Outoja arvoja

Hmm.

Elokuu on ollut poikkeuksellisen tiukka noin taloudellisesti. Tää jatkuva ramppaaminen sairaaloissa ja lääreissä ja kuntoutuksissa ynnä iso kassillinen lääkeaineita ihan vaan henkensä pitimiksi käy väliin kohtuuttomiksi kuluiksi.

 

Älä nyt vaan tule neuvomaan sanallakaan toimeentulotuesta tai mistään sellaisesta.

 

Vaan tää ei ole varsin pointti nyt. Ällistyksekseni huomaan että mun eri aikavyöhykkeillä sinkoiluni aiheuttaa jonkinmoista epäsäännöllisyyttä niiden lääkkeiden ottamisessa. Ei voi ottaa jos ei ole hereillä säädettyyn aikaan. (olen jo kokeiluluontoisesti laittanut herätykset varuilta juur niihin kriittisiin kohtiin, mutta kun mä nukun, mä nukun koomanomaista unta vastineeksi pitkille pääosin kivuista johtuvivlle valvomisjaksoille. Ei ollut isommin apua niistä herätyksistä)

 

No, hokasin tässä juur äsken että oli inskat kahdelta päivältä ottamatta. Kiiruusti piikkiä sormeen ja jännityksellä venaamaan kuinka hirveät lukemat taas olis tarjolla.

Suuri oli ällistys kun näytössä luki 10,2.

 

Se on kuule kokolailla passeli iltalukema tunnin kuluttua päivän pääateriasta. Itse asiassa vain muutaman numeron korkeampi kuin tässä muutamaan aikaan.

 

No mites nää asiat sit toisiinsa?

No siten että kun ei ole rahaa, ei tule syödyksi mitään typerää eikä varsinkaan liikaa kerralla.

 

Nytkin loihin "spaghetti carbonaraa": täysjyvänauhanuudelia (löyty vielä yks kiekko pussinpohjalta), punasipulia, suppiksia (Pirkko ), vähän yrttejä parvekkeelta, mustapippuria ja loppusilaukseksi kananmuna. Rasvana neitsytoliiviöljy ja lopuksi revin juustoksi viipaleen sitä muoviinpakattua cheddaria, kun sitä vielä oli tähteellä.

 

Onhan se ihan kivaa että arvot asettuu hiljalleen lääkärikirjan ohjeenmukaiseen järjestykseen.

 

Eikä mun suippopaprikat mitään suippopaprikoita tänä vuonna, ihan tulee tavallisia. Mitä lie hyrbidejä oli ne suippiksen siemenet jotka suippopaprikasta kuivatin keväällä...

Ihan ovat selkeitä pallomaisia paprikoita nämä. Eikö olekin?

Kolmetoista vuotta Liskolandiaa ja parikymmentä vuotta vammaistaistelua - still goin' strong

 Edit Piaf:

Tää alkupuolen teksti ensimmäisiin tähtiin asti on kirjoitettu toukokuun lopulla. Sit se jäi jotenkin Liskikseltä makoilemaan kun se, siis Liskis, ryhtyi toimeen tämän kuljetussotansa tiimoilta. Se kun ei tyhjiä lupauksia harrasta.

 

Jo vain ei tänään tunnu toimivan mikään. Jos nyt ei eilenkään.

Eilinenhän meni pieleen siltä osin että Lahden Kela-taksin välitys kusi vaihteeksi niinpal pahasti että jäi tykkänään keskussairaalaan menemättä.

Tutummat tietävätkin että mun maailmassani epäkohdista kitiseminen ei vie asioita mihinkään suuntaan eivätkä ne varsinkaan kohene sillä menetelmällä.

Kun enste kinasin ko. keskuksen kanssa palautteen antamisesta ja vaadin ylemmän tahon yhteystietoja ei niitä millään herunut. "Ainoa palaute annetaan tätä kautta" väitti miesoletettu asiakaspalvelija puhelimessa. Mä siihen jotta ei pidä paikkaansa, aina on olemassa se joka voi vastata asiaakkaan kysymykseen. Kina jatkui ja miesoletettu sanoi että he kyllä puhelimitse annetun palautteen vievät eteenpäin.

 

 No sehän ei pidä paikkaansa. Muistutin että olen melko monesti antanut negatiivista palautetta kela-taksin ja välityksen ontuvasta toiminnasta sitten helmikuun, vaan mikään ei ole kohentunut. 

- Elikkäs nyt annat mulle sen nimen ja yhteystiedot, vaadin.

Syystä tahi toisesta puhelu katkesi siihen paikkaan.

No, koska keittiön ovet ovat mulle tuttuja kulkureittejä, ongin hienoista salapoliisityötä avuksikäyttäen asianomaisen henkilän langan - voiko nykyään sanoa tuolleen? - päähän. 

Seurasi viileän ystävällishenkinen keskustelu jossa asianomainen henkilö puolusteli esittämiäni epäkohtia sillä, tällä ja tuolla argumentilla. Ammuin jokaisen alas tyynesti samoin kuin alkuperäisessä puhelussa. Lopulta asianomainen henkilö myönsi että joo, on tässä nyt tapahtunut aika monta virhettä sun kohdallas. Mitäs sanot jos saisit tuttutaksi -oikeuden? Mä siihen jotta kiitos, kelpaa, mutta se ei riitä.

Hämmentynyt asianomainen henkilö meni ensin mykäksi - luuli varmaan että haluan itselleni vielä jotain muuta hyvitykseksi kärsimästäni huonosta palvelusta.

Ei, tää riittää mulle, vastasin, mutta muille mun saamani hyvitys ei ole minkään arvoinen. Näitten kyytien välityksen on nyt vaan alettava toimia silleen kuin olette sitoutuneet asian tällä kilpailutuskaudella hoitamaan.

Sit mä vielä kiukkupäissäni sanoin että tulen tuonnempana järjestämään julkisen keskustelu- ja tiedotustilaisuuden kelakyydeistä täällä Päijät-Hämeessä. Niin että sunkin firmalla olis oiva tilaisuus varautua selittämään kysyjille ja vaikka vähän kirkastaa kelakyytien kasvoja. Että otapa asia puheeksi ylempiesi kanssa. Kutsu tulee aikanaan.

***

Tuo ylläoleva teksti on aloitettu toukokuun loppupäivinä.

Nyt ollaankin siinä vaiheessa että sain sotajoukoiksi yhden valtakunnallisen vammaisyhdistyksen (Suomen Kipu ry), yhdeksäätoista päijäthämäläistä vammais-ja potilasjärjestöä edustavan Link ry:n toimijoineen. 

