää, kenestä on kyse)

Luudan käyttöönottoon vaaditaan muutamia juttuja. Niitä en tietenkään kerro teille tässä. Kertokoon Dee itse ensilennon suoritettuaan.

Voikaa hyvin, kiittäkää Herraa tästäkin päivästä. Niin teen minäkin ja painun pehkuihin just nyt. Tai ainakin ihan kohta, oli kello mitä hyvänsä.


torstai 22. lokakuuta 2009

Todellista johdatusta

/silloin kimppuuni hyökkäsi paavin gorilla/
ja heräsin Rooman rautatien torilla/
se taisi olla todellista johdatusta/
oli päässäni kuhmu ja silmäni musta/

- mikko perkoila, joskus 80-luvun alkuhämärissä -

Joo. Meillä täällä Lopella järjestetään ensi keskiviikkona (28.10) aivohalvausilta.
Meininki oli että minä toimittajana teen asiajutun - siis oikein artikkelin aivohalvauksesta paikallisläpykkään. Tein myös. Maksullisen. Tarkoitan palkallisen.

Eikä se "mahtunut" tämän viikon numeroon.

Se puolestaan tarkoitti sitä että tämä mummi lensi pitkin pitäjää ylimääräisten mainosten kanssa ja puhua palpatti kaikkien korvat tukkoon. Toivottavasti joku asiaan kuuluva osaa tulla luennolle ja uuden kerhon perustamistilaisuuteen.

Tänään piti niin ikään oleman se kuuluisa päivärahapäivä. Vaan ei ollut sitäkään. Oli ne viisisataa päivää tulleet täyteen, mutta mitään mainintaa siitä ei ollut. Paitsi tarkemmin nettisivua tutkittaessa. Ne olivat tulleet täyteen jo kuukausi sitten. McGyverin oma kirjanpito oli siis kuukauden pielessä.

Jollen olisi aivohalvaantunut ja söisi henkeni pitimiksi pöpipastilleja, olisin näistä takuulla saanut ainakin paskahalvauksen. Niin olisi ainakin kuka tahansa muu "normaali" ihminen saanut. Mutta kun tässä on tullut kaikenlasta muutakin tielle, en sitten hokannut näistäkään pahemmin hermostua.

Varmemmaksi vakuudeksi olin sitten laittanut ensi sunnuntain Pizzaa ja Poppia -julisteeseen väärän päivämäärän. Tai, päivän numero oli kyllä ihan oikein, mutta kuukausi oli pielessä. Piti olla 10. mutta olikin 11.

Repikää kuulkaa tästä!

Sain muuten uuden työpöydän.


Aikas makee, vai?

En nyt äkkiä keksi muuta jutunjuurta. Olkaa kiltit toisillenne ja hyvää yötä.

***

Tässä tämä lehtijuttu:

Aivohalvaus on pelottava sana.

Silloin puhutaan aivojen verenkiertohäiriöstä, Se voi olla tukos (infarkti) aivojen verisuonissa, se voi olla verenvuoto joko aivokudoksen sisällä (ICH) tai se voi olla lukinkalvon alainen vuoto (SAV). Se voi olla myös hyvin lyhytaikainen häiriö aivojen verenkierrossa(TIA).

AVH:ta (Aivojen VerenkiertoHäiriö) pidetään vieläkin usein mystisenä ja kohtalokkaana sairautena. Se saattaa ollakin kohtalokas, mutta nykyään aivojen verenkiertomekanismista ollaan hyvinkin perillä. Samoin niiden häiriöistä. Tärkeää on myös se että nämä häiriöt ovat pitkälti ennaltaehkäistävissä elintapojen siivoamisella, kohtuullisella painoindeksillä, liikunnalla ja huolehtimalla kolesteroli- ja verenpainetasapainosta. Samat lääkkeet siis pätevät kuin sydänsairauksien ehkäisyssäkin.