 

Elokuussa sit tästä aiheesta lisää. Kandee pysyä linjoilla. 

***

Just tänään on melkoisen merkittävä vuosipäivä. Tää luola on tullut kolmentoista vuoden kunnioitettavaan ikään. Milloin kiivaammin, milloin harvakseltaan Liskis on täällä pohtinut maailmanmenoa, itkenyt, hauskuuttanut lukijoita, kertonut kauhutarinoita elävästä elämästä ja vähän kipaissut kuoleman kanssa tanssimassa.

Kiitos että olet kulkenut kanssani tämän matkan tähän asti, toivon että viihdyt luolassani tulevaisuudessakin. Koskaan ei tiedä mitä jännää Liskiksen näppikseltä milloinkin putoaa.

 

 Tässä inteeriöörissä mä usein aamu- ja ehtookahvini kissojen kanssa nautin. Päiväseltään tää etelä--lounaaseen antava uloke talon seinässä on liian lämmin.

Mindfullness - tietoinen läsnäolo

"Mitä hyötyä on tietoisuustaidoista?

Mindfulness – hyväksyvä tietoinen läsnäolo – on sekä ajankohtainen että perinteinen tapa harjoittaa tietoisuutta, huomionkiinnittämistä ja hetkessä olemista. Kaikenikäiset hyötyvät tietoisuustaidoista: mielen tyynnyttäminen ja kokemusten utelias ja hyväksyvä havainnointi eivät ainoastaan alenna stressiä, vaan auttavat myös tarkkaavaisuuden hallinnassa ja tunteiden säätelyssä. Muita usein havaittuja vaikutuksia ovat:

• Luovuuden ja positiivisten tuntemusten lisääntyminen
• Oppimiskyvyn ja muistin paraneminen
• Sosiaalisten taitojen ja itsetunnon vahvistuminen"

Tälleen somasti valaistaan termiä Mieli.fi -sivustolla.  

(https://mieli.fi/fi 

MIELI Suomen MIelenterveys ry, ent. Suomen mielenterveysseura ry)

Eiks vaan ole jännää!

Tätä samaa oli muodissa harjoitella nuorisoteattereissa ja monissa muissa luovissa sessioissa jo seiskytluvylla. Sit tais tulla jonkilainen iloinen sekaannus koska myöhemmin puhuttiin mielenhallinnasta ja jopa alettiin järkätä mielikuvakoulutuksia. 

(Tästä puolestaan on varsinkin kehkeytynyt harmia ja peräti haittaa koko yhteiskunnalle. Käytännön esimerkkinä vaikkapa politiikka. Se meininki millä tämän maan kuntia ja koko valtiota on johdettu. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tätä maata on johdettu mielikuvien viitoittamana. Siis MUTU-tuntumalla.  Toivottu ja haaveiltu tulevaisuus sekä henkilökohtaisen hyödyn visio on ohjannut päättäjiä - ei tämä päivä, tämänpäivän tarpeet, akuutit tilanteet ja varautuminen reaalitulevaisuuteen - edes lyhyellä tähtäimellä. Faktoilla ei ole ollut niin väliä.)

Takaisin varsin aiheeseen.

Mä olen tätä meinikiä harrastanut vuosikymmenet, toki elämäni saattais olla toisennäköinen nyt ja monilta harmeilta olisimme sekä minä itte että lähipiirini välttyneet jos olisin osannut (halunnut?) ottaa tämän aktiiviseen käyttöön varhemmin.

Tuttua touhua siis, mulla on tuolla kaikenmaailman todistusten joukossa jopa lappunen jossa kerrotaan että olen tämän ohjaajakoulutuksenkin suorittanut. Erittäinkin pienryhmissä ohjaajan on hyvä tämä taito hallita ja ujuttaa myös ryhmänsä käyttöön.

Enpä tässä kohtaa puutu kovin vahvasti mielenterveyden hoitamiseen tähän hätään, pari sanaa loppupuolella. Puhutaan nyt kivunhallinnasta. Puhutaan kivun tuntemusten kokemisesta.  Puhutaan pitkittyneen kivun (vielä enemmän pitäisi toki puhua ja keskittyä kivun aiheuttajaan) hoidosta. Puhutaan kipuihmisen epätoivosta.

Järkyttävin ohje mikä korviini Mindfullnessin harjoittamisesta on kantautunut:

Keskity kipuusi, muuta se mielesi voimalla rusinaksi ja heitä menemään!

Kuulostaa Maria Nordinin viisaalta neuvolta, eikö vain? No eipä ole Nordinskan höpötyksiä vaan erän kipupolin ylilääkärin neuvo kroonisesta kivusta vuosikaudet kärsineelle asiakkaalle.

Se on kuulkaa oikeesti niin että vaikka kuin rypistelisit rusinoita ja nakkelisit niitä ympärillesi että lopulta asuisit viinitarhassa, sun kipusi eikä varsinkaan sen perimmäinen aiheuttaja ole moksiskaan. Tuo neuvo ei ole peruste jättää kipuihmistä ongelmineen hoitamatta, peräti tutkimatta.

Sen sijaan olen vakuuttunut hyväksyvän tietoisen läsnäolon merkityksestä pitkäaikaisen kivun apuhoitokeinona. Silloin kun hoito on kokonaisvaltaisesti hanskassa mutta kivut ovat osa arkea. En ota uskoakseni että Mindfullness millään muotoa poistaa kipua mutta sen allekirjoitan että kun olet opetellut ja oppinut hyväksyvän tietoisen läsnäolon, Mindfullnessin, tiiviiksi ja luontaiseksi osaksi arkeasi, selviät kipujesi kanssa paljon paremmin. Eivät ne mihinkään katoa jollei niiden alkuperää ja aiheuttajaa saada hoidetuksi "rusinaksi jonka voi heittää pois", kivut.

Tämän tulin omalta kohdaltani todistaneeksi kun lähes vuoden odotettu merkittävä mahdollisesti avun tuova leikkaus peruutettiin leikkurin ovella HUSn Tornisairaalassa. Jotenkin mun otteeni lipesi viime metreillä ja päästin kivut valloilleen. Ne ovat nyt viikon mittaan pahentuneet ja nyt on  suuria vaikeuksia aloittaa hoko hyväksi havaittu mielenhallinta alusta.  Samalla napsuvat vahvojen kipunappien läpipainoliuskat ahkeraan.