Mutta jos AVH sittenkin iskee kohdalle, on aika kaikkein ratkaisevin tekijä. Tukosten kohdalla on päästävä liuotushoitoon hyvin, hyvin sukkelasti. Verenvuototapauksissa nopeus on myös valttia. Mitä pikemmin potilas saadaan hoitoon, sen paremmat toipumismahdollisuudet sairastuneella on. Ensimmäiset tunnit ovat tärkeimmät.

Mistä sitten tietää, milloin kyseessä saattaa olla aivohalvaus?

Aivohalvaus on tavannut olla yleisempi varttuneilla ihmisillä, yli 55-vutiailla. AVH saattaa iskeä myös mm. onnettomuuden seurauksena tai synnynnäisen aneurysman puhkeamisesta.

Äkillinen, kova päänsärky, tasapainon heikentyminen, pahoinvointi ja kaksoiskuvat ovat aika selviä merkkejä, jolloin on syytä hälyttää apua. 112 on silloin maailman tärkein numero.

Kuntoutus on toipumisen A ja O

Kun AVH:n aiheuttama sotku on aivoista saatu siivotuksi alkaa rankka toipuminen. Hyvin usein tässäkin aika on valttia. Monelle AVH-potilaalle jää näkyviä, fyysisiä vaurioita, liikuntarajoitteita, selviä halvausoireita. Riippuu paljolti siitä, missä kohtaa aivoja ongelma on syntynyt, onko kyseessä ollut infarkti vai verenvuoto.

Ulospäin näkymättömiä seurauksia ovat masennus, mielialan muutokset, jopa persoonallisuuden muutokset. Joillekin halvauksen jälkeen tulee vaikeuksia puhua, lukea tai yhdistää nämä toiminnot, löytää sanat ja niiden merkitykset (afasia). Neglect puolestaan on ilmiö, jossa aivot jyrkästi kieltäytyvät reagoimasta kaikkeen vasemmalla puolella olevaan, tila on varsinkin toipumisen alkuvaiheessa hyvin yleinen. Toista puolta maailmasta ei vaan kerta kaikkiaan ole. Näköhäiriöt, kaksoiskuvat ja näkökentän puutokset ovat monelle AVH:n sairastaneelle niin ikään tuttuja.



Oireiden lista on pitkä. Kahta täsmälleen samanlaista tapausta ei ole.

Vertaistuki on poikaa

Aivohalvaus pysäyttää kerralla. Entinen elämä muuttuu historiaksi silmänräpäyksessä.

Pelkkä fyysinen kuntoutuminen ei riitä. AVH:n läpikäyneen on opeteltava koko elämä uudestaan. Uuden elämän opetteluun kuuluvat ihan arkiset askareet. Miten otetaan veitsi ja haarukka käteen ja miten niillä – ja kummalla- osutaan suuhun? Huonekalut, seinät ja oviaukot eivät pysy siinä missä silmät väittävät niiden olevan, vähäisetkin ponnistukset väsyttävät kuin viikon raskas työ, muisti pätkii, monasti esiintyy ärtymystä, rivoja puheita, itkua, masennusta ja kaiken menettämisen tunne. On vaikea hyväksyä tapahtunutta.

Terveiden maailma tuntuu kohtuuttoman vaativalta. Jatkuva avun tarve nöyryyttää ja silloin potilas usein yrittää ylittää itsensä pyrkien toiminaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ja uuvuttaa itsensä entisestään.

Aivohalvaus- ja afasiayhdistykset toimivat eri puolilla maata. Valitettavasti yhdistysten toiminta ja markkinointi ei ole viime vuosia lukuunottamatta kovinkaan tehokkaasti yhyttänyt AVH:n sairastaneita tai omaisia.

Riihimäen aluekerhon yhdyshenkilö Taina Metsberg kertoo kerhon jäsenmäärän lisääntyneen merkittävästi Kanta-Hämeen keskussairaalan otettua käyttöön ensitietoillat vastasairastuneille ja omaisille. - Kun maailma on juuri romahtanut ei lääketieteellinen hoito useinkaan riitä. Kuukausittain kokoontuva ryhmämme tukee ja neuvoo jäseniään, teemme retkiä, liikumme luonnossa ja kerhoilloissa on usein ulkopuolinen vierailija kertomassa sairauteemme liittyvistä asioista, Taina luettelee.