Mieleni tapasi masennuksen, vanhan kaverin, kun kivut lisääntyivät. Tuon AVHn jälkeen vuosituhannen vaihteessa todetun ja diagnosoidun keskivaikean masennuksen (F32.1) joka toistuessaan korotettiin vaikeaksi masennukseksi (F32.2). Senkin kanssa puljaamiseen on Mindfullness ollut vahvana apuna, pöpipastillien annostus on pysynyt kohtuullisena.

Lopputulemana ajattelin nyt sit nää vajaat pari viikkoa ennen seuraavaa leikkausyritystä antaa virran viedä, nauttia masennnuksestani, kirota kipujani, napsia erilaisia nappeja, itkeä vuolaasti kun itkettää, helliä kissojani, hypistellä niin vielä sisätiloissa majailevia huonekasvejani sekä niitä yli kuuttakymmentä tyyppiä jotka tekivät täksi kesäksi parvekkeestani viidakonomaisen paratiisin. Siinä samalla koitan houkutella tuota hyväksyvää tietoista läsnäoloa takaisin seurakseni.

Se loppukevennys tulee tässä sekalaisena kuvakavalkadina, olkaapa hyvät, olkaa myös kiltisti ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne. Tai toisinpäin, jos siltä tuntuu.

 Tähän nurkkaan kohtsillään muuttaa adoptoitu Kärhö. Kärhö isolla Koolla kun en tiedä mitä lajia hän edustaa.

 Tehän muistatte missä nyt olette?

Siispä mun luolani on täynnään erilaisia liskoja. Nää kaverit on mulle rakkaita, yksi on siskolta, yksi tyttäreltä ja yksi Stanstalta. 

Tää keskivartaloltaan tilava katti tykkää leikkiä kuollutta aina ja joka paikassa. Myös käskystä. Villikissani Tytti.

Kaiken muun syötävän ja silmänilon seassa kasvaa yhdeksän tomaattia. Tää "toisenlainen tomaatti" on punnertanut ensimmäisen raakileensa partsilla. Muutkin kukkivat somasti.
Toisenlainen tomaatti on sellai Lahen  seudulla kasvava tyyppi jonka vähän kummallisen malllisia tomaatteja Prismat myy huikean huokealla kesät talvet. Ne muut on sit Lidlin terttutomaatteja jotka on tälleen uusiokäytössä huomattavasti makoisampia kuin alkuperäiset.

Tässä nää Toisenlaiset uuden elämän kynnyksellä maaliskuussa.

Helle! Siitä suomalaiset tykkää...

Eikös ennen muinoin lihavat naiset pantu höyrykaappiin hikoamaan laihtumisen nimissä?

Kuinkahan paljon mä laihdun tuolla pihalla puurtaessani tänään? Vai pitääkö olla erikseen se kaappi?

(Edit Piaf: Se ei ole uskaltanut edes vilkaista lämpömittariin. Eilen se kirkui kun pohjoisen puoleisessa varjossa oli alkuehtoosta 27 ja jotain astetta. Celsiusta. Mutta nyt se kuitenkin meinaa mennä uuteen huvimajaansa kahville ja viimeiselle tupakilleen...)

 

Tänään tonne roudataan vielä soffa. Sellainen runkosängystä väsätty, että on sit se luvattu yöpymäpesä.

Kohennusta

Nysse on siinä!
Joskin toki vähän on tuunattavaa. Aika näpertämistä nää hökötykset vaatii ja vähintään kolme ihmistä, yks lukee (lue: tulkitsee) ohjeet, toinen soveltaa ja kolmas tekee työn. Nämä tuontituotteet ei ole hirmuisen eettistä kamaa, veikkaan että pienet kiinalaislapset on omilla pikkukätösillään tämänkin valmistaneet, mutta lahjahevosen suuhun ei ole vara katsoa.

 Pihapiiri muuttui taas monta askelta lähemmäs tavoitetta. NaM.

Ei, tämä ei ole kiipeilyteline, vaikka kokoaminen sai väliin hassunhauskoja piirteitä ja näky muistutti paikoin aikuisten puuhapuistoa. Valmis ja napakka tönö siitä tuli, lämmin kiitokseni ystävälleni ja hänen tyttärelleen ja vävylle avusta. <3 br="">

(Edit Piaf ei nyt ymmärrä miksi tuo HTML-pätkä ei tuosta poistu. Oli meininki vaan sydämenkuva siihen...)

Naapureiltakin saa olla näkymättömissä. Eipä silti, ei mun naapureissa mitään valittamisen aihetta ole, pikemminkin päinvastoin.

Kun Pimun kanssa käytiin iltajuoksuilla panin merkille että totisesti on kovin suojassa katseilta tuo pihamaani. Tarvinnee virittää raivuri ja pilkkoa pätkiksi tuo ojanvarteen riehaantunut pajukko. 

 Pimu, englannin springerspanieli, 5 v. valkkasi tänään iltaleikeille Pimunpelto III:en. Hänellä on myös Pimunpelto I

Tässä hän ravaa Pimunpelto kakkosella.

Näillä pelloillaan hää saa pelmuta vapaasti, paitsi niinä vuosina jolloin on kylvetty syysviljaa, tai viljaa ylipäätään. Viime vuonna oli viljavuosi, nyt taas muutaman vuoden rehulla nää juoksuradat. Se on Pimun mielestä hyvä juttu. Toki näilläkin pelloilla on rajoituksensa. Pesimäaikaan meillä ei ole vapaana mitään asiaa noille vainioille. Eikä vapaana yhtään mihinkään. Vaikka Pimu, niin lintukoira kuin onkin, on oppinut olemaan piittaamatta luontokappaleista, koskee metsästyslaki myös meitä täällä maalla.

Mustekala on ihan välttiskaveri lenkillä. Hän ihan itte huolehtii sen matkaan kun Mamin kanssa lähdetään. Useimmiten hän on jo ovella tuo lelu suussaan mua vastassa kun on aika.

Loppukevennyksenä kierrätystä ja saattohoitoa.

Olkaa kiltisti ja siunakkaa ittenne mun on maatamenon aika.

Ihan pihalla

Nyt on vissiin pimeimmän uuden kuun aika kun ei taas uni maita pitkään.

Mukillinen vahvaa ranskalaista maitokahvia (eläköön leipäkirkot ja rikkaat, jotka hyljeksivät ihan kuranttia elintarviketta että me köyhätkin päästään herkuttelemaan asioilla joihin ei tulis mieleenkään tärvätä vähiä eläkerahoja), eilisen pyykin viikkaamista ja uuden pesemistä, pihan kitkemistä ja pohjakankaan asennusta. Siitä on mun torjantaipäiväni tehty.

 

 

Meille muuttaa tänään paviljonki -nimellä myyty pihamaja (kiitos pikkusisko Riitta), täytyyhän hällä paikka olla että sisko saa mieluisan yösijan tulevalla viikolla.

Kerta.

 

Tämmönen tulee. Kalusteet ja kasvit sun muut herkut on valmiina. Vain pohja puuttuu, eikä sekään kauaa.

(Mulla on väkevät kipunapit, että saan tämän rojektin valmiiksi tänään...)

Neiti kevät, tule jo!

Mun on vielä ihan älyttömän vaikea liikkua tuolla jään ja lumen peittämässä maastossa, tai edes pihalla. Se sattuu. Se sattuu siksi että töpöttelen varovasti kaatumista peljäten ja leikkauksen jäljiltä vielä arat vatsalihakset huutavat hädissään hoosiannaa ja muita perkeleitä avukseen.

Kyllä mä kaipaan Neiti Kevättä muutenkin. Viherkasvit ovat aloittaneet kasvukautensa täällä sisätiloissa ja juurtumassa olevat tapaukset kaipaavat istutusta. Tietenkin mä myös kiusaan itseäni kevät- ja kesäkuvilla puutarhastani.

Kotiluolan ulkopuolella, siis ihmisten ilmoilla liikkuminen on vielä muodikkaasti haasteellista, koska niitä vietävän siviilirytkyjä ei kaikin osin vielä voi pukea ylle. Niinku esim, kalsareita.

Mutta nämä rajoitukset on tällä viikolla heitettävä nurkkaan, maailmahan pysähtyy paikoilleen ja lakkaa pyörimästä jos justiinsa Liskonainen ei porhalla pariin konklaaviin, vaatetettuna tai ilman.
(kai maar pikkuisen sarkasmin tästä ymmärsit?)

Tämä päivä on siis kulunut tykkänään työhuoneen ääressä tietokoneen näyttöä tapittaen ynnä kovasti naputellen.

Mtä tuohon kevääseen tulee, se on selvästi rakentumassa. Katsokaapa vain:

Edit Piaf: Älkää katsokokaan, ei nyt suostu liittämään mitään kuvia tähän.
Liskonainen palaa tuonnempana. Pah.

Miten olen voinut laiminlyödä näin upean blogin?

Liityin tässä päivänä muutamana Facebookissa Huonekasvit -nimiseen ryhmään. Siellä Joku otti puheeksi korallikaktuksen pistokkaan hinnan.

Koska kuva oli minusta kummallinen, johduin tutkimaan asiaa Googlen kuvahaulla. Siellä niitä oli. Korallikaktuksia. Erimallisia. Kukkivia ja ei-kukkivia.

Ja sitten siellä oli jotenkin hirmuisen tutunoloinen kuva.


Tovin kesti ennen kuin hokasin että sehän on mun kuvani.

Mun korallikaktuksesta.
Mun blogista.

Tottahan piti klikata itsensä huhtikuulle vuoteen 2012.
Aikamatkalle.

Nyt huomaan viihtyneeni vanhoja muistellen toista tuntia. Huomaan myös häpeän punan nousevan poskille.

Täällähän on hauskaa. Täällä Liskolandiassa.
Ja paljon asiaa. On poliittista näkemystä, on ruokaohjetta, on leivontaohjetta.
On kiukkua ja rakkautta.

Miten olen saattanut olla kotoani näin pitkään poissa!

Kuulkaa, jos annatte anteeksi laiminlyöntini ja otatte mut takaisin maailmanmatkoiltani, lupaan kurkkia taajempaan täältä liskonluolasta ja saattaa teidät, rakkaat lukijani ajan tasalle maailmastani ja uusista touhuistani.
Jooko?

Ihan kohta alkaa Hemingway & Gellhorn, ykköseltä. Ja tietty Areenalta.
Se kannattaa katsoa.

Huomenna taidan vielä laiskotella ja vaikka päivittää kuulumisia.
Sunnuntaina onkin normitiivis päivä.

Meillä vietetään työväen kirkkopyhää ja on mun vuoroni lukea vanhan testamentin lukukappale. Samalla vauhdilla pääsen pitkästä aikaa ehtoolliselle, kun kerran Herran huoneessa olen.

Iltapäiväohjelma on vielä arvonnassa, menenkö yhteisen vappujuhlan valmistelupalaveriin  demaritoverien kanssa vaiko samalla kellonlyömällä oman puolueeni piirihallituksen kokoukseen naapurikaupunkiin.
Ehkä sille löytyy oikea ratkaisu.
Kiva kun kävit, tavataan pian uudelleen.

Syksyn iloja ja vähän kesääkin...

Syksy on ihan lempivuodenaikani.
Se ei liene vanhoille lukijoilleni mikään uutinen. Olen sapattivuoteni jäljiltä niin makoisassa kunnossa että olen oikein nauttinut punnerruksesta uutukaisella pihallani ja lähimetsissä pyydystellen sieniä. Nam.

Syksyisin alkaa uusi elämä. Syksyllä luonto näyttää ilonsa ja kiitollisuutensa upein ruskan värein, maukkain sadoin. Kunnes on aika vaipua uneen, keräämään voimia tulevaa kasvukautta varten.

Syksyisin alkavat kaikki mielenkiintoiset jutut. Koulut, kerhot, toiminnat. Tähän aikaan olen parhaimmillani. Ja tuotteliaimmillani.

Yrittäjän muijana on syytäkin olla tuotteias. Velhonpajassa, omalla vastuualueellani on syntynyt ja syntyy kaiken aikaa uutta, Yrttisekoitukset on pussitettu, Jalka- ja käsikylvyt ovat purkeissaan tuoteselosteineen. Koruhyllyt pursuavat uusia ihanuuksia. Haluatko nähdä?

Jos olet sortunut Facebookin orjaksi, voit vieraiilla Velhonkoruissa ihastelemassa tai peräti tekemässä tilauksen.

Pitäisiköhän mun laittaa tuotteistani oma sivu tällekin puolelle? Mitä olet mieltä?
Halusittepa eli ei, tässä muutama  esimerkki:

 

Valikoima korvakoruja hopeoidusta korumetallista ja pronssista eri kivin.

Hinnat 15 -28 euroa.

Kuningasketju on kaunis. Tässä pronssia ja jaspista.