Taina Metsberg vakuuttaa, että -Tärkeintä ja antoisinta tässä kerhotoiminnassa on tavata muita sairastuneita ja saada vahvistusta sille ettei tässä nyt mitenkään yksin olla.

Oma kerho Lopelle

Lopen Pääkirjaston Fallesmannisalissa järjestetään keskiviikkona 28.10. klo 18.00 alkaen Aivohalvausilta, jossa luennoimassa ja kysymyksin vastaamassa psykologi Elina Castrén Kanta-Hämeen Keskussairaalan Riihimäen yksiköstä. Illan aiheena on erityisesti neuropykologinen kuntoutus ja kognitiiviset häiriöt. Tarkoituksena on myös perustaa Kanta-Hämeen aivohalvaus- ja afasiayhdistyksen aluekerho Lopelle.

Tilaisuus on avoin kaikille ja erityisen tervetulleita ovat hiljattain AVH:n sairastaneet omaisineen. Kahvia pullineen on tietenkin tarjolla.

jk-v






sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tunnustus

Tämä on aika noloa.
Oikeesti.
Mutta en saa synninpäästöä ilman tunnustusta.

Meillä tämä remontti siis jatkuu. Eilen raavittiin piha tähänastisista lehdyköistä puhtaaksi. Raavin myös peiliovia, jotka on maalattu vaikka minkälaisella ja -värisellä maalilla.

Eilen käytiin myös saunassa. Kyllä. Olen käynyt saunassa useammankin kerran. Fibromyalgia siitä aina riemastuu ihan mahdottomasti, mutta tässä talossa on loistava sauna ja istun mieluusti lauteiden keskimmäisellä rappusella muutaman minuutin. Siis per saunakerta.

Istuimme mukavasti olkkarissa ja lipitimme kotiviintä ( olen palauttanut vanhan harrastukseni kunniaansa, samoin toistasataavuotiset reseptit, joiden mukaan emännät loihtivat ompeluseuranapantereitaan).

McGyver kiipesi yläkertaan pahnoille ja olin oikeastaan itsekin aikeissa toimia samoin. Mutta sitten soi puhelin. Vaille puolilta öin. Ja minä tyhmä siihen vastasin. Ottopoikani Tommi-Petteri siellä halusi ulkoiluttaa mummia. Ja minä tyhmä siihenkin suostuin, ilman minkäänlaista tivaamista.

Hauska iltahan meillä oli. Kukaan ei syytellyt edes puumaksi, kun olin siis "poikani" (32 v) kanssa liikenteessä.

Mutta.
Muttamutta.
Älkää kokeilko tätä kotona. Älkää kokeilko tätä missään!

Tämän lappusen sain mukaani Riihimäen aluesairaalasta (oikeesti se on nykyään RYKS, Kanta-Hämeen Keskussairaalan Riihimäen yksikkö. Minä sitä tapaan tituleerata Riihimäen Yliopistolliseksi KeskusSairaalaksi). Toinenkin lappunen minulla oli tuliaisina. Sen antoivat ambulanssikuskit.

Tämä seikkailu johtunee siitä että tämä ottopoikani oli tapojensa mukaisesti kadonnut jonnekin ja minä oli viisaana häntä lähtenyt etsimään. Ja tuommoisessa kännissä kun olin, olin kyynärsauvoistani huolimatta päätynyt turvalleni asvaltille. Siitä minut oli jostain muusta kuppilasta kotiutuva porukka löytänyt, soittanut ambulanssin ja pyydystänyt sen ottopoikani puhelimellani. Ambulanssin pojat olivat antaneet puhtaat paperit (promillet tässä vaiheessa 1,9) ja sallineet "poikani" viedä minut kotiin. Poikapa ei siihen tyytynyt vaan tilasi taksikyydin sinne sairaalaan, jossa asiallinen naispäivystäjä tutki, otti tarvittavat kokeet, tarkasti kaatumisen aiheuttamat vammani ja sitoi vuolaasti verta valuvan kyynärpääni tuhdimmin.