 Velhonkoruja valmistan kolmesta viiteen kappaletta mallista. Mutta viihdyttääkseni itseäni teen joskus vallan uniikkejea juttuja. Niinkuin tämä kauniisti laskeutuva kääty, Kivinä karneolit.

Tottahan teen myös miehille koruja.

Tässä yksi suosikeista.

Voimakoru, Chakrakoru, ihan miten haluat. Nämä teen yksilöllisesti, luottamuksellisen haastattelun pohjalta.

Ja jotta aika ei kävisi pitkäksi eikä tekemisen puute pääsisi yllättämään, ryhdyin ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa täällä omassa seurakunnassani. Minua ja mielipiteitäni voi Isänpäivänä 9.11. äänestää numerolla 11. Tämä vaan tiedoksenne, kysyvälle kerron mieluusti enemmän, oikeastaan teille kaikille, jos haluatte.

Mitäs muuta?
Sapattivuoteni varjolla olen joutunut luovuttamaan hankittuja muotoja yli 15 kilon verran. Ei ollenkaan huono saavutus. Luulisin.

Ai lisää kuvia?

 

Roosa, rakas irlanninterrierini vanheni vauhdilla siihen tilaan että elämä ei ollut enää arvokasta. Päädyimme heinäkuussa yhdessä hänen kanssaan soittamaan eläinläärille. Ensimmäinen kiinnisaatu kertoi ensin laveasti hinnat ja tuhkausvaihtoehdot pakkauksineen päivineen. Kiitin ja tiedustelin aikaa nukutukseen. - Ensi viikon keskiviikkona olis vapaa aika.

Minusta aika vastuuttoman kuuloista oli tuo.

Onnekesi Lea-lääri kävi kotimatkallaan auttamassa Roosdan turvallisesti eteenpäin, vihreille nummille, vapauteen.

Viimeisen päivän vietimme kahdestaan, välillä ulkoillen, välillä vain lojuen sylikkäin.

Roosan viimeinen päivä oli kaunis.

 Ja se uusi piha!

Näistä näkymistä aloitettiin. Tästä hässäkästä alkaa vähitellen sukeutua ihan viihtyisä ja helppohoitonen olohuone.

Nyt syksyllä kaikki on jo toisin...

Vuodenaikapäivitys

Tästä seuranpidosta blogistaniassa ei ole pitkään aikaan tahtonut tulla mitään. Olen ollut kirjautuneenakin tänne jo vissiin pari viikkoa, kuviankin olen varannut, mutta siinä se sitten on aina ollut.

Siis ei hätää, täällä minä olen ja talven kohmeudet on pudisteltu häntää myöten.

Siltä varalta että joku on minua kaivannut annan koottuja selityksiä ajankäytöstäni viimeisten viikkojen ajalta.

 Ensin oli vappu ja sen mukanaan tuomat velvoitteet.

 Sitten oltiin Lopen AVH-kerhon kanssa kylässä Huitin tilalla, ihana ja mielenkiintoinen päivä, kiitokset Mikolle, joka on tuolla takarivissä toisena oikealla.

 Jossain välissä järjestimme vahnuspalvelulaki-infon ja illan päätteeksi työväenlaulukaraoken. Siis me loppilaiset vasemmistoliittolaiset. 

samalla tulee dokumentoiduksi uusin harrastukseni, laulaminen.

kaikkea sitä...

 Tämä kuva on jo huhtikuulta, jolloin nuorisotoimemme järjesti retken Hämeenlinnan Verkatehtaalle Hevisauruksen keikalle. Koska halusin lähteä mukaan, lainasin naapurista peri muksua. Ihan itsekseni en edes minä olisi kehdannut.

 Vappua edeltävänä viikonloppuna suuntasin Jyväskylään valtakunnallisille sovittelijapäiville. Ajattelin onnellisena että vältyn tykkänään veteraanipäivän kotkotuksista, mutta kissan kontit!

Olivat päättäneet valtakunnallisen veteraanipäivän pitopaikaksi juur Jyväskylän ja samaisen Paviljongin, missä mekin seminaariamme pidimme. Siellä ne oli kaikki, presidentti ja rouva Hau... eiku Niinistöä myöten.

 Mutta meilläpä oli juhlapuhujana Pekka Haavisto, joka on tehnyt uskomattoman suuren työn kansainvälisellä sovittelurintamalla. Puhe oli hyvä ja mielenkiintoinen. Yksi tärkeä pointti puheessa oli mm. osapuolten kulttuuristen ja uskonnollisten elementtien yhteensovittaminen.

 Hih, onpa pikkuinen kuva, sain luvan käyttää Jonna-ystävän ottamaa puhelinkuvaa. Saahan sen tietty klikkaaalla suuremmaksi, mutta se on aika epäselvä isompana...

Tässä harjoitellaan vasemmisto-keskustayhteistyötä käytännössä.

Olemme Eevan kanssa tehneet paljon myös kunnallisia hommia yhdessä ja tässä harjoittelemme inkkarimelomista.

 Melontaretkellä näkee enemmän kuin  odottaa. Kaukana kaislikossa oli musta mytty, sitä ensin varovasti lähestyttiin hipihiljaisella kanootilla ja sitten otettiin zoomi avuksi:

 Rouva härkälintuhan se siellä hataralla lautallaan hautoi muniaan. 

Tämä on muuten elämäni ens... eipä olekaan kuin toinen oikea luontokuva. Esittelinhän teille viime kesänä rupisammakkomme.

 Yli kolmenkymmenen viiden vuoden tauko melomisessa aiheutti vähän mutkia matkaan melontaretken lähdössä. Ensimmäiset vedot olivat  päättää retkemme heti alkuun kirjaimellisesti metsään.

 Ja sitten on tämä piskuinen pihani.

Vähän se on vielä vaiheessa, mutta nythän on vasta kesä alkamassa, monet kasvit ovat jo viikkoja aiemmin vauhdissa kuin viime kesänä. Erityisesti kannattaa panna merkille kuva vasemmassa laidassa lipstikan kanssa kiipeilevä humalani, se talvehti hienosti sementtiastiassaan.

 Tästähän se joka vuosi alkaa...

Jalkakäytävälle ilmestyi yhtenä ehtoona katumaalauksia. Niitä McGyver Roosan kanssa iltalenkikkä ihailee.

Nyt on omatuntoni puhdas siltä osin että olen käynyt täällä. Ei se muutenkaan kovin tahrainen just  ole. Hyvällä omalla tunnolla laiskottelen ja valmistaudun ensi viikon koitoksiin. Edessä on pakollisten kuvioiden lisäksi pitkään odotettu Tampereen retki yhdessä AVH-kerhoni kanssa.

Olkaa kiltisti ja rakastakaa. Ihan sama mitä tai ketä, kunhan rakastatte.

Edit Piaf huomauttaa että Stansta-kulta ei lue eteenpäin!

ai niin, tämä on pakko teille näyttää:

Pirkko -ystävä kävi kylässä ja vei jokusen taimen mennessään. Tämä rouva oli vaivihkaa piiloutunut purkkiin ja salamatkusti Pirkon pihalle, vaikka täälläkin olisi ollut töitä ihan riittämiin. Ja kirvoja syötäväksi.

Vuodenaikapuuhastelua

Tämä on nyt jotenkin hankalaa.
Tähän aikaan vuodesta pitäisi ollä jo pyrstö pitkällä kontallaan pihapläntillä.

Ainoa säihke mikä pihalta sattui silmään oli tässä ehtoona muutamana lumen alle unohtunut aurinkovoimainen pihavalo. Sellainen mikä tökätään maahan odottamaan auringonpaistetta jotta se jaksaisi hohtaa pimeässä. Tiedäthän.

Siellä se ressukka yritti tuoda valoa maailmaan puolimetrisen hangen keskeltä. Ressukka. Mutta onnistui sentään ilahduttamaan.

Olen yrittänyt olla hillitty tämän vuoden puutarhuroinnissa. Siis alkutoimissa.

Viimevuotiset chilit jäivät purkkeihinsa syksyllä, kun oli vielä sadon kypsytys heillä kesken. Talven het toimittivat uhkeaan viherkasvin virkaa ja kas, nyt ovat nuput jo kovasti kunnioitettavan näköiset. On minulla toki pari uutta purkillista keittiön kaapissa itämässä, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Tomaatit, paprikat ja yrtit ovat mukavalla mallilla niin ikään. Varmaankin tässä lähiaikoina ryhdyn koulimishommiin.














Anteeksi tauko. Olin puhelimessa.
Meininkini oli pitää vapaaviikko tämän viikon senttaamisesta ja tehdä muuta mikä on jäänyt rästiin. No, se hanke kuivui kasaan ja kipaisen alkuehtoosta tutustumaan paikalliseen, ainakin seutukunnalliseen VAPEPAn toimintaan ja kuulumisiin.

Niin, mihinkäs me jäimmekään?

Ei kai mihinkään.

Kissarintamalla on vähän murhetta. Tytti-Pytti on jo yhden antibioottikuurin syönyt pissatautiin, mutta eipä siitä pitkää iloa meille ollut. Kokeilenpa uutta dieettiä, keitettyä kalaa ja ruususuolaa, josko se hepottaisi kisun oloa. Jos ei, soitan taas henkilääkäräillemme Sadulle.

Ihan ajankohtaisesti minua alkoi nyppiä tämä opettaja-asia. Tämä mistä on nyt uutisissa kohistu kaiken päivää. Mitä helkutin horsmahattuja siellä pääkaupungin opetusvirastossa oikein majailee?  Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä monen kritisoijan kanssa siitä että nyt tuli tehdyksi monen tahon pitkäaikainen työ turhaksi, työ koulukiusaamisen kitkemiseksi, työ syrjäytymisuhan vähentämiseksi.

Mikä helkutin signaali tuo oikein oli, tuo erottaminen? Eikä liene kysymys vain yhdestä opettajasta, kyse on ilmiselvästi hanskat naulaan -asenteesta. "eihän niille mitään voi, ei kannata edes yrittää".

Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa, liitän tähän yhden taannoisen lehtijuttuni:

"LOPEN LEHTI 11/13

Lupa välittää – Licence to care

Tohditko puuttua ilkivaltaan? Tohditko komentaa naapurin lapsen keräämään heittämänsä roskat kadulta? Vai välitätkö?

Välittäminen, toisesta ihmisestä välittäminen on ollut pitkään hukassa. Lopellakin. Tähän on haluttu korjausta.

Viime torstaina julkistettiin LC Loppi/Marskin vetämä Lupa välittää -kampanja. Tavoitteena on saada ihmiset näkemään, välittämään. Tavoitteena on saada aikaan vanha kylä kasvattaa -ilmapiiri, jossa on lupa välittää, lupa tunnistaa uhkaavat ilmiöt, lupa puuttua.

Projektin vetäjä Ari-Pekka Saario kertoo hankkeen tavoittelevan ymmärryksen lisäämistä yhteisöllisyydestä, sekä mm. tunnistaa ihan arkipäivän tasolla nuoren syrjäytymisen ensioireet, jopa itsetuhoisuus.

”Miksi keskittyä oireisiin, jos voi vähentää syitä?”

Jo vuosi sitten aloitettu projekti on edennyt askel kerrallaan, mukaan on saatu useita toimijoita. - Mitä laajempi joukko on mukana on mahdollista saada onnistuneita tuloksia, Saario sanoo.

Projektin ja uusien mallien rakennusvaiheessa tuli esiin monia epäkohtia. ”Vanhemmat ei tiedä tai välitä lasten tilanteesta!, ”Ei uskalla puuttua, vaikka mieli tekisi!, Nykyään on helpompi kääntää pää, väistää ja kärsiä huonosta omatunnosta, kuin puuttua ja saada syyt”

Rakenteilla onkin nyt uusi malli, jossa myös vanhemmat voivat sitoutua yhteiseen kasvatukseen, huolenpitoon, välittämiseen. Kun mahdollisimman moni perhe sitoutuu. Tehdään siis yhteinen sopimus välittämisestä.

Annetaan lupa sanoa minun lapselleni sopimattomasta käytöksestä tai teosta, minä saan sanoa sinun lapsellesi ... Samalla sitoudutaan kertomaan tästä sopimuksesta nuorille ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Kerrotaan että vanhemmat ovat sitoutuneet tukemaan ja noudattamaan tehtyä sopimusta, vanhemmat ovat sitoutuneet auttamaan.

Näkyvimmin tämä sopimukseen perustuva sitoutuminen tulee näkymään kiusaamisessa, ilkivallassa, nuorten päihteiden käytössä.

Nuoret eivät tänään välttämättä osaa tehdä eroa oikean ja väärän välillä. - Raja on hämärtynyt ja se aiheuttaa epäselviä tilanteita, Lopen lukion ja yläkoulun apulaisrehtori Jaakko Säteri sanoo.