Paitani tässä likoaa suolavedessä, josko se kaikki veri siitä irtoaisi.

Ja sitten kotiin. Aamuteelle. McGyver oli sillä välin herännyt ja leikkinyt salapoliisia. Oli puhelimen tietojen mukaan myös soittanut minulle kolmen maissa, jolloin olin sanonut tulevani kohta kotiin. Sen jälkeen olin sitten vissiin lipannut.

Mitä tästä siis opimme?

Emme yhtään mitään. Emme yhtikäs mitään, sikäli kun itseäni tunnen. Joskus vaan vanha ystäväni, juoppous tahtoo huomiota ja silloin olen näemmä täysin vailla omaa tahtoa ja varsinkin järkeä.

Katumusharjoituksena olen käynyt Sari-ystäväni ja miehenesä kanssa parin tunnin metsälenkillä (hippunen suppiksia ja kolme mustaa torvisientä oli saaliini.)

Nyt pojat tulivat saunasta. Menen ottamaan tonnikana-räkiskiusauksen uunista ja ryhdyn heitä ruokkimaan.

Tämä tarina on tosi.
Älkää kokeilko tätä sen paremmin kotona kuin kylilläkään.

Tällaisen uuden korun Sari on minulle tehnyt ja toi sen mukanaan. Ihana. Seuraavaksi tilasin savukvartsikorun.

torstai 15. lokakuuta 2009

Hedelmöintiä

Täällä menee ihan hyvin.

Tämä tyyppi on selvästi osannut hedelmöidä ihan keskenään, ei mitään pullasuteja tai vesivärisiveltimiä, puuterivipoista puhumattakaan. Tuolla ikkunan puolella on vielä muutama poikanen..

Onerva puolestaan voi hyvin paksusti. Hänellä on kaiken aikaa hirmuinen nälkä ja suuri tarve syliin ja kainaloon. Ilmeinen ihmetys levähtää kisun naamalle kun liikkuvat kuhmut ottavat iltaspurtin massussa. Vaikka synnytyssali on ollut valmiina jo pitkään, on varmuuden vuoksi tutkittava useaankin kertaan kaikki luolat, kolot ja piilot, josko sitten sinne... Puolentoista viikon kuluttua pitäisi pamahtaa. Vähän jänskättää sekin, edellisestä pentueestani on sentään vierähtänyt lähes kolmetoista vuotta.

Olkaa kiltisti siellä.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Taas

Minuun sattuu. Kovasti.
Minuun sattui Konginkakaalla. Myyrmäessä, Jokelassa, Kauhajoella. Ja täällä Läyliäisissä.

Minuun sattuu Naantalissa.

Me emme vielä tiedä, mikä koitui viiden nuoren lopulliseksi kohtaloksi, me emme vielä tiedä mikä aiheutti elinkautiset painajaiset pelastuneille nuorille. Minuun vaan nyt sattuu kovasti.

Voi Jumalani! Anna viisautta meille, anna viisautta ymmärtää elämää, anna viisautta ymmärtää.

Voi Jumalani , vie lohtusi ja siunauksesi surun murtamille. Vie lohtusi ja siunauksesi voimaksi menettäneille.
Ota huostaas
i nuoret, jotka näin halusit ottaa.

Voi kun voisit vielä selittää, miksi tämänkin halusit!

torstai 8. lokakuuta 2009

Tämmöisiä veijareita


Lopella kuohuu, eduskunnassa kiehuu, hellalla kiehuu ja kohta keittää kansalaisilla yli äyräiden. Päivittäin uutiset ovat eilistä retevämpiä. Kuplat ovat puhkeamassa, hankkikaa kunnon suojat tulevia roiskeita varten.

Alkaako kansaa kaduttaa laiskansorttinen äänestäminen? Turhaan. kansa on vaaleissa sanansa sanonut ja uusien vaalien alla ei tämän päivän sotkuja kukaan enää muista. Valitettavasti. Vaalikarja nyt vaan toimii sellaisena laumana. Vaaleista toiseen. Kansa on puhunut. Ugh.