- Parhaimmillaan projektin onnistumista voidaan mitata ilkivallantekojen, kiusaamisen ja yleisellä paikalla päihteiden käytön vähenemisellä, Ari-Pekka Saario tiivistää.

Yhteinen sopimus tuo turvaa

Projektitiimi on vakuuttunut siitä että vanhempien yhteisellä sitoutumisella välittämiseen ja puuttumiseen arkielämässä vältytään myös vanhempien välisiltä riidoilta. Ikiaikainen asennehan on ”meidän lapset – naapurin kakarat”. Yhteisellä sopimuksella pyritään takaisin yhteisölliseen välittämiseen, kylä kasvattaa -ajatteluun. Projektin vetäjä Saario sanoo välittämisen olevan nykypäivänä liian vähäistä.

Myös poliisi kannustaa avoimeen keskusteluun ja vanhempien väliseen välittämissopimukseen. Rikoskomisario Ari Turunen Kanta-Hämeen poliisilaitokselta tietää työssään asioiden paisumisen lumipalloilmiöksi kun tilanteeseen puuttuminen on kulkeutunut vanhempien korviin, siitä on seurannut jopa rikosilmoituksia ja vanhempien keskinäistä riitelyä.

Viisivuotinen projekti

Lupa välittää -projekti on alkuun suunniteltu viisivuotiseksi. Kun ensi syksynä toisluokkalaiset aloittavat lukuvuotensa kannustetaan niin lapsia kuin vanhempiakin mukaan. Viiden vuoden päästä yläkoulun aloittava nuori on jo tottunut välittämiseen, tuntee säännöt, jotka ovat yksi välittämisen osa ja myös tietää miten uhkaaviin tilantaisiin voi vaikuttaa.

Projektiin ovat sitoutuneet LC Loppi/Marskin kanssa LC Loppi, Lopen kunnan nuoristoimi, Lopen seurakunta, Lopen yläkoulu ka lukio sekä LC Loppi/MaijaStiinat.

Lisätietoja Lupa välittää -projektista: Ari-Pekka Saario 050 559 3487, ari-pekka.saario@kolumbus.fi

-jk-v- "

Tarkoitan että me täällä Lopella polkaisimme tällaisen kasvatussprojektin käyntiin juuri välttääksemme tulevaisuudessa myös tällaisia järjettömyyksiä  omassa yläkoulussamme.
"saa käyttää mutt ei oo pakko..."

Ottaa minua tietty päähän moni muukin asia. Esimerkiksi se että me AVH-ympyröissä lyömme rumpua AVH:n tunnistamisesta ja jaamme tietoa ensihoidon kiireellisyyden tähdellisyydestä, nopeus on aina valttia suurempien vaurioiden ehkäiseemiseksi, olipa kyseessä aivoinfarkti, vuoto tai SAV.

Käyn itse yhdistyksissä ahkeraan puhumassa asiasta ja antamassa neuvoja AVH:n tunnistamiseksi ja siitä selviämisen edellytyksistä.


Omassa kerhossani on kerholaisia, jotka on lähetetty terveyskeskuksesta särkylääkepurkin kanssa kotiin, kun potilas on hakeutunut selkeiden oireiden vuoksi apua hakemaan.

Minulle on jäänyt mysteeriksi, miksi tavallisen kuolevaisen on niin tärkeää tunnistaa yksi katalimmista kansantaudeistamme, mutta hoitohenkilökunnan ei?
Tämä vaatii siis vielä tehokkaampaa sananjulistusta. Sitä jatkan niin kauan kuin henki minussa pihisee. Ja pihiseehän se, minulla on myös astma. (mauton pila, myönnän, mutta ah, niin totta.)

Tjaa, eihän tähän nyt tullut kirjatuksi likikään sitä mitä kaavailin, mutta mennään näillä. Elämä hymyilee, labra-arvot ovat pitkästä aikaa kuosissaan ja pää on selkeä ja mieli kirkas.

Mitähän kaikkea ensi vuonnakin ei tapahdu?

Se nyt vaan vilahti ohitse ja loppuun tämäkin vuosi.

Kun taaksepäin ajassa katsoo, tulee aina ihmetelleeksi miten oikein on jaksanut tähän päivään asti. Kun nyt  on kuitenkin kohtuulisen hyvin.

Kuluneena vuonna ei työnteko oikein maistunut. Pakko oli kirjoittaa, mutta kun vuoden viimeinen palkkakuitti saapui, se kertoi karusti numeroilla että toista tonnia vähemmän olin ahkeroinut kuin yleensä.

Se taas johtunee siitä että työnteko ei ole enää hauskaa. Kirjoittaminen ja juttujen tekeminen on aina hauskaa, mutta työyhteisö ei ole hauska. Itse asiassa ei ole enää työyhteisöä. "Tee jos viitsit".

Avustaja ei enää ole mukana sisällön suunnittelussa. Ei motivoi enää tehdä karttaa vuoden hommista etukäteen. Teemanumerot tehdään silleen "viitsiskö joku" -menetelmällä. Ainoa edistys minkä olen saanut yli neljässä vuodessa aikaan on se että palkkiot tulevat tismalleen ajallaan ja palkkakuitti niin ikään.
Ja yllättävän usein kiitokset lukijoilta.

 ***

Kissat kasvaa. Ne ihanat neitokaiset, siskot.

 

Mihin se äippä nyt katosi?

Koko huusholli on vapaata aluetta rellestää ja tytöt nauttivat väljyydestä täydellä sydämellään.  Täydellä sydämellään myös Olga (Korbut) rakastaa. Neidistä on tullut varsinainen keikistelijä ja hellyyden vaatija.  Olga on erityisen rakastunut Roosaan. Roosa puolestaan on ollut ihan tähän päivään asti kovin hämillään moisesta tungettelusta.

Tänään suunta muuttui. Olga ja Roosa ovat rakastavaiset. Molemmin puolin. Hyvä niin. Tilda (Swinton) on liikkeissään huomattavasti räväkämpi. Suukkoja hän osaa antaa hienosti, mutta ei sen kummempia ahdisteluja ole ollut havaittavavissa.

 

Mä en jaksa noita enäääää!

Onerva on ollut kerrassaan ihana äiti. Hän on nauttinut tytöistä kybällä. Joskin nyt, kun koko maailma on pikkulikkojen ulottuvilla, alkaa Onskukin tunnustaa väsähtäneensä.

Tapani Kansa on myös vähän äkeänä. 