Minäpä olen saanut vauvaenergiaa tänään pitkäksi aikaa eteenpäin. Meillä on tällä kylällä ollut tapana kutsua uudet vauvelit täykkärikahveille pari kertaa vuodessa. Tänään oli syysistunto. Tällainen:

Ensimmäinen vaihe.


Kakkulautanen on tyhjä, kunniakirjat ja "loistava tyyppi" -heijastimet jaettu. Ryhmäkuvan hetki. Kolmetoista uutta äippää ynnä vauvaa ynnä kuusi adjutanttia. Siis vanhempaa sisarusta. Kyläpäällikön onnenhetki. Osa äideistä on entisiä nuoriani, jotka esittelivät minut vanhemmille lapsilleen Mummina.

Yleistä hupia herätti kotoa lähtiessäni postilaatikosta mukaan nappaamani kirje, kirje Stanstalta. Sisällä oli yksityistä asiaa sisältävä kortti ja hurmaava vihreä heijastin! sisiliskon mallinen. Kuinkas muuten.

Susikairassa eletään jänskiä aikoja. Vauvanpesuohjelma on lähestymässä linkousvaihetta. Haltiakummimummin ominaisuudessa toimitin sinne muutaman enkelin lisää. Sellaisia tyyniä ja napakoita tyyppejä.

Meidän oma Aapo vain riehuu ja polskii innoissaan vielä Jouluviikolle asti ja voi siis hyvin. Kyllä mummia nyt hemmotellaan!

tiistai 6. lokakuuta 2009

Lapset voittivat

Lopella päättyi sangen stressaava taistelu eilisehtoona lasten voittoon.

Ties miten paljon maksanut virkamiesten ja konsulttien sekä kunnanhallituksen vääntö kyläkoulujen totaaliseksi lakkauttamiseksi sai eilisessä valtuuston kokouksessa turpiinsa ja kunnolla.

Eihän tuo päätös ihanteellinen ollut, vailla laskelmia ja kunnollista valmistelua. Vaan näyttipä vaaleilla valittu valtuusto kyntensä ja täytti yhden vaalilupauksensa: kyläkouluihin ei kosketa! Ja pani kertaheitolla niin virkamiehet kuin kunnanhallituksenkin kuriin.

Aikataulua ei valtuusto päättänyt, mutta veikkaan että Länsi-Lopen koulun virkamiesvalmistelua kytätään tosi tarkkaan samoin kuin valmistelua läpinäkyvyyttä ja laillisuutta.

Olen minä koko hyvilläni valtuustomme selkärangasta!

seuraava postaus lienee taas ihan henkilökohtaista huttua, mutta tämä on koko kotikunnalleni suuri ja tärkeä päätös.

Tämän päivän sana istuu tähän aiheeseen kuin nenä naamaan:

"Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin."

Joos. 1:9 (KR33/38)

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Enkelten päivä

Tänään on siis tuo Mikkelinpäivä. Monipuolinen kristillispakanallinen juhlapyhä.

Oivallinen yhdistelmä.

Meillä täällä Lopella vietetään myös vanhemman väen kirkkopyhää. Kävin aamusella piii-itkästä aikaa messussa. Ensi kertaa uuden isotekstisen virsikirjani kanssa. "Oma" penkkini oli taas tyhjä, vaikka etummaiset ja penkistäni taaemmat olivat täynnä mummoja rollaattoreineen. (Harley ei ollut mukana, koska se "oma" penkkini on juuri tarkoin valittu istuinpaikka sekä nähdäkseni liturgin kasvot, laulettavat virret ja siitä on helppo kivuta ehtoolliselle ihan vaan kepin kanssa). Kelpasi myös Leena-Tädille, joka oli kuskina. Leena-Täti on Leena-Täti siksi että hän on edellisen avopuolisoni isän veljen leski. Siis melkein sukulainen. Älkää kyselkö enempää, tarpeeksi sekava selitys tuokin.