Mutta se johtuu vain siitä että kilven uusinnan aika on käsillä. Ei mikään pikkupoika, ensi keväänä juhlitaan kaksikymppisiä.

Ja Tytti-Pytti! Yksinäinen kisu, kukaan ei leiki eikä seurustele hänen kanssaan. Pennut ovat kovin kiinnostavia ja muistissa läikkyy kuvia edellisten kanssa touhuilusta. Vaan Onervapa ei ole Tyttiä laskenut pentujen lähelle ollenkaan.  Niinpä tässä huolehditaan jokaisen henkisestä hyvinvoinnista erikseen. (Ei suostunut kuvattavaksi, siis Tytti)

***

Tänään nostin viimeisen juureksen edelliseltä satokaudelta.

Ei se ei ole Alien eikä mikään sen jälkeläisistä. 

Se on selleri, juuriselleri. Ehkä ensi vuonna selleri on satoisampi...

***

Olen tässä lunastellut vaalilupauksiani ja päässyt sen verran hyvään vauhtiin ja jopa orastaviin tuloksiin että on kiva jatkaa ensi vuonna samaan malliin.

Nyt menen keittämään iltateet jonka kanssa nautimme kivoja juttuja...

 Edessä Aurajuusto-appelsiinitäyte, sitten sienitäyte ja loput jauheliha-juustojuttuja.

Olkaa kuulkaa kiltisti! Ottakaa tosissanne kaikki neuvot ja varoitukset, joita on uudenvuoden yöhön annettu. Silleen voimme jatkaa  ihanaa yhteiseloa ensi vuonnakin.

Edit Piaf:  Älkää nyt luulko että toi työjuttu on ainoa mitä tänä vuonna on tapahtunut. On sillä ollut paljon muutakin, iloa ja surua. Raskaita juttuja. Väliin pelkäsin että se rojahtaa ihan läjään, että sen voimat kerta kaikkiaan vaan loppuu. Ihme muija se on. Niinkuin liskot yleensä. Pala hännästä katkeaa ja eikö se taas kasvata uuden tilalle. Ja menee taas. Mä voisin sitä  Feeniks-lintuunkin verrata. Joskus. Niinku vaikka just nyt.

Eilen polun laitaan kasvoi mandoliinipuu...

Tabula rasa...

tuli sellainen tyhjän paperin syndroma ihan yllättäen.


Liskonainenhan ei ole kovin kätevä emäntä, sen tiesimme. Siksipä McGyver on tässä luolassa se joka pitää lattiat näkyvissä ja pyykit järjestyksessä. Siis yleensä.

Nyt kun  meillä vietetään lasinhaurasta elämää ovat nämät tehtävät jotenkin ujuttautuneet minun niskoilleni.

 Katsokaa vaikka:

 Ensinnäkin Chiliharrastus käynnistyi vaatimattomasti. Ulkona hedelmöittyi kolme chiliä, yksi tuollainen, joka muuttuu kypsyessään hereän punaiseksi, kaksi sellaista oransia, lyhyttä ja pulleaa, melkoisen tuikeaa. Ne siis syntyivät pihalla, mutta varsin chileiksi ne muuttuivat vasta ikkunalaudalla.

Sitten tuli yllätysvauva. Tuo tyyppi joka somasti kihartuu ja pullistuu ja varmaan kohta alkaa punastella. Että siis neljä chiliä. Rotua en heistä tiedä enkä tällä kertaa juur piittaakaan siitä tiedosta. Tuokin kaveri punastuttuaan muuttaa liesituulettimen päälle kuivumaan. Ja sitten lajitoveriensa kanssa purkkiin odottamaan tulevaa. Noista neljästä ei taida syntyä kovin suurta satsia säilykechiliä?

Minun eteiseni on aika mieleinen. Tavoite on mieleinen. Sanokaa kuulkaa miten noita pahvilaatikkopinoja hankkiutuu joka paikkaan? Miten kauniissa kivikorissa on heijastimia ja paripuolia nahkahanskoja? Patterin vaihtoa odottavia ulkoilulamppuja? On siellä tietty kiviäkin. Kengät ja  crocsit ja saappat ja villasukat levittäytyvät uhkaavasti ja vaatetanko tursuaa? En käsitä. Käykö teille koskaan näin?

Ja nyt varoituksen sana erityisesti Stanstalle: Tytin ja Roosan mielenkiinto on kohdistunut komeaan ja paksujalkaiseen hä... no siihen, kyllä te tiedätte.

Tässä männä viikolla teimme MaijaStiinojen kanssa retken sinne Savi-Heinä puotiin. Suska oli varannut joka ämmälle läjän tarpeita joista loihdimme joulukranssit ulko-oveen ja sellaisen kultaisen pallon johon kuumaliimalla istutettiin risuja ja männynkäpyjä. Ja punaista silkkinauhaa. Ja jotain vihreitä marjan näköisiä juttuja. Olisin siitäkin ottanut malliksi kuvan, mutta en nyt muista mihin sen lykkäsin. Sorry.

Tällainen läjä kissoja pitää majaa makuuhuoneessamme. Jostain syystä ensimmäisenä syntynyt poikavauva eli vain reilut kaksi vuorokautta, mutta nämä tytöt voivat mainiosti. Tuo tumma kilppari (se on vähän jemmassa, silleen niinku piilokuvassa, löydätkö?) on nimeltään Tilda ja muuttaa adoptoituneen kummipoikani siskolle, kunhan vielä kuluu  sellaiset yksitoista viikkoa. Parin päivän kuluessa tytöt alkavat aukoa pikkusilmiään. Jänskää!

Pidän myös kovasti työhuoneestani. Sen seurustelunurkkaus viehättää sieluani. Mutta mitä tekee tennissukka kirjahyllyssä? Tarkoitan että tuokin kulmakaappi on kerännyt ihan ihmeellistä ja asiaankuuumatonta roinaa sisälleen. Okei, siellä on myös korjaamatta se alkuperäinen ja hyväksytty, sittemmin hylätty pesä, jonka Tytti kuitenkin makasi kelpaamattomaksi.

Sielulleni olisi varmaan tehnyt hyvää purkaa tuntojani nyt. Pohtia pelkojani ja huolta tulevasta ja taloudellisesta pärjäämisestä. Uikuttaa totaalista uupumusta, joka iski salakavalasti mutta odotettaasti kun pahin oli ohi eikä tarvinnut  enää olla vahva.

Mutta tyhjälle taululle syntyi tällainen tarina.

Tukirukouksia otettaan vastaan.

Kiitos ja anteeksi.