Saarnamiehenä meillä oli iloinen ylläri: Turun Merimieskirkon pastori Sasa Lehtinen. Mikäli käsitin oikein, olivat Rahtarit ojentaneet yhteistyökätensä ja ainakin tänään Sasa merimiespastorina piti loistavan enkelisaarnan seurakunnallemme.

Minulle tämä oli kerrassaan ajankohtainen juttu. Koko messu, sen sisältö ja tunnelma että vasitenkin Sasan saarna osui ja upposi. Enkelten kanssahan minäkin olen viimeiset kymmenen vuotta kulkenut ja viime vuosina olen heitä tuupannut eteenpäin milloin minnekin kun kutsu on minut yhyttänyt. Ehtoollisella sainkin preesensyhteyden kiittääkseni ja saadakseni uutta voimaa jatkaa tehtävääni, jonka Herra minulle antoi. Aamen.

Minun on pakko vielä lopuksi lainata Tallinnanreissulla kohtaamani uuden Pirjo-ystävän eilistä sähköpostia:


"Vietin tänään muutaman tunnin blogissasi ja sen perusteella kyllä olisin ollut valmis väittämään, ettei tuollaista oikeesti voi olla olemassakaan. Onneksi tapasin sut livenä ja vakuutuin, että kyllä sittenkin voi:)"

Enkelit ovat Herran sanansaattajia. Heidän persoonansa on HENKI, heidän tehtävänsä on ENKELI. Näin Sasa-pastori meille tänään vakuutti ja minusta se kuulostaa hyvin oikealta.

Tämä postaus toimittakoon myös matkakertomuksen virkaa.

Olkaa enkeleitä toisillenne.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Satunnainen matkailija

Sanotaan että jokainen matka on pyhiinvaellusmatka.

Ja Hannele paratiisissaan sanoo "
Jos ei ole kykyä nähdä seikkailua kotimatkalla ratikassa, niin ei sitä näe, vaikka matkustaisi maailman toiselle puolelle."

Olen viettänyt upean pyhiinvaellusretken ja suuren seikkailun. Kotona odotti ruokapöydän päällä neljä koneellista puhtaita, taiteltuja ja pinottuja pyykkejä. McGyver oli käyttänyt vapaapäivänsä hyödyksi (!) ja kytkenyt pesukoneen toimintakuntoon ynnä leikkinyt pikku pyykkäriä.

Hykertelen nyt onnesta ja palaan tuonnempana varsinaiseen matkakertomukseen.

Nyt menen vetämään lakanoita.

Ja lopuksi: Kiitos, rakkaat ystävät kommenteista ja osanotosta Casperin kuolemaan. Casper oli suuri mies.

Herra olkoon kanssamme tänäkin yönä.


torstai 1. lokakuuta 2009

Liikkuvia kuhmuja

Karavaani kulkee...

Onervan massussa on liikkuvia kuhmuja. Pesä on valmiina ja koemaattukin moneen kertaan. Taitaa kelvata. Reilu kolme viikkoa vielä, taitavat syntyä juuri ennen Susikairan Deetä.

Haku on ollut vielä tänään kova. Ei vaan löydy Cassua mistään, ei pihalta, ei vintistä ei mistään kolosta. Jotenkin niin kovasti liikuttaa eläimen ikävä. Roosakin on vähän hämillään.

Minä lähden huomenna Tallinnaan. Seuraneidiksi. Irja-ystäväni meni taannoin tietämään Irvinistä kaiken tietämisen arvoisen ja yksi uhkeita voitoista oli tallinnan päiväristeily. Tämä viikonloppu rimmasi hienosti ostoslistani kanssa, joten lupauduin ilmaiselle matkalle mukaan. Ja kun vielä Margaret puolisoineen on menossa samalla laivalla samaan paikkaan, hoituu kyytikin oivallisesti.

Saatan lauantaina krapuloissani kertoa jotain kivaa, tai sitten perjantaina tai en ollenkaan.

Olkaa nyt kuitenkin siivosti. Menen laittamaan lisää puita pesään.